Valinnan vaikeutta kamerakaupassa

Olen hankkimassa uutta digipokkaria. Vaikuttaa siltä, ettei minkään mallin mahdollisesta toimivuudesta web-kamerana Macin kanssa löydy tietoa mistään, joten täytynee hylätä tuo haave.

Edellinen kamerani oli Canonin kahden megapikselin ixus ja pidin siitä, joten alotin selvitykseni samalta suunnalta. Ixus 50 vaikuttaa tarpeisiini varsin soveliaalta: pieni, kätevä ja oikeasta paikasta tilattuna kohtuuhintainen. [Euroopassa Canon myy PowerShotia ja Ixusta, Yhdysvalloissa PowerShotia ja – PowerShotia. Eikö sexy ixus ole kyllin äijämäinen nimi?]

ixus

Sitten muistin, mikä minua ärsytti kaikkein eniten edellisessä ixuksessani: akkua ei voi ladata kameran sisällä, vaan sen joutuu irrottamaan ja laittamaan ulkoiseen laturiin. Jostain syystä kamera ei osaa ruokkia itseään usb-väylän kautta niin kuin iPod. On erityisen turhauttavaa joutua lataamaan ensin akku, jotta voisi kopioida kuvat kameralta koneelleen [minun koneessani ei ole paikkaa muistikortinlukijalle]. Vielä turhauttavampaa on huomata unohtaneensa akun laturiin kameraa reissussa käynnistäessään.

Niinpä jatkoin etsimistäni telakointiasemaa tukevien mallien suuntaan. Canonin pikkupokkarimallistoon ei kuulu kuin yksi tällainen ja se on kallis ja haukuttu. Vastaan tuli Casion EX-S500, joka on ixustakin ohuempi ja kuvissa aika herkullisen näköinen. Etenkin valkoisena versiona [kuvassa harmaa]. Hinnaltaan ja ominaisuuksiltaan se on Canonin luokkaa, mutta sisältää himoitsemani dockin.

casio

Kävin tänään käpälöimässä sitä kaupassa, mutta petyin. Sen painikkeet ovat kovin tunnottomat ja olemus teräsrungosta huolimatta kräpäinen. Otin Ixuksen käteeni kuin krapularyypyn vanhan suolan jäljiltä ja olin jälleen myyty sen kiinteästä tuntumasta. Laukaisukytkin, jonka välitilan tuntee. Kunnon zuumivipu honteloitten nappuloitten sijaan. Elegantti ja pelkistetty yleisilme.

Pyysin myyjältä saada kokeilla kuvan ottamista Casiolla, jotta tietäisin, häiritseekö napin herkkyys oikeasti. Ei onnistunut, ei ollut akkua. Ei toisessakaan kaupassa. Eikä valkoista versiota taideta sitäkään myydä missään.

Enkä minä tiedä, mitä tekisin seuraavaksi. Ehkä hankin sen ixuksen ja sellaisen muistikortin, jonka voi kytkeä suoraan usb-liitäntään. Sitten jää harmittamaan enää akun lataamisen vaivalloisuus. Kai se on pienempi paha kuin katumus jokaisella laukaisulla.

4 kommenttia artikkeliin ”Valinnan vaikeutta kamerakaupassa

  1. Duunissa on kaverilla tuollainen Casio. Oli erittäin pettynyt, kun kuvan laatu oli huonompi kuin edellisessä kamerassaan, joka oli myös Casio (osti vain uuden kun edellinen lakkasi toimimasta).

    Tutkimme asiaa ja huomasimme, että olivat siirtyneet käyttämään pienempää kennoa, jotta saavat ohuemman kameran. Kenno ilmeisesti on huomattavan epäherkkä ja huonontaa kuvien laatua.

    Canonin Ixuksissa on about samankokoinen kenno, mutta ilmeisesti tekniikka paremmin hallussa ja parempi prosessori. Tuntuvat toimivan suht hyvin, siskollani taitaa olla Ixus 40 (en ihan varma ole numeosta).

    Jos olisi paljon hilloa, kannattaisi harkita mallia Ixus 800 IS. Siinä on kuvanvakaaja, joka on erittäin mukava asia.

    Äitini puolestaan on hyvin tyytyväinen Panasonic Lumix DMC-FX9 kameraansa. Siinä on vakaaja ja se on myös erittäin ohut ja tyylikäs. Ja musta.

    No eniwei, kokemusteni ja kavereiden kokemusten perusteella uskaltaisin väittää, että Canoneissa on nimenomaan käytettävyys ertittäin hyvä.

  2. Kerro sitten, millaista sitä on käyttää. Itse en ole kokeillut, mutta tosiaan äiteellä on ja yhdellä kaverillakin, ja molemmat kehuvat kovasti.

    Testien perusteella hieman enemmän kohinaa kuvissa, mikä johtunee Canonia miedommasta kohinanpoistosta (kaikissa kameroissa on joku kohinanpoistoprosessointi, vain aivan kalleimmissa sen saa pois päältä (siis osassa järkkäreistä saa)).

    Olen jotain äidin kuvia kokeillut prosessoida Neat Image -ohjelmalla, ja se tuntui toimivan oikein hyvin. Tämä myös viittaa vähäisempään prosessointiin kamerassa.

    Sellaista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s