Windows Phone 8 lopetti hurskastelun

Minä pidän Windows Phone -käyttöjärjestelmästä. Tykkään tavasta, jolla se on lähtenyt etsimään omia latujaan iPhonen suoran seuraamisen sijaan. Pidän myös siitä, että se hyödyntää viisaasti pyyhkäisyjä painikkeiden sijaan ja nostaa sisällön keskiöön koristeornamenttien kustannuksella. 

Sen sijaan en ole ollut täysin vakuuttunut kotinäkymän Live Tiles -lähestymistavasta enkä oikein ymmärrä lehtijuttuja, joissa näiden perusteella väitetään iPhonea tai Androidia auttamattoman vanhanaikaiseksi. On hyvä asia, että puhelimessa on tarjolla näkymä ajankohtaisista asioista – kuten WebOS:ssä, N9:ssä, Androideissa ja viimein jollain lailla iOS 5:ssä. On myös hyvä olla oman maun mukaan muokattava näkymä, josta sovellukset saa helposti käyntiin. En ole kuitenkaan vielä vakuuttunut, että nämä kannattaa yhdistää Windows Phonen tapaan.

Live Tile -tiilet saattavat olla passiivisia laatikoita, joissa ei näy muuta kuin sovelluksen kuvake. Toinen vaihtoehto on, että niissä näkyy ajankohtaista tietoa, esimerkiksi viimeisimpiä uutisotsikoita. Vaikka tiili olisi jäljempää viisasta tyyliä, todennäköisyys, että se näyttää jotain kiinnostavaa juuri sillä hetkellä, kun satun katsomaan sitä on aika pieni. Odottelevan tuijottelun sijaan seuraisin ilmoituksia mieluummin listasta, jota saan itse vierittää omaan tahtiini.

IPhonen notifikaatiolistassa minua häiritsee, että se on lajiteltu sovelluksen mukaan. Uskoisin pitäväni jostain N9:n kaltaisesta toteutuksesta. (Kirjoitin aiemmin tarkemmin N9:n kotinäkymistä.)

N9:n yksi kolmesta kotinäkymästä näyttää listan tapahtumista (Kuva: Nokia)

Vastaavasti halutessani käynnistää sovelluksia, haluaisin voida löytää ne vakiopaikoilta. IPhonessa sovellusten järjestely on tuskaisen työlästä, kun määrä kasvaa suureksi, mutta sivutettu ohjelmalista on avuksi. En ehkä muista, millä sivulla sovellus on, mutta tiedän sen paikan. Sitten selailen näkymästä toiseen ja kohdistan katseeni valmiiksi oikeaan kohtaan. Windows Phonen tai Androidin vierittämiseen perustuvalla listalla tämä ei onnistu yhtä helposti.

En ole kuitenkaan käyttänyt Windows Phonea niin paljon, että uskaltaisin tyrmätä koko lähestymistapaa. Kertokaa ihmeessä omat kokemuksenne kommenteissa.

Suuri laatikko ei ole avain onneen

Pahinta kuulemaani Windows Phone -kukkua on ollut passiivisten Live Tile -elementtien hehkuttaminen. Olin viime syksynä seminaarissa, jossa kerrottiin Windows Phonen designfilosofiasta, ja evankelista julisti että siinä missä iPhonen kuvakkeet ovat vain kiillotettuja koristeita, Windows Phonella niissä on keskitytty informatiiviseen sisältöön.

Niin kuin esimerkiksi tässä Internet Explorerin Windows Phone -tiilessä.

Vastaavasti kiillotetusta koristelinjasta esimerkkinä iPhonen kalenterikuvake.

Kalenterikuvake kertoo päivämäärän, viikonpäivän sekä uusien kalenterivarausten määrän. Internet Eplorerin kuvake ei kerro muuta kuin sovelluksen nimen.

Windows Phonen kuvake taustalaatikoineen on kooltaan 173*173 pikseliä. iPhonen kuvake  on 57*57 pikseliä. Vertailu on tietty hieman epäreilu: Windows Phonen näyttö on tarkempi kuin vanha ei-retina iPhone, joten suora pikseleiden vertaaminen ei ole mielekästä. IPhonella sovelluksen nimi ja numeropallullukka menevät myös yli kuvakkeen koosta. Lisäksi myös Windows Phonella kalenterikuvake on yhtä informatiivinen kuin iPhonella.

Myönnetään, Internet Explorer oli tarkoitushakuinen esimerkki, mutta se osoittaa, että pahimmillaan Windows Phonen tiilet eivät ole kummempaa kuin ylisuuria kuvakkeita ja on tekopyhää väittää muuta.

***

Windows Phone 8:n myötä hurskastelu onneksi loppuu: Microsoft on myöntänyt epäsuorasti, ettei suuri kuvake tuo aina lisäarvoa. Kohta kotinäkymän kohteiden koon pääsee valitsemaan suuren, keskikokoisen ja pienen väliltä. Näin sovellukset, jota eivät tarjoa kuvakkeessaan lisäsisältöä voi pienentää ja varata tilan niille sovelluksille, jotka käyttävät tilan hyödykseen. Joku voisi sanoa, että tämä on aika lähellä Androidin kotinäkymää widgeteineen.

Samalla kotinäkymän oikean laidan tyhjästä tilasta on luovuttu. Tämä tila oli vanhassa designissa minua kummastuttanut valinta. Samalla kun puhuttiin tehokkaasta tilankäytöstä ja informaation korostamisesta, päänäkymästä oltiin valmiita varaamaan vajaa viidennes ohjelmalistaukseen vievälle nappulalle. Helpottihan se listan löytämistä, mutta uhraus tuntui kaikkiaan melkoisen suurelta.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin Windows 8:n kotinäkymä otetaan vastaan. Ennakkoon on ehditty esittää arviota, että se on sekava ja tuo MySpacen riemunkirjavuuden mobiiliin. Toisaalta myös innostuneita arvioita on nähty.

Windows Phone 8 sallii pienemmät kuvakkeet. Loppu on käyttäjästä kiinni. (kuva: Techradar)

Saako sinun mobiilikäyttöjärjestelmäsi hihanapit auki?

Olen oppinut, että kalliin pikkutakin tunnistaa siitä, että hihansuun napit pystyy avaamaan. Tavallisissa takeissa napit ovat mukana vain koristeina.

Analogia on vähän heikko, mutta yhtä lailla kiinnostava yksityiskohta liittyy iPhonen herätyskelloon. Jos hälytyksen toistumispäiviksi valitsee maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain – tai kuten ihmiset sanoisivat arkipäivät – iPhone näyttää tallennuksen jälkeen, että hälytys toistetaan arkisin.

Vastaavasti, jos valitsee kaikki päivät tai vain sunnuntain ja lauantain, vahvistusteksti on joka päivä tai viikonloppuisin.

Mukava pikku yksityiskohta, joka löytyy myös Windows Phonesta. Androidista ei.

Pääsimmekö viimein yli tekstiviestipalveluista?

Kirjoitin Elisalla työskennellessäni harvakseltaan sisäistä blogia. Tuntuu oudolta ajatella, että tämän merkinnän kirjoittamisesta on aikaa vain vähän reilu vuosi.

Minua turhautti, kun vallitseva eetos tuntui olevan, että mobiilipalveluiden olisi syytä perustua tekstiviesteihin, sillä niistä ei saada muuten kyllin helppokäyttöisiä. Eikä tulisi unohtaa myöskään puhelinten SIM-valikkoa. Sellaista assettiapa ei joka pojalla olisi.

Tietty on perusteltua sanoa, että on turha tehdä moderneja mobiilipalveluita, kun ihmisillä on taskut täynnä vanhoja Nokioita, mutta argumentin helppoudesta halusin kyseenalaistaa. Nokian kompurointia seurannut tekstiviesteihin juuttuminen kuitenkin paljolti sysäsi Suomen mobiilitakapajulaksi. Hesarin Jussi Pullinenkin kirjoitti alkuperäisen merkintäni kirjoittamisen aikoihin saman suuntaista Hesarissa.

Sittemmin täkäläinen tilanne on muuttunut lupaavasti. Ironista kyllä, paljolti Nokian heikkenemisen myötä. (Kas, Jussi Pullinen kirjoittaa tänään ihan samaa). Android-puhelimet ja iPhonet ovat hallinneet myydyimpien laitteiden listoja, ja angrybirdsien lisäksi myös arkiset kaiken kansan brändit alkavat löytää tiensä moderneille mobiilialustoille. Elisakin julkaisi kuluttajapalveluistaan sovelluksia kosketusnäyttöisille älypuhelimille lopulta varsin pian alkuperäisen merkintäni jälkeen ja niin on tehnyt moni muukin. Viime aikoina on ihmetelty MTV3:n iPad-uutisselainta ja Nelosen iPad-katseluohjelmaa.

Tämä on hyvä alku, mutta Raino Vastamäen kolumni Talouselämässä on edelleen ajankohtainen. [Raino on seikkaillu tässäkin blogissa osa 1 ja osa 2.]

***

Myytti tekstiviestin helppoudesta

6.5.2010

Tekstiviesti toimii hyvin, kun pitää ääneestää BB-Nicoa, ja ohjeet näkyvät ruudussa. Tekstiviestistä on kuitenkin päästävä eteenpäin, jotta kyetään tuottamaan muutakin kuin yksinkertaisia kyselypohjaisia palveluita.

ak hels jyv 020510 0800 L

Tuollaisella tekstiviestillä VR kertoo käyttäjälle 3 ensimmäistä 2.5. klo 8 jälkeen Helsingistä Jyväskylään lähtevää junaa. [Ohje on sittemmin poistunut VR:n sivuilta. Ehkä palvelua ei enää ole olemassa.]

Myös Scanburger kunnostautuu ja antaa asiakkaiden tehdä hampurilaustilauksia tekstiviestillä.


Melkein yhtä helppoa olisi kirjoittaa:

diskcopy a: b:

Tuo on yksi harvoja muistamiani DOS-komentoja. Tietokonepuolella käyttäjät ovat kovimpia ammattilaisia lukuunottamatta siirtyneet pois komentorivikäyttöliittymistä viimeistään Windows 95:n myötä. Kännyköissä ne ovat ilonamme yhä.

Tietokoneissa komentorivikäyttöliittymät ovat vaikeita oppia, mutta tämän jälkeen tehokkaita. Näppäimistöä on nopea paukuttaa, ja komennot täydentyvät itsestään muutaman kirjoitetun merkin jälkeen. Kännykän komentorivikäyttöliittymässä tiedonsyötön hitaus häiritsee tehokkutta ja jäljelle jää vain vaikea muistettavuus.

***

Jakob Nielsen jakoi vuoden 1993 klassikkoteoksessaan Usability Engineering tietokoneiden käyttöliittymiä eri sukupolviin.

Ensimmäiseksi sukupolveksi hän kutsui eräajojärjestelmää, jossa keskustietokoneelle kannettiin tehtäviä pureskeltavaksi reikäkortilla ja palattiin seuraavana päivänä katsomaan, mitä se oli saanut aikaan. Vuorovaikutus rajoittui ohikiitäviin hetkiin, joina tieto annettiin ja joina tieto haettiin. Palautetta ei tässä välissä tarjottu.

Toiseksi sukupolveksi Nielsen määritteli komentorivikäyttöliittymän. Siinä käyttäjä kirjoittaa komennon ja saa hyvin pian vastineen tietokoneelta. Hieman tulkinnasta riippuen tekstiviesti on siis luettavissa joko 1. tai 2. sukupolven käyttöliittymäksi.

Kolmas sukupolvi on koko näytön valikkopohjainen listaus, jossa käyttäjä saa valita komentoja valmiista vaihtoehdoista. SIM-kortin valikko edustaa tätä tasoa.

Neljäs sukupolvi on tietokoneet 80-luvulta alkaen valloittanut graafinen käyttöliittymä, jossa kohteita manipuloidaan suoraan hiiren avulla, ja vaste on välitön. Sen sijaan, että valittaisin objekti ja annettaisiin liikkumiskäsky ja määriteltäisiin kohde, tartutaankin objektista kiinni ja raahataan se minne halutaan. Eikä komentoja tarvitse enää muistaa, riittää että tunnistaa ne valikoista ja erilaisista paleteista.

Nielsenin varsinainen luokittelu loppuu tähän, mutta tästäkin on menty eteenpäin. Kosketusnäytöt tuovat suoran manipuloinnin vielä suoremmaksi, kun välistä poistuu hiiri ja käyttäjä manipuloi objektia suoraan sormellaan.

Jotkut haluavat nähdä vielä yhden rajan: siirtymän graafisesta käyttöliittymästä luonnollisiin käyttöliittymiin, jotka hyödyntävät monipuolisemmin erilaisia eleitä kuin hiiren rajoittunut klikkaaminen ja raahaaminen. Ominaista luonnollisille käyttöliittymille on reaalimaailman metaforien lainaaminen mielekkyyden rajoille – ja välillä yli. iPad on tunnetuin esimerkki tästä.

***

Tällä tarkastelulla natiivi modernille puhelimelle toteutettu ohjelma edustaa parhaimmillaan mallin hienostuneinta tasoa, ja mobiilina web-sivuna toteutettukin vähintään toiseksi hienostuneinta. Nähdään, että sukupolvien kuilu tekstiviestiin verrattuna on melkoinen.

Vuosien saatossa on yritetty kaikenlaista. Tekstaripalveluiden jälkeen tuli WAP. Sen oli määrä mullistaa kaikki, mutta ensimmäiset yritykset menivät puihin ja teknokuplakin puhkesi.

Jossain vaiheessa tuli SIM-kortin valikko, joka tarjosi jonkinlaisen valikkopohjaisen rakenteen, jossa lähetettäviä viestejä ei tarvinnut muistaa enää ulkoa. Muttei tämäkään koskaan oikein yleistynyt. Nykypuhelimissa valikko on piilotettu jo niin syvälle, että harva edes muistaa, että se on olemassa.

WAP teki paluuta vielä jossain vaiheessa, graafisena ja värikkäänä. Vielä vuonna 2007 Elisan katumainoskampanja kehotti painamaan puhelimen 0-näppäintä pohjaan. Nokioissa tämä avasi WAP-selaimen. [Joissain Nokioissa sähköpostin linkit aukeavat yhä hämmentävästi web-selaimen sijasta wap-selaimeen, mutta tämä on oman tarinansa aihe]. Tähänkään ei silti oikein innostuttu.

***

Sittemmin tuntuu, että on jotenkin luovutettu. On vakiintunut totuudeksi, että tekstiviesti on se keino, jota kansa haluaa käyttää kännykällä asioidessaan. Tekstiviesti on ainoa kyllin helppo keino, että äitikin ymmärtää, väitetään. Tekstiviestistä on kuitenkin päästävä eteenpäin, jotta kyetään tuottamaan muutakin kuin yksinkertaisia kyselypohjaisia palveluita.

On oikein hyvä, ettei tehdä samoja virheitä kuin aikoinaan, kun WAPpia yritettiin tunkea tekniikka edellä ihmisten kurkusta alas. Nyt vain näyttää, että edessä on toinen uhka: hirttäydytään rajoittavaan tekniikkaan, jolla ei yksinkertaisesti pystytä tekemään tarpeellisia asioita kyllin yksinkertaisesti, koska pelätään, etteivät ihmiset ottaisi helpompia ratkaisuja käyttöön.

Tekstiviesti toimii hyvin, kun pitää ääneestää BB-Nicoa, ja ohjeet näkyvät ruudussa. Tai kun pitää tilata bussilippu, ja tilausohjeet ovat luettavissa pysäkkikatoksen seinältä. Mutta harva muistaa komentoja ulkoa, kun pitäisi krapulapäivänä tilata hiukopalaa Scanburgerista. VR:n aikataulukysely on monimutkaisuudeltaan tekstiviestin äärirajoilla. Aikoinaan myös junalippuja pystyi ostamaan tekstiviestillä, mutta tuosta on sittemmin luovuttu. Luultavasti tilaaminen oli niin vaikeaa, ettei palvelua käytetty.

***

Natiiviohjelmien tekeminen joka alustalle on kallista lystiä, mutta vähintään yleispäteviä mobiiliweb-versioita palveluista olisi syytä kehittää. Jos halutaan, että palvelu on aina mukana eikä käyttö jää väliin sen takia, ettei tekstiviestin syntaksi satu mieleen, kannattaa toteuttaa yksinkertainen web-pohjainen käyttöliittymä. Modernien kosketusnäyttöpuhelinten käyttäjät katselevat naureskellen, kuinka perinteisten toimijoiden käsitys mobiilipalvelusta on yhä tekstiviesti.

Meitä iPhone-fanipoikia riittää Suomessa harvalle palvelulle kriittiseksi massaksi, mutta Nokiakin kertoi hiljattain, että heidän älypuhelimistaan jo enemmistö on kosketusnäytöllisiä.

Mobiiliweb-versio ei maksa paljoa, linkkiä on helppo jaella tekstiviestinä ja se auttaa ihmisiä pikkuhiljaa huomaamaan, että kännykällä voi nykyään oikeasti tehdä kätevästi kaikkea sitä mitä vuosituhannen vaihteessa katteettomasti luvattiin. Jos se samalla totuttaa ajatukseen, että kiinteästä datahinnoittelusta taitaa olla ihan mielekästä maksaa, ei sekään huono juttu ole. Elisalla on tietty sekin etu puolellaan, että yhteydet omiin palveluihin voidaan tarvittaessa tarjota maksutta, kuten Zirclessä on tehty. [Zircle oli Elisan sittemmin lakkautettu paikkatietopalvelukokeilu.]

Tekstiviestiä ei sovi unohtaa: jos palvelu on toteutettavissa mielekkäästi tekstiviestillä, se kannattaa tehdä. Mutta jos palvelusta on tehtävissä muilla keinoin vielä parempi, ei sitä saisi jättää tekemättä huterilla perusteilla.

Kirjoittaja ei suosittele Scanburgerin hampurilaisia kenellekään.

Nokian SIM-korttiriippuvaisuus

Akun alle piilotettu SIM-kortti on yksi kännykkäsuunnittelun raivostuttavimmista anti-patterneista. Oletin kauan, että SIM-kortin irrottaminen ja kytkeminen virrat päällä olisi ongelma ja kortti olisi siksi tapana suunnitella niin hankalaan paikkaan. IPhone opetti, että kortin voi ongelmitta kytkeä ja irroittaa koska vain. Ilmeisesti akun alle piilottamisesta vain oli tullut tapa.

IPhonen SIM-korttiriippumattomuus kuvastaa hyvin, että laite on ensisijaisesti mobiilitietokone ei niinkään puhelin. SIM-kortti on vain yksi komponentti ja kyky soittaa puheluita vain yksi ominaisuus, jonka kortti mahdollistaa. Ilman SIM-korttiakin iPhonella voi hyvin pelailla pelejä, kuunnella kirjoja tai surffata nettiä wlanilla – ja kokonaisuus on myös suunniteltu tällä periaatteella.

***

Sain hiljattain oppia, että Nokia toimii yhä kovin puhelinkeskeisesti. Yritimme yhdistää isäni uutta E7-puhelinta kaapelilla tietokoneeseen siirtääksemme sinne vanhalta Kommarilta onnistuneesti tietokoneelle kopioidut yhteystiedot. Ei onnistunut. OVI Suite [vai mikä sen nimi nykyään on] kehotti tarkistamaan, että kaapeli on oikein kytketty tai jotain muuta epämääräistä. Kaapelissa ei ollut vikaa. Buuttailimme uudelleen puhelinta ja tietokonetta, mutta edistystä ei tapahtunut.

Kunnes mieleeni tuli absurdi ajatus: kenties puhelin tarvitsee sisäänsä SIM-kortin yhdistyäkseen tietokoneeseen. Näinhän se oli. SIM-kortti oli luontevasti yhä vanhan puhelimen sisällä.

***

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun törmäsin Nokian puhelimen erikoiseen SIM-korttiriippuvaisuuteen. Joskus noin vuonna 2006 olin ekskursiolla Nokialla ja saimme hipelöitäväksemme piakkoin julkistettavia puhelimia. En halunnut häiritä muita kokeilemani puhelimen näppäinäänillä, joten yritin mykistää äänet. Se ei onnistunut, sillä puhelimesta puuttui SIM-kortti.

[Lopulta isäni yhteystiedot saatiin siirrettyä. Paitsi osa tiedoista. Ja osa tuli puhelimeen kahteen kertaan. Sitä sattuu iPhonellakin, ei sillä. Toivottavasti iCloud tulee ja pelastaa.]

2 Nokia vs. Apple -myyttiä

Ylen uutinen iPhonen suosiosta Suomessa on levinnyt kiihkeästi kaikkiin uutislähteisiin, vaikkei Sonera vieläkään suostunut antamaan tarkkoja tietoja laitteen myyntimääristä. [Huhujen mukaan väitetty 50 000 laitetta saattaa sekin olla alakanttiin – mutta huhuja nyt voi keksiä tarvittaessa lisääkin.] Uutisia on myös kommentoitu ahkerasti jo vuosikausia käytetyillä argumenteilla.

Vaikka tämän blogin piti olla tauolla, kunnes saan pari hommaa valmiiksi, en malta olla kommentoimatta kahta toistuvaa väitettä.

1. iPhone on hyvä multimedialelu, mutta peruskäyttö – puhelut, tekstarit ja sähköpostit – toimivat Nokialla paljon paremmin.

iPhone on puhelimena parempi kuin yksikään käyttämäni Nokia tai muu laite. Moni pikkujuttu on toteutettu huomattavan kätevästi.

iphone during call

Kaiutinpuhelun saa päälle yhdellä painalluksella kesken puhelun. Vastaavasti käy mykistys. Aiemmissa puhelimissani vähintään jompaa kumpaa on saanut kaivella valikoista. Kesken puhelun on helppo mennä tekemään muita asioita tarvitsematta murehtia, kuinka puheluun pääsee takaisin.

Kun kirjoitan puhelinnumeron numeronäppäimistöllä, numero ryhmitellään havainnollisesti ja kirjoitetaan niin suurilla numeroilla, etten joudu tihrustamaan. Jos kirjoitan numeron, joka löytyy muistiosta, puhelin kertoo heti, kenelle olen soittamassa. Tämä säästää monelta nololta tilanteelta.

Oma numero näkyy ylimpänä puhelimuistiossa. Pieniä hyviä yksityiskohtia on paljon.

[Lisäys] Unohdin kokonaan visuaalisen puhelinvastaajan, joka on nimenomaan tavallista puhelinkäyttöä parantamaan kehitetty ominaisuus. Sen sijaan, että joutuisi odottelemaan, kun vastaaja lukee viestit hankalasti yksi kerrallaan, ne näkee puhelimessa listana ja voi kuunnella juuri sen minkä haluaa. Tuo ei toimi suomalaisilla operaattoreilla, joten en siksi sitä muistanut. [/Lisäys]

Vastaavasti tekstiviestit tehtiin iPhonessa ensimmäistä kertaa oikein. Kun saan uuden viestin joltakulta, olen oletettavasti kiinnostuneempi aiemmasta hänen kanssaan käymästäni viestinvaihdosta kuin muista hiljattain saamistani viesteistä. iPhone järjestää viestit vastaanottajan mukaisiksi keskusteluhistorioiksi. Nykyään näin tekevät monet muutkin puhelimet. Sikäli kiinnostavaa, ettei sähköpostiin tarjota tällaista ryhmittelyä. [Paitsi että näköjään iOS 4 tuo tämänkin, hyvä.]

Silti sähköpostikin on hyvä. Se tekee tehtävänsä ja ennen kaikkia toimii saumattomasti. Virtuaalinäppäimistö häviää ainoastaan parhaimmille täys-qwerty-laitteille.

Gmail-tunnuksien syöttäminen kertaalleen riittää. Exchange-serveri on toiminut sekin kuin ajatus kun vain sain selvitettyä oikeat asetustiedot. N97:n kanssa ongelmia riitti enemmänkin eikä e61 suostunut hakemaan Exchange-viestejäni sen jälkeen, kun oli sen kerran tehnyt. Globaalin inboxin puuttuminen on toki ollut typerää. Onneksi sekin viimein saadaan uudessa ohjelmistoversiossa.

Täytyy myöntää, että joissain Nokioissa kaiutinpuhelun ääni on laadukkaampi ja voimakkaampi, mutta muilta osin en ymmärrä väitteitä, joiden mukaan iPhone olisi jotenkin ylivoimaisen huono puhelinkäytössä.

2. iPhonen ansiot ovat markkinoinnissa ja hypessä, teknisesti se on vanhanaikainen.

On totta, että alkuperäisestä iPhonesta puuttui 3G-yhteys, vaikkei älypuhelimia ollut enää vuosiin nähty ilman 3G:tä. Myös alkuperäinen kamera oli kovin vaatimaton.

Sitä vastoin iPhonen näyttö oli julkaisuhetkellään markkinoiden kärkeä. Sen kiihtyvyysanturi toimi kunnolla eikä vain sinne päin. Sen kosketusnäyttö oli ensimmäinen, jota viitsii oikeasti käyttää. Suoritin oli poikkeuksellisen nopea, jotta animaatiot saatiin toistumaan nykimättä. Kyllä Apple on panostanut tekniikkaan – se on vain priorisoinut tekniikkaa, joka on suoraan sidoksissa käyttökokemukseen. Muut asiat on katsottu toissijaiseksi ja niitä on päivitelty vaiheittain. iPhone on kiertänyt omaa tietään, mutta uusi nelosversio alkaa olla kova tekijä jo vähän joka saralla.

Ja tekniikkaan panostamista se on tietty toimiva softakin, vaikkei siitä bullettia boksin kylkeen saisikaan.

Nokialla on toimittu toisin. Mahdollisesti hyvätkin laitteet rampautetaan viimeistään alitehoisella raudalla. Tero Lehto analysoi aihetta hiljattain hyvin.

***

iPhone 4:n julkistustilaisuuden feedejä seuratessani tuumin täynnä fanipoikauskoa, että huh, nyt alkavat olla tekniset speksitkin sitä luokkaa, että luulisi mussutuksen loppuvan. Mutta ei, Hesarin ensimmäisissä kommenteissa tuumittiin, että laite on huono, koska sillä ei voi mökillä ollessaan hakea uutta firmistä digikameraan.

Negatiivisten kommenttien keskittyminen Suomeen saa huolestumaan tosissaan. Jos noin moni vielä tässäkin vaiheessa vähättelee iPhonen menestystä käyttäjien tyhmyydellä ja mainosmiesten oveluudella, se ei lupaa hyvää.

[Lisäys] Tietty sittemmin esiin tulleet iPhone 4:n antenniongelmat kuulostavat katastrofaalisen nololta, mutta eivät varsinaisesti liity alkuperäiseen aiheeseen.[/Lisäys]

Konvergenssi ja divergenssi tappelivat – kumpi voittikaan?

Yksi yleislaite kaikkea varten vai oma laite joka tarkoitukseen. Tästä kiisteltiin jokunen vuosi sitten vuolaasti, kun kännyköihin kyettiin yhtäkkiä toteuttamaan kaikki mistä oli aina haaveiltu. Kirjoitin tuolloin nuoruuden innossani näin:

Olen hieman sillä kannalla, että konvergenssilla saa aikaan mainioita linkkuveitsiä, mutta puukot on silti syytä pitää erillään.

army knife

Tuo kuulostaa fiksulta edelleen. Seuraavasta olen sittenkin nyttemmin eri mieltä.

Minusta olisi järkevää, että musiikkisoitin ja puhelin osaisivat kommunikoida keskenään – soitin menisi vaikka paussille puhelun tullessa – mutta niitä ei ole välttämättä syytä tunkea samaan laitteeseen.

Tuolloin iPhonea ei ollut vielä julkaistu, ja kunnon fanipoikana ajattelin, että koska Apple ei ole tehnyt sitä, se ei voi olla hyvä ajatus. Oikeasti olin guruni Don Normanin pauloissa. Hän oli vakuuttanut minut visiollaan keskenään kommunikoivista tiettyyn tarkoitukseen suunnitelluista informaatiokodinkoneista (information appliance).

Talouselämän uutiskommentissa linkattiin blogiini [olin otettu] ja todettiin tulossa olleen Nokian N95-mallin näyttävän että pikkuhiljaa konvergenssi voittaa, ja yksi laite tekee kaiken.

N95 osoittautui tietenkin menestykseksi. [Joku voisi sanoa, että segmentissään Nokian toistaiseksi viimeiseksi sellaiseksi.] Myöhemmin iPhone osoitti, että konvergenssi todella oli oikea suunta. Viimeistään kosketusnäytön myötä yhdellä laitteella voidaan tehdä kaikki mahdollinen ja mitä ei voida – there’s an app for that.

***

Aivan näin yksinkertainen tilanne ei sentään ole. Kaikessa hiljaisuudessa keskuuteemme on kuin onkin saapunut divergenssin hengessä yhteen tarkoitukseen tarkoitettuja laitteita. Autoihin ostetaan erillisiä navigaattoreita, vaikka saman voisi tehdä hyvin kännykällä. Ihmiset ostavat sähkökirjanlukijoita, lukeakseen jotain niinkin banaalia kuin tekstiä – vaikkei niihin saa edes värinäyttöä. Sähköisiä valokuvakehyksiäkin halutaan, vaikkei niiden kanssa voi edes vuorovaikuttaa.

Tietokoneen lisäksi myös kaiken maailman tv-laitteet kytkeytyvät internettiin [alkuperäisessä jutussani kerroin myös Nokian silloisesta ajatuksesta säilöä elokuvakirjasto kännykällä]. Kännykkä ei kelvannut edes kannettavan modeemiksi, vaan siihenkin haluttiin oma laitteensa ennen kuin mobiililaajakaista lähti liikkeelle. Luultavasti parissa vuodessa kodeissa on yhä enemmän erinäköisiä pikku näyttöjä, joilla hallita juttuja.

Ehkä kännykästä ei ollutkaan aivan kaikkeen. Divergenssilläkin on tilauksensa.

***

Ja sitten tuli iPad. Ehkä kännyköiden ja kannettavien väliin mahtuukin oma tuotesegmenttinsä. Divergenssiä tämäkin.

Ja yhtä aikaa konvergenssiä. Haluavatko ihmiset sittenkään erillistä lukulaitetta, matkatietokonetta ja elokuvatoistinta? Eikö olisi parempi, että kaikki olisi yhdessä laitteessa? Sähköinen muste on mukavaa luettava, mutta onko se niin paljon parempi, että puukko voittaisi linkkuveitsen?

Tällä kertaa voisin veikata konvergenssin puolesta.

Siirtymätehosteet – silmänruokaa vai substanssia

Törmäsin kiinnostavaan videoon [via]. Etenkin kohdassa 1.48 esiteltävä peek-efekti vaikuttaa nokkelalta [koskakohan videot alkavat tukea linkkaamista suoraan haluttuun kohtaan].

[Lisäys] Minulle opetettiin kommenteissa, että tuollaisia linkkejä voi tehtä jo.[/Lisäys]

Sikäli olen samaa mieltä, että erilaiset siirtymätehosteet ovat usein hyödyllisiä etenkin tukemaan spatiaalisuutta, tilan tuntua. Kun näkee, minne kohteet menevät ja minne itse liikkuu, hahmottaa paremmin, missä on.

Tämä toi mieleeni vanhan pohdintani iPhonen karttaohjelman taittumistehosteesta. Onko siinä mitään järkeä vai meneekö se kikkailun piikkiin? Vastaavaa ei käytetän iPhonessa missään muualla. Kartta taittuu pois näkyvistä niin pitkältä matkalta, ettei sitä pääse kuitenkaan käyttämään. Toisaalta kartta vie tilaa ylälaidasta niin, että kontrolleja ei mahdu yhtä paljon kuin jos kyseessä olisi tavanomaisempi flip-tehoste.

map curl

Mitä sanoo raati? Minä tuomitsen tuon kikkailuksi.

[Rumaa on sekin, että itsenäinen kehittäjä ei voi käyttää samaa efektiä, sillä julkisilla apeilla ei ole mahdollista pysäyttää siirtymää tuolla tavalla.]

Tässäkö Nokian pelastus (katso kuvat)

Computerworldissa kirjoitetaan [via Digitoday] Nokiasta ja sen insinöörihenkisten laitteiden vaikeuksista menestyä Yhdysvalloissa. Hienoa, että hankaluudet tunnustetaan, mutta sääli, että toimenpidelista kuulostaa vähintään surkuhupaisalta:

One is to ship phones with default settings that show users the phone’s capability without requiring them to search for specific key features and then turn them on. Moreover, he said, a smartphone could ship with wallpaper that shows a scene from nature, instead of a simple blue background. Engineers are also working to add an hourglass icon that would appear while a function is loading, as users are accustomed to seeing in other applications.

Ensimmäinen idea on varmasti hyvä. Jostain syystä N97:ssäkin näytön kääntyminen automaattisesti kiihtyvyysanturin perusteella on oletusarvoisesti pois päältä eikä ominaisuutta keksi ottaa käyttöön, ellei sitä osaa erikseen kaivata.

Nokian taustakuvat ovat usein riemunkirjavia ja ottavat silmiin, mutta niin tekisivät luultavasti luontoaiheisetkin. Ei ole vahinko, että iPhonessa tausta on tylsän musta.

Hauskin parannus on sittenkin tuo tiimalasi. Tiimalasin kaltaisia, tehtävän tarkkaa tilaa kertomattomia prosessi-indikaattoreita neuvotaan käyttämään, jos edessä on noin sekunnin mittainen odotus. Tämän jälkeen olisi syytä näyttää jonkinlainen tehtävän tilaa tarkemmin esittävä indikaattori, vaikkapa latauspalkki.

Sen sijaan siis, että sanottaisiin, että ohjelmamme ovat hitaita ja meidän on saatava niistä turha raksuttaminen pois, sanotaankin, että insinöörimme pyrkivät tuomaan niihin tiimalasin kuvan kertomaan, että odotapa vain kaikessa rauhassa. Rohkaisevaa.

***

Tietty tiimalasi viestinä on jo aika hassu. Se tuo mieleen 90-luvun Windowsin. Windowsiin se keksittiin luultavasti, sillä ei kehdattu ottaa suoraan käyttöön Maceissa ollutta kellosymbolia.

tiimalasi
kello

Nykyään ovat muodissa pyörivät indikaattorit, joita tavataan kutsua spinnereiksi. Ei edusta erityisen hyvää tyylitajua ottaa enää käyttöön tiimalasia.

spinner

Jos joku osaa kertoa jotain spinnereiden taustasta ja perusteista, kuulisin mielelläni. Nykymuotoisiin spinnereihin törmäsin muistaakseni Mac OS X 10.3:n myötä. Sittemmin ne levisivät käyttöön erilaisiin web 2.0 -palveluihin.

Edes Windows Vistassa ei käytetä enää tiimalasia. Siinä sen paikan on perinyt turkoosi renkula, jossa liukuväri kieppuu ympäri spinner-henkisesti.

vista

N97 jättää tahmean maun

Olen pudonnut perheemme nokkimisjärjestyksessä niin alas, etten saanut äitini ja veljeni tavoin kutsua tulla tutustumaan uuteen Nokia N97:ään. Onneksi laite kiersi lopulta minunkin käteeni.

n97

Ensivaikutelma

Ensituntuma on lupaava. Puhelin huokuu laatua. Nokia tuntuu vaappuvan edes takaisin muovisuuden ja jämäkkyyden välillä, mutta tällä kertaa on onnistuttu. Puhelin tuntuu hyvältä kädessä, ja kansi liukuu ylös ja alas sujuvasti. Muotoilu on sikäli symmetrinen, että ainoastaan oikean laidan Nokia-tekstin suunta vihjaa, miltä reunalta näyttöä tulee painaa, jos sen haluaa auki.

Näytön auki työntäminen avaa näppäimistön itsestään, mutta jos puhelinta haluaa käyttää kansi kiinni, täytyisi keksiä, mistä näppäinlukko avataan. Näytön alla olevan napin painaminen tuo näytölle ohjeen, jonka vilahtaa näkyvissä niin nopeasti, että sitä tuskin ehtii lukea ensimmäisellä kerralla.

Jos nappia painaa heti uudestaan, ohje ei meinaa ilmestyä. Vasta hetken päästä se tulee jälleen näkyviin.

Avaa näyttö ja näppäimet käyttöön lukituskytkimellä, se sanoo. Vieressä vilkahtaa animaatio, jossa puhelinta painetaan oikeasta ylälaidasta.

Käyttäjän huomattua, etteivät oikean ylälaidan äänenvoimakkuudensäätöpainikkeet avaa näyttöä, hän löytää jossain vaiheessa oikean vivun puhelimen vasemman kyljen keskivaiheilta. Jos vipua operoi pikaisesti, näyttö aktivoituu, mutta taustavalo ei syty. Toivottuun lopputulokseen päästääkseen vipua on pidettävä hetki ääriasennossaan.

Testieni mukaan kaikki eivät heti tajua myöskään iPhonen sinänsä hauskaa näppäimistönavauselettä, mutta on höpsöä, että tavanomaiseen fyysiseen kytkimeen perustuva toteutus on onnistuttu tekemään näin vaivalloiseksi. [Myös lakimiehelläni oli vaikeuksia saada näppäinlukkoa auki, joten en ole yksin. Hän tosin kommentoi tavanneensa paljon vaikeampiakin nokialaisia.]

Kosketusnäyttö

Ennen iPhonea olin hyvin skeptinen kosketusnäyttöjä kohtaan, sillä en ollut ikinä käyttänyt sellaista ärsyyntymättä. N97 saa minut muistamaan, kuinka vihaankaan kosketusnäyttöjä. Syy on kai tekninen: Nokia käyttää resistiivistä näyttöä, kun iPhone ja muut modernit kosketusnäyttöpuhelimet (Palme Pre, Blackberry Storm jne.) käyttävät kapasitiivista. Lopputuloksena Nokian käyttö on kuin sitä operoisi paksun kalvon läpi.

Tämä leimaa kaikkea käyttöä niin voimakkaasti, että en itse ottaisi tätä puhelinta jokapäiväiseen käyttööni.

Valmiustila

Puhelin aukeaa kätevään valmiustilaan. Tästä voi seurata sähköpostejaan, Facebookiaan, säätä ja kalenteria varsin toimivasti. Olin pettynyt, ettei edes 3.0-päivitys tuonut iPhoneen mitään vastaavaa. Näkymä myös kääntyy vaaka- tai pystyasentoon tarvittaessa.

Automaattinen kääntyminen kiihtyvyysanturin perusteella ei jostain syystä ole käytössä oletusarvoisesti, vaan se pitää kytkeä erikseen päälle. Kääntyminen ei ole iPhonen tapaan sulavasti animoitu, vaan näyttö vilkkuu välissä sinisenä jokseenkin epäelegantisti.

Gmail-tilin aktivointi onnistui sujuvasti. Tosin tehtyäni salasanassani kirjoitusvirheen, puhelin ei mitenkään kertonut, mikä meni vikaan – palasi vain taaksepäin ja käski ottaa yhteyttä postilaatikkoon.

Suurin ilon aihe on, että älyttömästä yhteysosoitteiden tms. säätämisestä ja yhteyden ottamisen sallimisesta joka ikisellä kerralla, kun gmail-ohjelman avaa on viimein päästy eroon. Kun tiedot on kerran syötetty oikein, puhelin tuntuu hakevan viestejä sen kummempia lupia kysymättä.

Näppäimistö

Tekstin syöttäminen onnistuu fyysisellä näppäimistöllä varsin hyvin. Kosketusnäyttöä kokeilin sen verran, että havaitsin sen kamalaksi. Verkko-osoitteissa esiintyvä kauttaviiva tuotetaan yhä painamalla 15 kertaa 1-nappia. Jotkin asiat eivät muutu.

Ongelmallista näppäimistössä on, että ä-kirjan puuttuu ja shift on vain yhdellä puolella. Leveää näppäimistöä on myös turha ajatella käyttävänsä yhdellä kädellä. Sikäli taskulaskinmalliset BlackBerry-henkiset laitteet ovat kätevämpiä.

Näppäimistön tuntopalaute on yllättävän lyhyt, jos katsoo, kuinka paksulti alapuolella näyttäisi olevan tilaa.

Ä-kirjain tuotetaan painamalla sinistä nuolta ja L-kirjainta. Tämän voi päätellä siitä, että L-kirjaimen napissa on sinisellä pieni Ä. L on näppäimistön oikeassa laidassa, samoin tuo sininen nuolinappi, joten vasemmalla kädellä täytyy kurottaa aika kauas.

Minulla kesti hetki ymmärtää, mistä johtui, että kirjoitin yhtäkkiä numeroita. En tajunnut, että sen lisäksi, että sininen nuoli toimii jonkinlaisena alt-painikkeena, sitä painamalla valinta saattaa myös lukittua päälle, jolloin painikkeet alkavat tuottaa toissijaisia merkkejään. Näytöllä näkyy tässä vaiheessa 123-symboli, joka on mielekkäämpi perinteisissä numeronäppäinpuhelimissa.

Web-selain

Suuri kosketusnäyttö on omiaan verkkoselailuun, samoin puhelimen nopea HSDPA-yhteys. Vihreää Safari-kuvaketta muistuttava symboli viittaa karttoihin, verkkoon päästää maapallosta.

Ajatus tuntuu olevan, että käyttäjät haluavat käyttää etupäässä aiemmin vierailemiaan sivuja. Historiaan ja kirjanmerkkeihin tarjotaan sulava pääsy, mutta päästääkseen syöttämään verkko-osoitteen joutuu painamaan oudon näköistä nappulaa.

Menin katsomaan Hesarin sivuja. Puhelin osaa hienosti Flashiä, joten näytön peitti kaistale koko ruudun mainoksesta. Yritin siirtyä yläkulmaan sulkeakseni mainoksen, mutta päädyinkin klikkaamaan itseni mainostetulle sivulle.

No, ehkä tämä ei ole Nokian vika. Mutta se on, ettei missään ollut paluupainiketta, kun sellaista tarvittiin.

On kai oltava helpompikin keino kuin tämä:

1. Hakkaa oikean alakulman nuolisymbolia, kunnes se tekee jotain (ilmeisesti vasta, kun sivu on latautunut kokonaan.)
2. Valitse alhaalta Valinnat
3. Valitse Siirry
4. Valitse avautuvasta alavalikosta valikosta Aiempiin

Tämän jälkeen eteen aukeaa sivunäkymä, jossa edellisiä sivuja voi selata.

Forward-painiketta ei ole. Tuokin toiminto löytyy otsikon Siirry Aiempiin kautta.

Sivuja vieritellään kovasti iPhonen selaimen tapaan, joskin tahmeammin. Sivua voi periaatteessa zoomata näpäyttämällä kaksi kertaa haluttuun kohteeseen, mutta sen kummempaa älyä puhelin ei tunnu harrastavan kohteen valinnassa. Palsta ei siis rajaudu siististi ruudulle iPhonen tapaan.

Tarkempi zoomaaminen ei onnistu nipistyseleellä jo näytön tekniikan vuoksi. Zoomaamista varten painetaan alalaidan nuolikuvaketta ja avautuvasta valikosta suurennuslasia. Tämän jälkeen näytölle ilmestyy säädin, jota liu’uttamalla kokoa voi muuttaa.

En tiedä, kuinka selaimeen luodaan uusia ikkunoita. Vanhoissa Nokian selaimissa tämä ei onnistunut kuin klikkaamalla sellaisen luovaa linkkiä. Valikosta löytyy kyllä komento ikkunanvaihtamiseen, joten voi olla, ettei uuden ikkunan luomista ole mahdollistettu vieläkään.

Kamera

Nokian N-sarjan kamerat ovat perinteisesti olleet varsin mainioita. N97 vaikuttaa teknisesti hyvältä sekin. Toteutuksessa vain on pari omituisuutta.

Tätä voi pitää jo käyttäjän virheenä, mutta kameraa testatakseni käynnistin sen painamalla oikean kyljen laukaisupainiketta. Kuten oletettua, kamera käynnistyi.

Yllätyksekseni en nähnytkään ruudulla edessäni olevaan huonetta, vaan oman naamani. Jostain syystä puhelin oli aktivoinut käyttäjää kohti osoittavan pikkukameran. Tutkin valikkoa, enkä löytänyt keinoa keinoa käynnistää varsinaista kameraa.

Puhelimen ympäri käännettyäni huomasin, että kameraa peitti erillinen suojaluukku. Tämän avattuani kaikki alkoi toimia. Myös oikeassa kamerassani on manuaalisesti operoitava linssinsuojus, mutta se osaa kehottaa poistamaan sen, jos kameran laittaa vahingossa päälle suojuksen kanssa. Vastaava ei olisi pahaksi tällekään puhelimelle.

Kameran laukaisupainike toimii kuten varsinaisissa kameroissa: painallus puoleen väliin tarkentaa [kamala plink-ääni], painallus loppuun saakka laukaisee. Tähän tarkoitukseen nappula on ikävän heiveröinen.

Jostain syystä näytöllä on myös virtuaalinen painike, jota painamalla kamera ottaa kuvan ilman sen kummempaa tarkennuksen säätöä. En tiedä, mikä tarkoitus tuolla on, sillä sitä on hankalampi painaa.

[Kyllä, myös iPhonen kosketusnäytön laukaisupainiketta on hankalampi painaa kuin oikealle paikelle sijoitettua mekaanista.]

Kun kameran avaa luukku kiinni, pääsee helposti valitsemaan video- ja valokuvan välillä. Jostain syystä luukun avaamisen jälkeen valinta piilotetaan syvälle valikoihin.

Joku voisi nillittää, että ISO-arvojen asteikko hidas, normaali, herkkä on vähän epälooginen. Apple ei ikimaailmassa laittaisi kännykkäkameraansa ISO-säätöä, mutta ehkä tämä sitten on tarpeen. Olisin taipuvainen kuvittelemaan, että tämantasoisessa kuvauksessa herkkyyden manuaalisäädöistä ei ole paljoa iloa.

Valikot ja vierittäminen

Irvailin täällä aikoinaan Nokian kosketusnäyttöprototyypille, jossa valikoita joutui kaksoispainamaan. Tällainen interaktiomalli ei ole ollut perinteisesti käytössä kosketusnäytöissä. Vaikkapa juuri iPhonessa yhtäkään kohdetta ei avata kaksoiskosttamalla. Kaksoiskosketusta käytetään ainoastaan oikotienä esimerkiksi verkkosivun tai kartan zoomaamiseen.

N97:ssä kaksoiskosketus elää ja voi hyvin. Listat toimivat sillä periaatteella, että kohde valitaan ensimmäisellä kosketuksella ja avataan toisella. Näin siitä huolimatta, ettei kohteelle olisi olemassa muuta tehtävää kuin juuri avaaminen. Yhdistettynä kosketusnäytön yleiseen tunnottomuuteen, tämä on pidemmän päälle kovin raivostuttavaa.

[Tämä on vieläpä toteutettu epäloogisesti. Kun kohde on valittuna, olisi luontevaa olettaa, että valikossa olevat verbit liittyisivät siihen. Näin ei kuitenkana ole, vaan valikossa on sekaisin kohteeseen liittyviä komentoja ja yleisempiä, koko valikkoa tai näkyvää koskevia.]

Tästä juontuu myös omituinen listojen vierittäminen. IPhonessa hyvin toteuttu vierittäminen on yksi tärkeimmistä syistä, miksi sen käyttö tuntuu niin mainiolta. Listat seuraavat sormea hyvin tarkasti, ja listan voi heittää liukumaan, jolloin se hidastuu kuin fyysinen kappale. Jos lista tulee päätepisteeseensä, se pomppaa takaisin pehmeästi [tämä on ymmärtääkseni omittu myös Palm Prehen].

N97:ssä mikään ei tapahtu pehmeästi. Listojen vierityslogiikkakin on tasan päinvastainen. iPhonessa siirrytään ylöspäin heittämällä lista liukumaan alaspäin. N97:ssä painetaan sormi listan päälle, ja raahataan se kohti näytön yläreunaa. Kun reuna on saavutettu, aletaan vierittää kohde kerraalla ylöspäin. Hetken päästä vauhti onneksi kiihtyy hieman.

Toimiihan tämäkin, mutta mitään hauskaa tässä ei ole.

Pahinta on, että toiminta ei ole systemaattista. Esimerkiksi verkkosivujen historianäkymässä N97:n vieritys toimii kuten iPhonen cover flow -näkymässä. Vasemmalle pääsee, kun ottaa sivusta kiinni ja heittää sitä oikealle. Moinen ristiriitaisuus ei ole hyvästä, sillä vierittämisen suunta on perinteisesti ollut herkästi pieleen menevä asia.

Hienoista epäjohdonmukaisuutta on nähtävissä siellä täällä. Välillä paluupainike on nimeltään takaisin, välillä poistu. Ovi Storessa sen nimi on back, vaikka toinen nappi on suomeksi.

Avoimet sovellukset -valikko on toteutettu hieman kömpelösti eikä siitä voi enää sammuttaa ohjelmia menemättä itse ohjelmaan. Näytöllä on myös tilaa sen verran, että luulisi olevan mahdollista mahduttaa myös ohjelmien nimet näkyviin.

Nokia-käyttäjät ovat irvailleet iPhonen copy&paste-toiminnon puuttumiselle puhelimen julkaisusta lähtien. Nokian toteutus ei edelleenkään vakuuta. Tulin vahingossa kopioineeksi tekstiä yrittäessäni vierittää tekstiviestiä, mutta en tiedä, kuinka sen olisi saanut liitetyksi jonnekin. Toiminto ei ilmeisesti vieläkään toimi juuri muualla kuin viestinkirjoituksessa, joten hirveästi iloa siitä ei ole.

Ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin: Työkalut-valikko on viimein poistettu. Nykyään asetuksia sisältävää valikkoa kutsutaan järkevästi Asetukset-valikoksi.

Musiikki

Puhelin liitetään tietokoneeseen fiksusti USB-kaapelilla. Näköjään se ei sittenkään ollut sellainen mini-usb, jollainen minulla on käytössäni, joten en nyt tältä istumalta kykene testaamaan musiikin siirtämistä ja soitinohjelman toimimista.

[Lisäys] Testasinpa musiikkiakin pikaisesti. Puhelimen kaapelilla sen sai näkymään massamuistiasemana Macissäni. Kenties sen saisi toimimaan iTunesinkin kanssa, pari vuotta sitten Nokialla ainakin oli tarjolla jokin pikkuohjelma tähän tarkoitukseen.

Raahasin muutaman kappaleen iTunesista puhelimen Sounds-kansion Digital-kansioon hieman skeptisenä parempaakaan paikkaa löytämättä. Videoille, peleille ja kuville oli tarjolla ihan järkevästi nimetyt kansiot, mutta en tiedä, minne musiikki olisi kuulunut oikeasti laittaa.

Tuo kuitenkin toimi: kappaleet tulivat näkyviin puhelimen soitinohjelmaan. Levynkannet eivät tällä tavalla sentään siirtyneet.

Soitinohjelma tuntuu hyvin pelkistetyltä. Se tekee sen mitä täytyy, mutta ei erityisen sulavasti. Sekoituksen ja toiston kaltaiset toiminnot, jotka iPhonessa ovat yhden painalluksen päässä, on tässä sijoitettu valikkoon. Äänenvoimakkuussäädin ilmestyy näkyviin vähän jälkikäteen ajatellun tuntuisesti, kun äänenvoimakkuuspainikkeita käyttää. Valikoissa liikuttaessa puhelin pysähtyi satunnaisesti latailemaan, vaikka kappaleita oli vain viisi.

En tiedä, saisiko kappaleiden lyriikoita kätevästi näkyviin, ja saattaa hyvin olla, että olen maailman ainoa ihminen, joka tuosta piittaa. Mitään cover flow’n kaltaista hyvän olon musiikkikirjastonäkymää puhelin ei yritäkään tarjota. Varsin vähälle sen käyttö on minullakin jäänyt, täytyy myöntää. [/lisäys]

[Lisäys]Vihoviimeisenä virheenä puhelimen nollaus osoittautui ylipääsemättömäksi haasteeksi. Löysin valikosta kohdan, joka sanoi palauttavansa laitteen tehdasasetuksiin. Sen valittuani minulta kysyttiin turvakoodia. Ihmettelin, mikä se on, onko se sama kuin PUK-koodi.

Ei ollut, kertoi Google. Ellei sitä ole muuttanut, se on 12345, sanottiin. Se toimi.

Puhelin käynnistyi uudelleen, ja ulkoasuteema oli palannut alkuperäiseksi hailakan kirkkaaksi. Sähköpostitunnukseni sen sijaan oli yhä käytössä. Yritin poistaa sitä käsineni, mutta en onnistunut. Yritin poistaa edes viestit, mutta puhelin ilmoitti ystävällisesti, että poistaa ainoastaan sisällön ja jättää otsikot. Miksi ihmeessä?

No, varmaan ne osaavat tyhjentää sen Nokialla sitten. Ehkä olisi pitänyt painaa tähteä ja risuaitaa ja syöttää jokin koodi.[/lisäys]

Lyhyesti

Ikävä kyllä N97 on pettymys. Jos sen kosketusnäyttö toimisi kunnolla, puhelinta voisi pitää käyttökelpoisena monitaiturina, mutta erikoisen elegantti se ei olisi silloinkaan. Boy Geniusissa kirjoitettiin osuvasti, että on N97:n kannalta kuvaavaa, että jos se olisi julkaistu kaksi vuotta sitten, se ei olisi sittenkään herättänyt sen kummempaa kohua. Tästä on vaikea innostua.

Äiti kirjoitti sittemmin puhelimesta laajasti.
Myös Mobile Crunchin arvio on osuva.

Nokian kosketusnäyttöproto herättää hilpeyttä

Gizmodo julkaisi videon Nokian kosketusnäyttöprototyypistä, joka ei menesty vertailussa iPhonea vastaan. Eikä oikein mitään muutakaan.

Tekniikka tekniikkana, mutta huomiota herättävimpänä piirteenä prototyypissä pistää silmään, että vuorovaikutus on kosketusnäytöstä huolimatta edelleen kuin epäsuorasti painikkeiden kautta ohjattavissa käyttöliittymissä. Kohde valitaan ensin sormella painamalla ja avataan sitten painamalla uudestaan. iPhonessahan ensimmäinen kosketus avaa kohteen eikä kaksoiskostetusta käytetä valikoissa lainkaan. Ei ole objekteja, joihin kohdistetaan verbejä, on vain toimintoja, kuten Jobs sanoi aikoinaan iPhonesta [vaatii New York Times -tunnuksen].

There are no “verbs” in the iPhone interface, he said, alluding to the way a standard mouse or stylus system works. In those systems, users select an object, like a photo, and then separately select an action, or “verb,” to do something to it.

Hieman huolettavaa on myös, että toteutuksen on tarkoitus toimia sekä sormella että kynällä käytettynä. iPhonen selvä linja, että kaiken on toimittava sormella, ohjaa kehittäjiä samaan tapaan kuin yksinappinen hiiri aikoinaan. Tällöin mukaan ei lipsahda kuvan kaltaisia käsittämättömiä vieritysratkaisuja. Nokia puhelittomissa tableteissa on ymmärtääkseni erillinen moodi, jossa kohteet suurenevat niin, että niihin osuu sormellakin, jos ei halua käyttää kynää, joten tietty tuokin voi toimia – samaan tapaan kuin hiiren kakkosnappi nopeuttaa toimintaa, vaikka kaikki olisi periaatteessa tehtävissä yhdelläkin.

Parasta demossa on, kuinka kellonaikaa voi muuttaa suoraan kelloa painamalla sen sijaan, että kellon joutuisi ensin etsimään asetusvalikon uumenista. Toivottavasti myös aktiivisen valmiustilan kohteita voi jatkossa muokata samaan tapaan suoraan. Diplomi-insinööriystäväni kysyi taannoin, mistä se tehdään nykyään, kun ei ollut osannut löytää ohjekirjastakaan. Siltä varalta, että joku muukaan ei osaa, polku on:

Valikkonappi -> Työkalut -> Asetukset -> Puhelin -> Valmiustila -> Akt. valm.tilan osasov.

Jos puhelin sattuu olemaan uusi E51, valikkonapin symboli näkyy muuttuneen.

Sinänsä uusi symboli on tietty vanhaa mielekkäämpi, mutta olisi voinut olla sitä alusta asti. Samalla kertaa c-nappi näkyy korvatun backspace-symbolilla, kuvassa oikealla alhaalla.

***

Takaisin aiheeseen… Sikäli kuin mistään mitään tiedän, Nokian lopullisen version on tarkoitus näyttää hyvin erilaiselta, mutta en usko, että näin karkeaa prototyyppiä olisi kannattanut esitellä julkisesti. Syksyinen video näytti vielä jokseenkin makealta, eikä siinä näkynyt kaksoiskosketuksiakaan.

Vielä yleiseksi huviksi muutama hupaisa kommentti Diggin asiaa käsittelevästä nostosta.

Yep. Epic fucking Fail.

Who puts a scrollbar at the edge of the screen, so thin and tiny, when your fingers are twice as thick?

Why the hell did I see a realplayer icon, that just adds to the failure

Imagine how hard that poor woman’s job is.. showing off a ’new’ UI when you know its inferior and dated.
Kinda like showing off a skodas new windscreen wipers at an international motor show.

So we can now tell that when Nokia acted like they hadn’t been influenced by the iPhone, they _really_ hadn’t been influenced by the iPhone! That’s total garbage and the woman sounds embarrassed at every point in the demo.

why is Nokia even still trying, they should stick with what they know. Making phones big enough to kill someone with.

It is not about copying design, it is about copying the principle of the design