Keväällä 2005 suorittamani Käyttäjäkeskeisen tuotekehityksen harjoitustyö oli opettavainen ja kovin turhauttava kurssi. Kurssilla harjoiteltiin käyttäjälähtöisen suunnitteluprosessin toteuttamista ja luotiin kolmihenkisissä ryhmissä prototyyppi määrätystä palvelusta käyttäjien toiveita kuunnellen.
Kirjoitin muistelmia muutaman vuoden takaisesta kouluprojektista, ja mainostanpa asiaa julkeasti vielä tässä. Näköjään staattisilla sivuilla ei ole näkyvissä kommenttilinkkiä, vaikka kommentoinnin ylläpitoliittymän puolelta sallisikin. Ajatuksena on ajan myötä lisätä staattisiin sivuihin enemmänkin eri näköisiä koulussa tehtyjä juttuja.
Matias Pietilä 
Opettajankoulutuksen lähijaksolla teemana oli arviointi. Kollega aloitti luentonsa oppimisen määrittelystä. Olin kuullut samat määrittelyt vuosien aikana usein. Mutta niin kuin välillä käy, juuri sillä luennolla, siinä yhteydessä esitettynä ne muuttuivat minulle merkitseviksi.
Hän määritteli neljää sorttia oppimista
1. Ei-oppiminen
Tätä moni voi kokea matikantunnilla. Tarkoitus olisi oppia matikkaa, mutta oppiikin vain, että ainakaan matikkaa ei edes halua oppia. Siinä samalla saattaa kehittyä vaikkapa hyväksi piirustelijaksi.
2. Uusintava oppiminen
Oppii toistamaan asiat sellaisena kuin joku toinen ne on esittänyt.
3. Reflektoiva oppiminen
Osaa suhteuttaa oppimaansa eri tilanteisiin ja peilata esim. omaan toimintaansa.
4. Uudistava oppiminen
Muuttaa tiedon toiminnaksi. Kehittää jotain uutta.
Kun nämä erilaiset oppimisen määrittelyt tulivat esiin arviointi-nimisen luennon aikana, minulla syntyi ahaa-elämys. Me opettajat olemme hanakoita antamaan hyviä arvosanoja uusintavasta ja reflektoivasta oppimista. Siinä olemme turvallisella pohjalla: on oikeat totuudet ja lisäksi oppilas osoittaa ymmärtäneensä niiden sisällön pystyessään suhtauttamaan homman johonkin kontekstiin.
Mutta (näin väitän) me olemme huonoja palkitsemaan uudistavasta oppimisesta! Se näet vaatisi usein opettajalta suurempaa ammattitaitoa, kuin hänellä on. Millä hauiksilla keskinkertainen opettaja (assareista puhumattakaan) kykenisi erottamaan todellisen uudistavan oppimisen fuulasta? On vaikeaa arvostaa hyvin arvosanoin jotain sellaista, jonka tueksi ei vielä ole second oppinionia.
Oliko tästä kysymys tuossa kuvaamassasi projektissa? Oliko ajatus niin uusi, ettei uusintavaan tai korkeintaan reflektoivaan oppimiseen takertunut ohjaaja osannut nähdä sen arvoa oikein? (Vai oliko hän sittenkin tarkkasilmäinen ja tunnisti höpinänne stiignafuulaksi?)
Minusta on surullista, että opettajien oma heikko itsetunto nuijii usein ruotuun oppilaiden ideat sen sijaan, että opettajat uskaltaisivat nähdä töiden ansiot oikein ja tukea kokemuksellaan oppilasta niissä kohdissa, missä uuden idean heikkoudet tulisi voittaa.
Äidin neuvo: nuorena kannattaa uskoa itseensä eikä lannistua pikkusielujen puheista. Varman päälle mielistellen ehtii elää myöhemmin: keski-ikäisenä, perheellisenä, riskinottokyvyttömänä.
Tai sitten voi vielä keski-ikäisenä, perheellisenä ja riskinottokyvyttömänäkin haistattaa pitkät varman päälle pelaamisella ja mennä rymistellä itseensä uskoen hamaan hautaan asti! Suosittelen!
Äh, juuri tämän takia minä tämän kirjoitin: jotta saisin äidiltä päänsilittelyä.
No, minä en silittele päätä: miksi sanoa ubiikki, kun kauniimmin voidaan sanoa ubikvitöösi?
Ihanan ubiikki softan olitte kehittäneet ja opettajat perinteisen mielikuvituksettomia.
Itse olen jo vuosia ihmetellyt, että miksi TKK:lla ei ohjelmistotuotannon kurssilla tehdä sitä TOPIa kunnolla. Se nykyinen kovalla rahalla ostettu ”järjestelmä” on sieltä, syvältä ja poikittain. Osaselityksenä on siis se, että kurssit ovat niin vammaisia, ettei niillä voida tehdä mitään järkevää. Tai no, tämähän ei ollut ohjelmistotuotannon kurssi.
Mutta joo, kuvauksen perusteella teidän projektinne olisi sopinut paremmin koko vuoden ajan kestävällä ohtu-kurssille. Tai erikoistyöksi, tai vaikka dippatyöksikin.