Hello world!

Welcome to WordPress.com. This is your first post. Edit or delete it and start blogging!

3D-Piclense ja makeuden määritelmä

Hihkuin viime elokuussa riemusta törmättyäni Piclensiin. Nyt teen sen taas huomattuani, että sen Firefox-versio osaa vaikuttavan 3D-näkymän. Siitä ei ole juuri hyötyä, mutta tuntuu kuin olisi päässyt lentelemään Apple TV:n alkuanimaatioon.

Kokemus on aika hieno etenkin Macin kosketuslevyllä kahta sormea käyttämällä: sormien liikuttaminen sivuttain vierittää näkymää sivusuunnassa ja eteen sekä taakse liikuttamalla näkymä lähentyy ja loitontuu. Jätetään harjoitustehtäväksi pohtia, kuinka mappaukset on toteutettu; ohjaako käyttäjä kohdetta vai kameraa (vinkki: riippuu akselista).

Windowsilla 3D-efektin osaava versio on saatavilla myös IE 6:lle ja 7:lle.

Pitäisiköhän vaihtaa Firefoxiin. Safari onkin taas viime aikoina saanut koneeni ärsyttävästi jumiin. Jokin maailman vakio määrää, että kovalevyllä on sen koosta riippumatta aina pari gigaa liian vähän tyhjää tilaa, mikä johtaa lopulta jumitukseen, kun virtuaalimuisti ei tiedä, minne mahtuisi.

Yliopiston opintosuoritusotteen t

Maailmassa on muitakin ärsyttäviä puhelinpalveluita kuin operaattoreiden asiakaspalvelunumerot.

Keksin haluta opintosuoritusotteen Helsingin yliopistosta. Meille ulkopuolisille se on maksullista hupia. Yksi vaihtoehto on maksaa ennakkoon 2,5 euroa ja mennä sitten johonkin tiettyyn paikkaan tiettynä kellonaikana. Toinen vaihtoehto on soittaa palvelunumeroon, joka maksaa 1,83 euroa minuutilta. Tällöin otteen saa kirjeessä kotiin.

Koetin soittaa, mutta kävi niin kuin arvelin: liittymälläni ei saa soittaa palvelunumeroihin. Tämä ilmeni kesällä, kun koetin soittaa Applen 0800-numeroon, ja puhelu alkoi normaalisti, mutta katkesi kiusallisesti juuri sillä hetkellä, kun henkilökunta vastasi siihen.

Soitin lainapuhelimella. Nauha aloitti kertomalla puhelun minuuttihinnan ja toivottamalla tervetulleeksi kuin 90-lukuinen nettisivu. Tervetuloa Helsingin yliopiston opintosuoritusotteen tilauspalveluun, se sanoi kuin maailmassa ei olisi kiire minnekään.

Sitten se sanoi saman ruotsiksi.

Seuraavaksi englanniksi.

Seuraavaksi se kehotti painamaan numeroa 5 ihan vain siksi, että tiesi, että minä kyllä tekisin ihan mitä tahansa se keksisi pyytää. Sikäli tämä virtuaalinainen ei poikennut oikeasta.

Tämän jälkeen sain valita kielen. Valitse, millä kielellä haluat jatkaa, se sanoi. Sitten sama ruotsiksi ja englanniksi, kertomatta vielä, kuinka valinta tehdään.

Jos haluat jatkaa suomeksi, paina yksi. Ensimmäistä kertaa pääsin painamaan ilman turhien käännösten kuuntelua.

Sain valita, haluanko tilata otteen rekisterissä olevaan osoitteeseen vai jonnekin muualle. En ollut varma, mitä rekisterissä mahtaa lukea, joten valitsin varmuuden vuoksi jonnekin muualle. Seuraava ohje oli sanoa nauhalle henkilötunnus, osoite ja otteen toivottu kieli ja painaa sitten numeroa 9, sillä se on samassa linjassa ykkösen ja vitosen kanssa.

Tein työtä käskettyä, mutta hermostuksissani unohdin valita kielen. No, sillä tuskin on väliä, eivätköhän vastaanottajat ymmärrä mitä vain. Huolestuttavampaa on, että luin vasta nyt tarkemmin ohjeet nettisivulta.

Pyydettäessä henkilötunnusta annetaan se näppäillen, ei sanellen ja siitä jätetään pois tunnusosan erottava väliviiva ja tunnusosan viimeinen merkki.

Äänite kyllä käski aivan selvästi sanomaan henkilötunnuksen nauhalle. Mistä edes tietäisin, mitä minun kuuluisi painaa, kun tunnus on syötetty. Saa nähdä, kuinka käy.

Toward Strategic Usability

This is an attempt to summarize what I have been pondering lately:

Usability engineering is a methodology that has matured during the past couple of decades to provide solid means of creating products that are easier and more efficient to operate for different kinds of users. The results are not restricted to concrete products for the emerging field of service design demonstrates how a similar approach can be utilized when creating more abstract services. The umbrella term experience design takes into account all the aspects the users experiences when utilizing a service or a product.

The benefits of user-centred design are not restricted to the end-users, as the producer also gets its share of advantages. For instance, development costs are lower when problems are fixed earlier and support costs are reduced when users have less problems with operating the products. What is more, the perceived quality also improves the brand image. In general, traditional usability methodology is good at answering the question how to implement things in the most optimal way.

It has been demonstrated that the earlier the usability activities are introduced to the development process, the more drastic their effects are. The emerging school of strategic usability takes this to the extreme by saying that users should be studied already before deciding on developing new products. This brings usability professionals to the field earlier occupied by marketing professionals and strategic planners – to contribute to the questions of what to develop.

Meanwhile, it has been noted on the business side that modern day technologies are so complicated that the competence of the marketing departments alone are insufficient for creating truly usable products. No longer is it enough to simply listen to the customers and implement each and every feature they might request, as this only leads to featuritis, a complicated system full of features that few know how to operate and even fewer actually use.

A bridge between technical implementators and business-oriented marketing departments seems to be needed – even though the profession of usability is highly non-existent in business literacy. It has also been learned that technology alone is hardly a compelling reason to buy a product for most customers. The vast majority of people want simple total solutions to their needs. These do not come up to be without explicit design.

What is more, history shows that companies – however customer-centric – have continuously difficulties in adapting to the fundamental changes taking place in the marketplace because of so called disruptive technologies. Catering for the needs of current customers and improving their products with tactical innovations, the companies often ignore the fact that emerging technological solutions might open new possibilities for people who they have not earlier identified as potential customers.

In the end, the new technologies tend to mature enough to cater for the needs of majority of the current customers as well, forcing the unalert companies to the small high-end niche markets. Recognizing the opportunities for strategic innovations brougt by disruptive technologies involves better knowledge of the actual needs of the users and proactive actions based on this knowledge. This is where strategic usability work comes to play. Seizing these opportunities often requires closer collaboration with other companies and open innnovation; innovation freed from the chambers of in-house R&D laboratories and based on the actual user needs, not just the technologies that the company has already developed.

Erikoistoimintojen piilotus

Harvemmin tarvittavien toimintojen kätkeminen on keino tehdä toteutuksista yksinkertaisempia. Onnistumisessa tietty auttaa, jos tietää, mitkä toiminnot ovat harvemmin käytettyjä. Äkkiseltään arvelisin, että videotykkien kaukosäätimissä useimmiten tarvitsemani toiminto on virtanappi. Tämän lisäksi saatan joskus harvoin käyttää freeze-painiketta.

En tiedä, millaisille käyttäjille tämä Toshiban malli on suunniteltu, mutta virtapainike on keksitty piilottaa erillisen kannen taakse. En äkkiseltään osaa keksiä, mitä nuo kaikki muut parisenkymmentä nappia mahtavat tehdä, mutta kymmenkuntaa niistä tarvittaneen vielä useammin kuin virtanappia.

Bonuksena vielä kuva työpaikkamme naulakkotilan sateenvarjotelineestä, jonka kohtaloksi on koitunut, että se näyttää liikaa roskikselta.

Powerpoint on taas huono

En ole päässyt käyttämään uutta Officea, mutta huomasin taas tänään vaihteeksi kokeillessani, että Macin Powerpoint 2003 on yhä huono.

Halutessani siirtää dian sellaisenaan yhdestä esityksestä toiseen Keynotessa valitsen sen sivupalkista, kopioin, siirryn toisen esityksen sivupalkkiin ja sijoitan. Dia säilyy ennallaan, master-tiedostot kopioidaan mukana, ja jopa painikkeiden linkitykset muutetaan viittaamaan alkuperäiseen dokumenttiin niin, että nekin säilyvät toiminnassa.

Powerpointissa yritin valita dian sivupalkista, mutta en kyennyt valitsemaan kuin tekstiä. Siirryin slide sorter -näkymään [joka on muuten raivostuttavan hidas ja renderoi jostain syystä diat ensimmäisestä alkaen, vaikka käyttäjä olisi luultavammin halukas näkemään ne valitusta diasta lukien] ja kopioin dian.

Siirryin toisen esityksen slide sorter -näkymään sijoittaakseni. Esitykseen siirtyivät kyllä kuva ja teksti, mutta eivät alkuperäisen dian masterista perityt muotoilut. Mahtaako olla jokin tapa, jolla tämän olisi kuulunut onnistua?

Päädyin lopulta poistamaan esityksestä kaikki ylimääräiset diat ja jätin jäljelle vain sen, jonka olin yrittänyt kopioida toisaalle. Yrittäessäni tallentaa lopputuloksen uudella nimellä PowerPoint antoi seuraavan virheen:

Huoh, PowerPointilla on todella muutama muukin ongelma kuin graafinen heikkous Keynoteen verrattuna.

Esimerkkejä kuluttajatuotteiden invaasiosta

Pomo iteroi aikoja kehityskeskusteluille tekemällä lukujärjestyspohjan Exceliin, laittamalla sen verkkolevylle ja lähettämällä polun sähköpostilla.

Luettuani sähköpostin puhelimella jouduin kaivamaan työkoneen kaapista ja kirjautumaan sisälle. Kopioin osoitteen sähköpostista, sillä Outlook tykkää rikkoa linkit usealle riville niin, että ne eivät aukea klikkaamalla. Kone ilmoitti, ettei polkua ole olemassa.

Hetken päästä ymmärsin tämän johtuvan siitä, ettei minulla ollut oikeutta päästä käsiksi kansioon C593. Verkkolevyllämme hyödynnetään ymmärtääkseni nimeämiskäytäntöä, jossa ensimmäinen merkki on satunnainen kirjain ja kolme seuraavaa satunnaisia numeroita.

Pyysin päästä työkaverin koneelle, hän kun pääsi käsiksi kansioon. Yritin avata Excel-tiedoston, mutta sain ilmoituksen, että toinen käyttäjä käyttää sitä. Odotin pari minuuttia, ja koska tiedosto oli edelleen auki, oletin, että se oli unohdettu sulkea. Soitin käyttäjälle ja pyysin sulkemaan dokumentin.

Sain tiedoston auki, ja varasin aikani kirjoittamalla nimeni soluun.

***

Google docsin tai Doodlen tai jonkin muun avulla olisin päässyt käsiksi dokumenttiin suoraan julkisessa verkossa kiinni olevalta koneelta ilman sähläämistä. Niin kuin Norman sanoo: mahdollisen monimutkaisuuden tulisi olla tehtävän monimutkaisuutta – ei työkalun. Kuluttajatuotteiden vallankaappauksesta, consumerization, on puhuttu paljon. Ilmiö on minusta hyvä osoitus siitä, että lopputulokset ovat paljon parempia, kun ne suunnitellaan asiakkaiden sijasta käyttäjille.

Syyskuussa Igglon Mikko Ranin kertoi Elkom-messujen puheenvuorossaan, kuinka heidän talokuvilleen on löytynyt yllättävä uusi käyttäjäryhmä: palomiehet. Tänään uutisissa kerrotaan, että yhteistyö on virallistettu. Jälleen kuluttajille luotu järjestelmä osoittautui joltain osin ylivoimaiseksi viralliseen järjestelmään verrattuna.

Samalla palokuntaesimerkki muistuttaa, että asiat eivät ole yksinkertaisia. Jos firman IT-hallinnon tietoturvavouhotus vielä tuntuukin abstraktilta paranoialta, harva kuitenkaan haluaisi laskea palokuntaa täysin kuluttajajärjestelmien varaan.

PS Niin, kalenterivarauksia voi tehdä Outlookillakin. En tiedä, miksi pomo halusi tehdä sen noin. Ehkä hän ei pääse kiinni Outlookiin omalta Maciltään. Enkä tiedä, miksei meidän neuvotteluhuoneidemme yhteydessä ole päätettä, jossa näkisi huoneiden varaustilanteen ja voisi varata vapaan huoneen itselleen kätevästi. Nykyinen best practice on kyykistyä lattialle sähläämään läppärin kanssa.]

PPS Omituista muuten, ettei Doodlesta tai hieman suppeammasta Sumplista ole olemassa Facebook-versiota. Facebookin kautta on kätevää luoda tapahtumia, joihin ihmisten on helppo ilmoittautua. Vielä kätevämpää olisi kyetä iteroimaan aikataulut samassa ympäristössä.

Asiakastoiminto (WTF)?

Yritin lähettää sähköpostia. Outlook sanoi näin:

Aikani ähkittyäni ymmärsin, että sähköpostiosoite oli ilmoitettu alkuperäisessä lähteessä ääkkösellisessä muodossa ja tämä oli Outlookin tapa kehottaa minua korjaamaan ö o:ksi.

[Tietenkään osoitetta ei voi suoraan muokata, vaan sitä täytyy kaksoiklikata, jolloin aukeaa erillinen muokkausikkuna.]

Jos siis olette menossa Virtuaalimaailmat ja markkinointi -seminaariin, huomatkaa kutsussa oleva virhe.

iPod tietokoneen ohjauslevynä

Lievä nörttivaroitus… TUAW linkkaa ohjelmaan, jolla iPod touchin tai iPhonen saa toimimaan tietokoneen etäohjauslevynä sekä virtuaalinäppäimistönä.

Tuo toimii niin hienosti, että on sääli, ettei asennukseen tarjota kunnon ohjeita. Muutama kuvakaappaus niille, joille VNC:n käyttäminen Macillä ei ole tuttua. Enpä ole minäkään tuota käyttänyt sitten Mac OS X 10.3:n, ja asiat ovat sittemmin muuttuneet melkoisesti.

Ohjelma haetaan iPodille Installerilla kehittäjän ohjeiden mukaisesti. Jotta Macciin saadaan yhteys, täytyy tehdä pari valmistelevaa toimenpidettä. Mac OS X sisältää nykyään VNC:n vakiona, joten ohjeessa mainittua Chicken of the VNC:tä ei tarvita.

Ensin laitetaan jako päälle:

Sitten säädetään tukiasema (tässä tapauksessa Airport Express – muut kuin Applen valmistamat toimivat jotenkin muuten) ymmärtämään VNC:n käyttämään 5900-portin päälle.

Nyt Touchpad-ohjelmalla voidaan ottaa yhteys Macciin. Osoitteeksi syötetään osoitenumero:5900. Salasanan voi kirjoittaa salasanakenttään, jolloin yhteyden saa jatkossa käyttöön kätevästi kahdella painalluksella.

Porttiteoria

Osaako joku kertoa kylmiltään, miksi stage gate -malli on hyvä ajatus, jos oletetaan, että vesiputousmalli ei ole? Minulle kun ei ole koulussa opetettu, kuinka käytettävyysintoilijan tulee suhtautua stage gateen. Äkkiseltään näyttäisi, että se etenee vesiputouksen tapaan lineaarisesti vaiheesta seuraavaan ilman sen kummempia iteraatioita. Tietyn vaiheen sisällä on sallittua tehdä useita asioita rinnakkain, mutta portin läpäisyn jälkeen paluuta ei ole. Tämän eri malleja visualisoivan artikkelin luoma kuva sitä vastoin on myönteisempi.

Ymmärretään tässä yhteydessä vesiputousmalli siten, kun se on linkatussa wikipedia-artikkelissa selitetty. Tarmo Toikkanen kertoo kiinnostavasti, kuinka malli julkaistiin alun perin esimerkkinä toimimattomasta prosessista, mutta omaksuttiin sittemmin laajaan käyttöön. Kannattaa katsoa myös kommentit, kuten:

So, the “iterative process” makes the (socialistic) assumption that everyone is entitled to their job.

“Waterfall” works in capitalism, ‘iterative process” serves to justify socialism.