Maailman käytettävyyspäivä

Kansainvälisestä käytettävyyspäivästä on ehtinyt vierähtää jo yli viikko, mutta julkaisenpa viimein tämän raporttini, kun kerran aloitinkin.

parempimieli

Tapahtuman sivuille hakeuduttuani ymmärsin, etten ollut rekisteröitynyt. Ilmoittautuminen ei ollut vielä edes auennut, kun olin päivän aikoinani kalenteriini merkinnyt. Tai sitten se oli ollut auki, mutten ollut huomannut sitä. Kuinka vain, päivän teeman mukaisesti päätin, että se oli järjestelmän vika eikä minun.

Kaavake otti tietoni vastaan, vaikka yllä luki, että ilmoittautuminen olisi päättynyt edellisenä päivänä. Päätin lähteä paikalle katsomaan, kuinka kävisi.

Ilmoitettu osoitenumero oli väärä, mutta tulin onnekkaasti sellaisesta suunnasta, että oikea sali sattui vastaan ennen sitä. Pääsin kuin pääsinkin sisään ongelmitta eikä päivän Parempi mieli -teema tuhoutunut heti alkuunsa.

Ideanin perustajajäsen Mikko-Pekka Hanski piti pienen avajaispuheen ja kertoi aamupäivän tempauksesta, jossa lukiolaiset olivat jakaneet Parempi mieli -postikortteja ohikulkijoille. Pieni videonpätkä olisi ollut mukavaa nähdä tai edes jokunen valokuva. Myös toimitusjohtaja Jaakko Villa puhui pikaisesti.

***

Avauspuhuja oli myöhässä, joten esitelmöinnin aloitti Lumenen design manager Maija Olkkonen-Seppo, joka kertoi tuotepakkauksen käytettävyydestä ja positiivisen käyttäjäkokemuksen rakentamisesta. Esityksessä ei sinänsä ollut hirveästi yllättävää, enkä valitettavasti päässyt esittämään kysymyksiäni, sillä en osannut viitata kyllin pontevasti.

Olkkonen-Seppo sanoi aluksi, että soisi toki miestenkin käyttävän yhä enemmän heidän tuotteitaan. Ja kertoi sittemmin myymälän käyttäjäkokemuksen merkityksestä sekä esitteli heidän pakkauksiinsa kehitettyä intuitiiviseksi mainostettua liikennevalokoodausta, joka kertoi, minkä tyyppisestä tuotteesta on kyse. Enkä sanottavammin ymmärtänyt, mitä nuo valot viestivät, ja mikä niissä oli niin oivaa.

Olisin kysynyt, kuinka he ovat huomioineet mieskohderyhmän myymäläkokemusta suunnitellessaan. Viimeinen kysyjä kysyi jotain tämän suuntaista, mutta vastaus jäi epämääräiseksi.

Esityksessä puhuttiin myös, että loppukäyttäjän näkemien pakkauksien lisäksi tuotteita pakataan tietenkin matkan varrella suurempiinkin paketteihin. Kenties näiden käytettävyydestä uteleminen olisi ollut design managerin kannalta lähinnä viisastelua.

En myöskään kysynyt, kuinka pidetään huoli, ettei pakkauksista tule vahingossa liian kalliin näköisiä, sillä Lumene ei kuitenkaan ole mikään luxusbrandi. Myös kynsilakkojen nimien lokalisoinnista kysyminen jäi väliin.

***

Seuraavana puhujana oli aloittajaksi aikataulutettu MTL:n Markus Leikola, joka kertoi mainonnan käytettävyydestä. Toimisikohan tämä Lumenen mainos esimerkkinä. Minä kun en oikein ymmärrä sitä. Mikä on tuo innovaatio ja mitä tuo mutkaviiva tarkoittaa? Ripseni ovat toki sen verran pitkät, etten kuulu kohderyhmäänkään.

lumenen mainos

Esitys oli kiinnostava ja varsin web 2.0. Leikola kertoi, kuinka myyjä oli ennen vanhaan kuningas ja auktoriteetti, mutta nykyään kauppaan saapuva asiakas tietää tuotteesta paljon enemmän luettuaan verkosta kaiken siitä saatavan informaation ja kaksituhatta käyttäjäkommenttia. Hän korosti viestinnän kaksisuuntaisuutta ja muistutti, että sekä dialogin avaaminen että vaaliminen vaativat vaivannäköä ja uusia tapoja asiakkaan kohtaamiseen.

Yhtenä kaksisuuntaisuuden ilmiönä hän mainitsi ihmisten vapaaehtoisen tavan kertoa itsestään ja jakaa henkilökohtaista tietoaan julkisesti monenmoisten blogien ja irc-gallerioiden avulla. Perinteisesti tietojen keräämiseen on liittynyt tarkkoja sääntöjä, mutta asiat muuttuvat, jos asiakkaat itse tyrkyttävät tietojaan.

Viime keväänä Köyttöliittymäblogia aloittaessani ja lisätessäni linkkejä Mainonta on syvältä- ja Kulutusjuhla-blogeihin, mietin, menevätköhän nuo jo vähän ohi aiheen. Sitten ymmärsin, että asiakas, kuluttaja ja käyttäjä eivät ole kuin hieman eri näkökulmia samaan asiaan. Ellen olisi ymmärtänyt tätä tuolloin, olisin varmaan tehnyt sen nyt.

Leikolan autokauppaesimerkki sai kummastelemaan, ettei iggloja ja pieniä vallankumouksia ole tehty vielä tämän enempää.

***

Tauon jälkeen ääneen pääsi HIITin tutkija Kai Kuikkaniemi, joka kertoi pelikokemuksen testaamisesta. Käsitellyiksi tulivat niin Habbohotelli, geokätkentä kuin perinteinen larppauskin.

Hankkeita riitti moneen lähtöön, kiinnostavimpana viimeinen, jossa seurattiin käyttäjän fysiologisia reaktioita ja tutkittiin, kuinka näitä voitaisiin käyttää luontevasti palautteena pelille.

***

Viimeinen esitys oli luullakseni hauskin. Samsungin markkinointipäällikkö Reidar Wasenius edusti kaikkea sitä, mitä stereotyyppisen markkinointi-ihmisen voisi kuvitella edustavan ja oli liki joka asiassa käytettävyysintoilijan näkökulmasta väärässä.

Eräs paikalla ollut kuvaili jälkeenpäin, että hänelle tuli esityksestä fyysisesti paha olo – vaan tokihan käytettävyysihmisten on oltava hieman tavanomaista herkempiä, jos aikovat heikkoja signaaleja kyetä aistimaan.

Wasenius kertoi esityksensä aluksi pyrkivänsä hahmottelemaan korealaista mielenlaatua, mutta päätyi lopulta korostamaan Samsungin puhelinten kaikenmoista ylivertaisuutta.

Tärkeänä korealaisena ilmiönä hän piti halua tunkea mahdollisimman paljon toimintoja mahdollisimman pieneen tilaan. Tästä esimerkkinä hänen esittelemissään kovin litteissä luureissa oli mahdollista asettaa näytön taustakuva vaihtumaan sen perusteella, missä maassa sattui kulloinkin oleilemaan. Valokuva lisäksi päivittyi vuorokauden ajan mukaan.

Ominaisuus on erityisen kätevä tilanteessa, jossa, tuota, ei vaikka muista, missä maassa on eikä ole koskaan tullut opetelleeksi kelloa.

Because we can tuntui toimineen suunnittelun johtotähtenä monessa vaiheessa.

Wasenius korosti myös muotoilun merkitystä, ja hehkutti, kuinka Samsung on viime vuosien eniten muotoilupalkintoja kerännyt yritys toimialalla. Minä en osaa ulkoa kuin muutaman puhelinmallin nimen, mutta minusta Samsungin simpukka oli ilmiselvä RAZR-klooni ja eikä patukkapuhelimen ja SLVR:n välistäkään montaa rengasta puuttunut.

Ei sillä, miellyttäviltä ne tosiaan tuntuivat, kun niitä pääsin esityksen jälkeen hipelöimään. Näytöt etenkin olivat tarkkoja ja kirkkaita. Kaikki oli hyvin siihen asti, kunnes koetti painaa lepsuja nappuloita. Waseniuksen hehkuttamat hipaisupainikkeet olivat tunnottomuudessa tietenkin kokonaan oma lukunsa.

Ennen kai puhuttiin enemmän kosketuspainikkeista, mutta viime aikoina yleistynyt hipaisupainike on merkittävästi seksikkäämpi sana. Waseniuskin korosti, kuinka miellyttävää laitteen sopivan pulskeaa pintaa on silitellä. Ongelmana painikkeissa on tietenkin, etteivät ne painu, eikä niistä näin saa minkäänlaista fyysistä palautetta. Tämä vaikeuttaa käyttöä ihan oikeasti – erityisesti, jos laitetta koettaa operoida sokkona vaikkapa taskussa. Lisäksi palautteen puute nyt vain antaa huonon fiiliksen – ei lainkaan parempi mieli -juttu.

[Tutustuin viime kesänä jonkin verran aktiivista tuntopalautetta antaviin kosketusnäyttöihin ja pohdin niiden vaikutuksia käyttöliittymien suunnitteluun, mutten koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa asiasta tänne. Ehkä joskus.]

Samsung on sisällyttänyt puhelimiinsa myös kiihtyvyysanturin, joka mahdollistaa komentojen antamisen laitetta heiluttamalla. Kokeilin viime keväänä tuttavani puhelinta, joka antoi pelata jatsia rannetta heilauttamalla. Tämä oli luonteva mappaus ja hauskaa riitti moneksi minuutiksi.

Uudessa mallissa myös kameran sai päälle kättä heilauttamalla. Ele tuntui epäluontevalta ja hyöty erilliseen kameranappiin verrattuna jäi kyseenalaiseksi. Napista ei kuitenkaan päästä eroon, sillä on vaikeaa kuvitella ottavansa kuvaa heilauttamalla puhelinta tietyllä tavalla…

Yleisökysymysten myötä keskusteluun nousi, uskooko Samsung puhelinten käyttöiän pitenevän, jos oletetaan, että tarvittava tekninen taso on monessa suhteessa saavutettu ja nykyään kilpaillaan muotoilulla ja kokemuksen miellyttävyydellä.

Vastaus jäi hieman epämääräiseksi ja polveili käsittelemään Samsungin ympäristövastuullisuusohjelmaa. En voinut olla ajattelematta kelloja, joita yhä myydään koruina, vaikka teknisesti niissä ei ole tapahtunut mitään oikeasti merkittävää kymmeniin vuosiin. Puhelimet eivät sittenkään ole vielä aivan tässä vaiheessa.

[Eikä sillä, että kellojenkaan käyttöliittymä olisi sadan vuoden aikana hioutunut läheskään valmiiksi. Pitää joskus ehtiä kertoa omastani.]

Päivän mittaan moneen kertaan rivien välissä viitatuksi tulleessa Normanin Emotional Design -teoksessahan Norman kertoo, kuinka koki ahaa-elämyksen Swatchilla vierailleessaan ja saadessaan kuulla, kuinka Swatch ei pidä itseään niinkään teknologiayhtiönä vaan näkee lähinnä myyvänsä emootioita.

Kahvitauolla tarjottiin Brunbergin suukkoja, ja reilunkokoiset mukit kirvoittivat kiitoksia. Suukot tuntuivat tekevän kauppansa sikäli huonosti, että julkenin ottaa toisenkin. Ensimmäinen oli ollut mansikka, mutta tämä osoittautui kahviksi. Täytteestä ei ollut kerrottu mitään, mutta ehkä tällä kertaa oletettiin, että yllätyksellisyys lisäisi mielihyvää.

***

Kahvin jälkeen seurasi paneelikeskustelu, jossa Polarin Outi Hyyppä, TeliaSoneran Titti Kallio ja Sysopen Digian Timo Kinnunen olivat samaa mieltä liki kaikesta.

Hyyppä mainitsi Polarin pyrkivän siihen, että heidän rannelaitteitaan käytettäisiin myös muulloin kuin urheillessa, mutta ei kertonut, miksi ne muotoillaan näyttämään siltä, ettei niitä halua arkena käteensä laittaa.

Puheenaiheeksi nousi ajatus, että design ja käytettävyys eivät olekaan toistensa vastakohtia, vaikka näin aiemmin ajateltiin. Titti Kallio viittasi täälläkin mainitsemaani pankkiautomaattiesimerkkiin, jossa miellyttävän näköinen laite myös miellettiin helppokäyttöisemmäksi, vaikka käyttöliittymä oli varsinaisesti identtinen esteettisesti tylsemmän version kanssa.

Ongelmaksi nousi myös käytettävyyspanostuksien validointi. Johdon kyvyttömyys puhua muuta kuin rahakieltä mainittiin monesti ja kaivattiin välineitä todentaa käytettävyystyön merkitys taloudellisilla mittareilla.

Myös kuluttaja- ja yritysohjelmistojen käytettävyyttä pohdittiin ja havaittiin, että siinä missä yrityspuoli ennen vanhaan johti kehitystä, innokkaat kuluttajat omaksuvat nykyään ensimmäisenä uusia ilmiöitä, ja myös käytettävyyskysymysten huomiointi yrityssovelluksissa on vajavaisempaa. Säälittiin insinöörejä, jotka joutuvat suunnittelemaan käyttöliittymiä vastentahtoisesti ja lopputulosta, joka on sen mukainen.

Hieman yllättäen alalle kaivattiin entistä enemmän yleisnerotyyppisiä työntekijöitä, joilta luonnistuisi kaikki koodauksesta syvälliseen psykologiaan. Luulisi, että alan kypsyessä työtehtävät päinvastoin eriytyisivät ja tarkentuisivat.

Samassa yhteydessä puhuttiin käyttäjäryhmien sekoittumisesta ja määräytymisestä uusin perustein. Titti Kallio väitti jopa, ettei enää ole relevanttia puhua vanhoista ihmisistä omana käyttäjäsegmenttinään, sillä käyttäjät jakautuvat yhtä enemmän ihmistyypin ja kiinnostuksenkohteiden mukaan, ja teknofoobikkoja ja -fiilejä löytyy joka ryhmästä. Hän ei sittenkään tarkemmin selventänyt, mitä vanhempien ihmisten alentuneelle toimintakyvylle ja heikentyneille asteille on tapahtunut sitten viime näkemän.

***

Kaikkiaan tapahtuma täytti tehtävänsä ja jätti jäljelle hyvän mielen. Mitään maailmaa mullistavaa se ei tarjonnut; kiinnostavimpana antina mieleen jäi Markus Leikolan muuttuvaa markkinointia käsitellyt esitys.

Yksi kommentti artikkeliin ”Maailman käytettävyyspäivä

  1. Paluuviite: Köyttöliittymäblogi » Blog Archive » Ensitunnelmia iPhonesta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s