Hissejä ja heloja

Hissien hankalakäyttöisyydestä puhuminen aikaansaa edelleen hienoista hihittelyä, mutta käynti tamperelaisen tuttavani luona näytti jälleen uuden tavan, kuinka asiat voidaan toteuttaa vaikeasti. Tämän opiskelija-asunnon hissin ohjauspaneeli on ilmeisesti säästösyistä one size fits all -tyyppinen.

hissi

Talossa ei ole kerroksia kuin kuusi, joten liian suureen numeron painaminen aiheuttaa havainnollisen Er-virheilmoituksen. Ilmeisesti laskukoneesta inspiraationsa saanut suunnittelija ei ole myöskään hennonut luopua miinusmerkistä eikä desimaalierottimesta.

Tällä hissillä kerrosten väliin jääminen ei ole bugi vaan ominaisuus!

***

Enkä minä rukka ollut selvitä edes ulos asunnosta. Ovenkahva näyttää aivan samalta kuin kuvan esittämä tavanomainen. Yleensä nämä avataan kahvasta, jos ovi on auki ja vivusta, jos lukossa. Vivuilla on vielä tapana olla siten jousitettuja, että vivun kääntäminen aiheuttaa jonkinmoisen vasteen.

kahva

Tässä lukossa vipu pyöri vapaasti, muttei avannut ovea. Kun vivun käänsi tiettyyn aseentoon, kahva alkoi yhtäkkiä toimia ja avasi oven. Ulkopuolelta se toimi kuulemma samalla tavalla. Avain käännettiin tiettyyn asentoon, minkä jälkeen käännettiin kahvaa.

Ratkaisussa on toki hyvänä puolena se, että ovea ei tule avanneeksi vetämällä avaimella, mutta olisi vähintään huomaavaista estää avaimen ja vivun pyöritys väärään suuntaan. Jonkinmoisella naksahduksella voitaisiin myös indikoida, kun oikea kohta on saavutettu, jottei tarvitse kaikkia käsiään pahaisen oveen avaamiseen varata.

***

Tuoleja ja pöytiä tavataan käyttää esimerkkinä affordanssi-sanaa määriteltäessä. Sanotaan, että tuolista ymmärtää jokainen, että sillä voi istua ilman erillisä ohjetekstejä. Vastaavasti kuka tahansa tietää pöydän nähdessään, että sillä kelpaa tanssia.

Tuolinvalmistajat voisivat panostaa myös hienostuneempien lisäominaisuuksien kommunikointiin. Raivostuttavaa, kun tuoli suorastaan huutaa pinotuksi tulemista, mutta ei sittenkään tähän lopulta sovellu. Sama pätee triviaalisti kahvikuppeihin.

3 kommenttia artikkeliin ”Hissejä ja heloja

  1. Talossamme on samanlainen hissi. Ylimääräisiä numeronappuloita tosin ei ole vaan niiden paikalla on blankot nappulat. Usein kellarikerrokseen (0) mennessä on kyllä ollut hälytysnappulan (kellertävä) painaminen, kun houkuttelevasti siinä ihan vieressä on.

    Hissimme ohjelmoinnissa on jotain pielessä: hissin voi ”kaapata” sen jo tilanneen käyttäjän nenän edestä. Jos 0-kerroksessa odottelee hissin saapumista sen tilattuaan, voi 1-kerroksesta (katutaso) nappia painamalla saada hissin ensin käyttöönsä ja käydä heittämässä reissun jonnekin yläkerroksiin. Vasta sitten hissi tulee alas asti 0-kerrokseen.

  2. Paluuviite: Näkökulma hanoihin

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s