Android 4 kk käyttökokeessa: paluupainiketta tulee ikävä

Olen käyttänyt iOS:ia ensimmäisestä iPod Touchista lähtien. Viime kesäkuussa iPhone 4:ni liittyi jatkoksi hajoinneiden Apple-tuotteideni listalle, joten siirryin evakkoon Android-leiriin. Tässä tekstissä listataan huomioita reilun neljän kuukauden Android-taipaleelta. Android-käyttöjärjestelmää, Samsungia ja yksittäisiä sovelluksia käsitellään suloisessa sekamelskassa – vähän niin kuin kuluttajilla on tapana – joten on täysin mahdollista, että tekstissä vahingoitetaan fanipoikia.

Lue loppuun

Sarastusvalotesti, osa 2: kevyem­piä herätyksiä

Kirjoitin aiemmin ensivaikutelmia Philips HF3550 -sarastusvalosta. Kehuja saivat ulkomuoto ja fyysinen viimeistely. Sen sijaan iPhone-yhteyteen liittyi alkukangertelua ja laitteen iPhone-riippuvaisuus tuntui kaikkiaan huonolta ajatukselta. Nyt valoa arjessa käytettyäni on aika kertoa tarkempia kokemuksia. Taustatietona, että en ole maksanut valaisimesta, mutta arvioin sitä sitäkin kriittisemmin.

Lue loppuun

Mitä ikinä teetkin, älä hukkaa Postin saapumis­ilmoituslappua

Tämän tekstin oli tarkoitus kertoa postin tuomasta paketista, mutta kerrotaanpa sittenkin Postista. 

Pakettien toimituksessa kuluu ylimääräinen päivä

Pakettini oli lähettäjän mukaan määrä saapua eilen tai viimeistään tänään. Eilen sitä ei näkynyt, mutta tänään kotiin tullessani löysin eteisen lattialta saapumisilmoituksen. Poimin sen käteeni ennen kuin riisuin takkia päältäni, valmiina lähtemään saman tien pakettia noutamaan.

Viime viikolla tein tämän virheen ja päädyin matkustamaan koko matkan Jätkäsaaren postiin turhan takia. Tällä kertaa olin tarkkana: tämä ei ollut saapumisilmoitus vaan tieto siitä, että lähetystä oli yritetty toimittaa tänään, ja että sen voisi noutaa huomenna. Mitä hankalimmin vasta kello 10.30 alkaen.

En saanut jätettyä lähetystä, koska se ei mahtunut postiluukustanne / laatikkoonne.

Lapun copy oli mukavasti personoitu kuin postinkantajan itse kertomaksi.

Voisi kuvitella, että Postin ammatti-ihmisille ei tulisi yllätyksenä, että paketti ei mahdu oveni läpi. Luulisi, että tämä huomattaisiin jo lajitteluvaiheessa. Eikö sen voisi tällöin suosiolla kantaa lähimpään postiin sen sijaan, että se kuljetetaan ensin suotta kotiini, sitten takaisin varastoon Vantaalle (Postin työntekijän kertoman mukaan) ja seuraavana päivänä uudestaan postiin?

Seuraavan päivän toimitusajankohtakin on mahdollisimman turhauttavasti 10.30 niin, ettei lähetystä ehdi hakea aamullakaan ennen töihin lähtöä, vaan joutuu väkisin odottamaan ylimääräisen päivän.

Kokemus asiakkaan kannalta on erityisen ähäkuttimainen. Olisi mukavampaa kuulla, että paketti on noudettavissa huomenna kuin saada tietää, että se oli täällä jo ja veimme sen pois.

Kansainvälisillä kuljetusfirmoilla oli takavuosina paha tapa soittaa suotta ihmisten ovikelloja keskellä päivää, mutta nykyään ne osaavat kiitettävästi ilmoittaa etukäteen puhelimella, milloin lähetys olisi tulossa. Posti ei valitettavasti näytä kykenevän samaan.

Voi olla, että tämä toimii eri tavoin kirjeiden tai pakettien tai erikoissuurten kirjeiden tai jonkin muun minulle tuntemattoman tuotetyypin kohdalla. Minulla ei valitettavasti ole keinoa tietää, missä formaatissa saapuvat paketit tulevat eikä keinoa määrittää, että ne saisi kantaa suoraan postiin.

[Totta, helpoin keino on tilata lähetykset jatkossa työpaikalle. Pitää yrittää muistaa jatkossa.]

Lähetyksestä kerrotaan vain paperilapulla

Jos tietäisin töistä lähtiessäni, että paketti on saapunut, matkustaisin raitiovaunulla suoraan Jätkäsaareen. Nyt kävelen sen sijaan ensin puolimatkassa sijaitsevaan kotiini löytääkseni eteiseen sidotun tiedon saapuneesta lähetyksestä ja kävelen tämän kanssa postiin.

En ehkä ole osannut konfiguroida Netpostiani oikein, mutta en panisi pahakseni, että saisin tiedon saapuneesta lähetyksestä jollain paikkariippumattomalla tavalla. En voi edes omalla aktiivisuudellani parantaa tilannetta, sillä lähetystä ei voi seurata eikä toisaalta noutaa postista ilman saapumisilmoitusta.

Mahdollisuus seurata saapuvia lähetyksiä tuntui taianomaiselta yleistyessään kymmenen vuotta sitten. Sitä omituisemmalta tuntuu, ettei posti tarjoa kaikille lähetyksille moista toimintoa. Kansainväliset kuljetusyhtiöt tapaavat laittaa seurantakoodin syöttökentän keskeiselle paikalle verkkopalvelujensa etusivulle. Postin sivuilla näin ei ole tehty, mutta sieltäkin löytyy pienen hakemisen jälkeen luukku, johon voi syöttää lähetyksen koodin, mutta se koskee ilmeisesti jotain erityyppisiä lähetyksiä, sillä minun lähetystäni sillä ei löydy.

Lähetyksen noutaminen vaatii saapumisilmoituksen

Näinä aikoina undo-toiminnon keksimisen jälkeen ihmisen on vaikeaa tehdä peruuttamattomia virheitä. Kaiken salasanoista verokorttiin voi unohtaa tai hukata – uuden saa aina tilalle käden käänteessä.

Merkittävimmät poikkeukset ovat käteinen raha ja postin saapumisilmoituslappu. Myönnetään, tämä on pitkälti oma virheeni. Hyvä järjestelmä olisi silti anteeksiantavainen myös käyttäjien tehdessä virheitä.

Viime keväänä olin saanut lähetyksen jostakin. En tiedä mistä, sillä postin saapumisilmoituslappu ei usein kerro tätä. Menin noutamaan lähetystä postista, mutta sitä ei ollut enää olemassa. Sain oppia, että lähipostini Eerikinkadun päässä oli juuri suljettu ja toiminta oli siirretty Jätkäsaareen.

Iltakävelyllä suuntasin Jätkäsaaren jännittävään SmartPOST (sic) -laitokseen lappuineni. Koodini ei kelvannut automaatille. Seuraavana päivänä soitin postin asiakaspalveluun, josta selvisi, ettei pakettini ollutkaan SmartPOSTissa vaan seinän toisella puolella Verkkokauppa.comin kioskissa toimivassa postissa. [Äkkiseltään tuntuu hassulta, että ympäri vuorokauden palveleva SmartPOST on pystytetty paikkaan, jossa toimii myös ympäri vuorokauden palveleva Verkkokauppa.comin kioski, mutta tämä on toinen juttu.]

Kannoin saapumisilmoituslappua kiltisti mukanani aikeenani käydä uudestaan Jätkäsaaressa, mutta jossain vaiheessa päivien saatossa lappu oli kadonnut. Menin postiin, kyselemään, saisinko lähetyksen pelkällä henkilöllisyystodistuksellani. Kuulemma sitä oli mahdotonta löytää ilman saapumisilmoituksessa olevaa koodia.

Sen paremmin Verkkokauppa.comin postipisteen työntekijöillä kuin postin asiakaspalvelussakaan ei ollut mahdollisuutta selvittää nimeni perusteella minulle matkalla olevien pakettien koodeja.

Paketti jäi ikuisiksi ajoiksi saamatta. Toivottavasti siellä ei ollut mitään tärkeää. Epäilen, että kyseessä oli Lyö rumpua -kirja, josta luvattiin lähettää oma kappale meille kaikille tekijöille.

Yllä oleva valokuva on sekin viime keväältä. Noin viikkoa edellisen tapauksen jälkeen kävelin taas postiin noutamaan Deal Extreme -tilauksiani. Ajatus Kiinasta lähetetyn elektroniikkasälän noutamisesta elektroniikkasälää kauppaavaan liikkeen myymälästä tuntui huvittavalta.

Vähemmän huvittavalta tuntui tajuta kassalle päästyäni, että olin taas hukannut ilmoituslaput. Tällä kertaa onni oli myötä. Kävelin jälkiäni taaksepäin ja löysin laput puolimatkasta kiltisti vieretysten keskeltä kävelytietä. Olin ajatellut, että muuten tyhjässä takataskussa ne olisivat turvassa, mutta näköjään kävelytyylini on sellainen, että se puskee taskun sisällön vaivihkaa ulos.

Siitä lähtien olen tunkenut laput lompakkoon siitä huolimatta, että tuntuvat varta vasten muotoillun niin, etteivät sinne mahdu.

Tosiaan, vaikka purnaaminen on hauskaa, olen ihan kiinnostunut ratkaisuistakin. Jos postin vastaanottaminen on mahdollista jotenkin saada toimimaan paremmin ja teen vain jotain väärin – paitsi hukkaan papereitani – kertokaa toki.

Arkistoista: Postin saapumisilmoituksia ihmeteltiin tässä blogissa viimeksi vuonna 2008

Kunnollisen muistikirjan metsästys

Käsin kirjoittaminen ja piirtely puolustavat yhä paikkaansa. Digitaalisina aikoina kunnollisen muistikirjan löytäminen voi olla yllättävän vaikeaa. Etenkin, jos ei haluaisi maksaa joka kerta uusista kansista.

Suhteeni käsin kirjoittamiseen ja piirtelyyn on elänyt vuosien varrella. Opiskeluaikoina koevastauksia käsin nyhertäessäni iloitsin mielessäni ajatuksella, että valmistuttuani en joutuisi enää ikinä kirjoittamaan käsin kuin allekirjoituksia kassakuitteihin – ellei Suomeenkin viimein saataisi kassoille naputeltavia maksupäätteitä.

Käsin piirtämisestä olin luopunut jo vuosia aiemmin huomattuani, että saisin tietokoneella aikaan surkuhupaisan sijaan siedettävää jälkeä.

Saksassa opiskellessani meidät kyllä määrättiin pitämään käsin täytettävää muistikirjaa, mutta sitäkin vastaan taisin vähän kapinoida.

Sittemmin olen oppinut ymmärtämään käsin tekemisen hyödyn. Ruotuväessä toimittajana palvellessani huomasin yhtäkkiä tekeväni muistiinpanoja kynällä ja paperilla. Olin vuosikaudet tottunut kirjoittamaan kaiken muistiin suoraan tietokoneella. Kynä ja paperi tuntui olevan teknologiana sen verran häiritsemättömämpi, että parempi läsnäolo korvasi muistiinpanojen heikomman hyödynnettävyyden.

Käyttöliittymien suunittelussa ero on vielä merkittävämpi. Olen useamman vuoden harrastanut jonkinasteista käsin luonnostelua, mutta lisäsin tätä tietoisesti noin vuosi sitten Reaktorilla vierailtuani. Alan uskoa, ettei eeppinen blogimerkintäni työnimellä Reaktorin paperimiehet ikinä valmistu, mutta yksi illan tärkeistä anneista oli, että mainioiden Karri-Pekka Laakson ja Matti Parviaisen vakuuttelujen myötä päätin antaa paperille uuden tilaisuuden.

***

Minua on perinteisesti harmittanut paperille piirtämisessä sama kuin kirjoittamisessa: huono muokattavuus, huono jatkohyödynnettävyys sekä turha samojen asioiden piirtäminen moneen kertaan. Näitä paetakseni olen usein aloittanut suunniteluun suoraan Omnigrafflella.

Paperissa on kuitenkin puolensa. Kynää liikutellessaan saa ajatuksensa liikkeelle ja pääsee jotenkin lähemmäs itse tekemistä. Kädet suorina hiirellä ja näppäimistöllä istuessaan jotenkin etääntyy asiasta.

Tapaan silti siirtyä pois kynästä ja paperista heti kun minulle selviää, mitä olen tekemässä. Saman kuvan piirtäminen pikku muutoksin alusta uudelleen voi tuntua hauskalta ja taiteelliselta, mutta se on harvoin tehokasta ajankäyttöä. Käsin piirtäessään tulee myös usein arvioineeksi väärin, minkä kokoisia tekstejä minnekin mahtuu.

Sivumennen sanoen, vaikka lopulliset käyttöliittymätekstit puuttuvat, en suosittaisi käyttämään lorem ipsumia käyttöliittymäelementeissä liki ikinä. Mikä tahansa väliaikainen luonnosteksti on luultavasti lähempänä lopullista ja auttaa ymmärtämään heti, voiko teksti toimia sille varatussa tilassa vai ei. Riskinä on toki, että tekstit jäävät sellaisinaan lopulliseen versioon, mutta jos kukaan ei huomaa niissä vikaa, tuskin ne aivan huonot olivatkaan.

***

Aikani papereita hukattuani muistin, että ongelmaan on keksitty ratkaisu. Paitsi että paperia voi nyysiä tulostimen kaukalosta, sitä voi hankkia myös nipuissa, jolloin ne pysyvät paremmin järjestyksessä. Päätin hankkia muistikirjan.

Vaatimukseni eivät olleet kummat:

  • Ei ruutuja tai viivoja
  • Kovat kannet
  • Ei typerän näköisiä kansia
  • Ei liian ohuita sivuja
  • Ei ihan kamalan hintainen, jotta sitä raaskii käyttää.

Jo ensimmäinen vaatimus rajaa valikoimaa yllättävän paljon. Tuntuu, että useimmissa muistikirjoissa on jonkinmoinen ruudutus vai viivoitus. Ajattelin kuitenkin, että aikuisena ihmisenä osaan kirjoittaa ilman viivoja ja piirustelukin tuntuu orgaanisemmalta, kun ei ole ruutuja häiritsemässä.

Hintapykälän ohittaen menin ja ostin Moleskinen. Olin joskus hiljaa mielessäni tuhahdellut tuttavilleni, jotka olivat selittäneet myyttiä Hemingwaystä. Koko tuotehan lanseerattiin vasta 90-luvulla.

Täytyy myöntää, Moleskine tuntui laadukkaalta. Sen sivut olivat vähän turhan kapeat, mutta leveämpikin malli olisi varmaan ollut saatavilla. Ongelma oli, että se tuntui liian arvokkaalta, jotta sitä olisi jaksanut sutata. Paperikin oli kovin paksua ja kallisarvoista.

***

Moleskinen tultua täyteen tuntui haljulta maksaa taas monta kymppiä uudesta. Aloin kartoittaa irtokansivaihtoehtoa. Ongelmia oli vain kaksi: mistä kannet ja mistä sisältö.

Sen paremmin Suomalainen kuin Akateeminen kirjakauppa ei myynyt erikseen sopivia kovia kansia, joiden sisään voisi sijoittaa irtolehtiä tai lehtiön. Ainoa vaihtoehto oli ostaa paperikalenteri. Ironista on, että sisällöistä kyllä myytiin päivityssarjoja vuosi kerraallaan, mutta pelkkiä kansia ilman kalenterilehtiä ei voinut ostaa.

Sekä Ajasto että Time/system myivät kalenteria, johon kuuluivat mukiinmenevät keinonahkakuoret sekä sisältö kalentereineen ja etäisyystaulukoineen. Time/system herätti muistoja lapsuudesta: isänä käytti sellaista sen jälkeen, kun hänen työnantajansa lakkasi tukemasta hänen enemmän suosimaansa Time Manageria. Taimanaageri, kuten sana minulle hahmottui.

Tämän brändimielikuvan ajamana päädyin Time/systemiin. Vähän myös siksi, että sen sai kahdellakymmenellä eurolla, kun Ajasto maksoi kolmekymmentä.

Time/systemin passelit keinonahkakuoret

***

En voinut uskoa, kuinka heikosti Akateemisen kirjakaupan paperiosastolla oli tarjolla viivattomia vihkoja. Ainoa löytämäni oli kierrätyspaperista valmistettu, heikkolaatuinen ja vaivaiseen 20 sivuunsa nähden kalllis. Kansikin oli ruma kuin mikä.

Lopulta uskaltauduin taiteilijain tarvikkeiden puolelle, ja löysin mitä olin hakemassa. Luonnoslehtiössä oli 60 sivua sopivan paksua 90-grammaista paperia, tyhjät sivut, kierreselkä ja bonuksena perferointi, jonka avulla sivun voi tarvittaessa repiä irti.

Lehtiön takakansi oli kovaa pahvia, jonka sai sujautettua Time/systemsin liepeen alle samaan tapaan kuin kalenterin alunperin.

Myönnettäköön, että kansi on vähän typerän näköinen, mutta voihan sen repiä irti.

Kierreselkäinen lehtiö istui paikoilleen kuoriin. Kirjanmerkki on lainattu Moleskinestä. Taskussa käyntikortit pysyvät sileinä.

***

Pakettini alkoi olla kasassa. Enää kaipasin mustaa huopakynää.

Käteeni sattui mainio Pentel France. Se oli muodoltaan päätä kohti kapeneva kuin hienompikin sivellin eikä maksanutkaan kuin kaksi euroa. Kynä solahti juuri sopivasti Time/systemsin kumilenkkiin mukana tulleen lyijytäytekynän tilalle.

Pentel France on mukavan muotoinen ja huokea huopakynä

Moleskinen kirjanmerkkinauha oli osoittautunut käytössä käteväksi. En tarvinnut sitä enää täydessä kirjassa, joten leikkasin sen irti ja kiinnitin uuteen muistikirjaani.

Käytössä vähän liian lyhyt kirjanmerkkinauha osoittautui huonoksi ratkaisuksi. Korvasin sen sittemmin heijastimen ripustamiseen alun perin tarkoitetulla metallisella ketjulla. Se tuo vähän jämäkkyyttä kokonaisuuteen – jotenkin se on mukava heilauttaa haluttujen sivujen väliin.

***

Muistikirjaongelmani oli ratkaistu, mutta kävin sittemmin katsomassa tarkemmin, mitä Time/systemille nykyään kuuluu. Olin luullut, että kyse olisi jostain globaalista korporaatiosta, mutta kyseessä onkin suomalainen yhtiö. Time/systemin verkkosivujen design on varmasti ollut tyylikäs 90-luvulla. Ehkä tämä kuuluu toimialan tyyliin – Time Manager on vielä hurjempi esitys. Tuotteita kehutaan kiehtovasti:

Tavoitteena on tarjota tehokkaan ajanhallinnan työvälineitä ja laadukkaita kalentereita kaikille käyttäjille. Time/system -kalentereissa on ainutlaatuisia ominaisuuksia, kuten avattava ja taitettava vuosisuunnitelma sekä tehtäväluettelot.

Time/systemissä piisaa ominaisuuksia

Käyttöliittymäsuunnitteluongelmana avattava kalenteri läppineen on omalla tavallaan kiehtova kokonaisuus. Sittenkin tuntuu hassulta kutsua tehtävälistaa ominaisuudeksi. Joku kyynisempi voisi sanoa, että se on vain pinkka paperia.

Aikatauluta tehtävät, mihin mennessä ne tulisi olla tehtynä (sic). Etsi sen jälkeen kalenterista toteutusaika, joka on viimeistään aikataulun mukaisena aikana tai mieluummin jo ennen sitä.

[– –]

Delegoidessasi tehtävän toiselle, merkitse harmaaseen sarakkeeseen D sen jälkeen, kun olet informoinut tehtävästä ko. henkilöä.

On helppoa naureskella, että jossain on käyttöohje kalenterin käyttämiselle ja sille, millä kirjaimella merkitä mitäkin omassa muistikirjassani, mutta ajatusmallissa sinänsä voi hyvin olla itua. En ole yhtään vakuuttunut, että nykyistä elämäämme sanelevia kalenterivaraus-, tehtävävänhallinta- ja tuntikirjausjärjestelmiä on suunniteltu vastaavan kokonaisfilosofian pohjalta.

En ole eläissäni käyttänyt paperikalenteria, mutta kukaties siinä on vähän sama viehätys kuin paperille piirtelyssä.

Yhtäkkiä huomaan ajattelevani vähän kateellisena menneiden vuosikymmenten insinööriä, joka istui omassa työhuoneessaan piirtelemässä D-kirjaimia tehtävälistaansa. No, tiedänpä ainakin, mistä hankkia nahkakuoret muistikirjaani, jos alkaa tehdä mieli. Kallita ovat, mutta eihän se ole kuin pari Moleskineä.

PS Olen sittemmin jo oppinut tästä eroon, mutta meillä kotona oli tapana sanoa, että kirjoittaa käsineen sen sijaan, että sanoisi käsin. Kokeeko joku muu tämän tutuksi? Mahtaako kyseessä olla meidän perheemme outous vai yleempi länsimurteiden piirre?