Poikkeus vs. yhdenmukaisuus

Kolmoisklikkaaminen on harvinaista. Applen vakiotavassa käsitellä tekstiä se on kuitenkin käytössä. Yksi klikkaus siirtää tekstinsyöttökursoria. Kaksi klikkausta valitsee sanan. Kolme klikkausta valitsee koko kappaleen, yksirivisen kappaleen tapauksessa koko rivin.

osoitepalkki

Windowsilla tämä toimii suunnilleen samalla tavalla, mutten muista tältä istumalta, mitä kolmoisklikkaaminen saa aikaan tekstidokumentissa.

Sen sijaan tiedän, että selainohjelman osoiterivillä klikkaukset toimivat Windowsilla arvaamattomasti. Tässä tapauksessa yksi klikkaus valitseekin koko luukun. Ajatuksena on, että kolmoisklikkaaminen on vaikeasti toteuttava ja vaikeasti löydettävä toimenpide ja näin luonteeltaan oikotiemäinen. Koko osoitekentän valitseminen uuden kirjoittamista varten sitä vastoin on usein suoritettava toimenpide, joten on syytä laittaa se helposti saavutettavaksi yhden klikkauksen taakse.

Kuten aina yhdenmukaisuudesta livettäessä, kyse on kompromissista eikä suoranaista oikeaa vastausta ole olemassa. Jos asia olisi toteuttu hyvin, kolmoisklikkaaminen toimisi myös Windowsilla, jolloin minua ei rankaistaisi siitä, että olen tottunut toimimaan väärin. Tällöin kärsisin ainoastaan siinä vaiheessa, kun haluaisin yhdellä klikkauksellani todella siirtää tekstikursoria muokatakseni osoitetta. Aina ei halua pyyhkiä kaikkea pois, vaan säästää ainakin http://www.-alun.

[En tietenkään itse koskaan käytä aikaani www:n kirjoittamiseen ja vedän pitkän henkisen miinuksen jokaisen sivun viereen, jossa moinen johtaa vaikeuksiin.]

Yhteensopivuutta ei ole valitettavasti toteutettu näin viisaasti, vaan kolmoisklikkaaminen aiheuttaa jotain muuta kuin toivoisin. En osaa tähän hätään sanoa tarkemmin mitä. Varsinaisesti minulla ei ole selkeää käsitystä siitä, mitä ensimmäistä klikkausta seuraavilla tapahtuu. Välillä teksti tulee kokonaan valituksi, välillä ei, mutta en tiedä, montako klikkausta tähän tarvitaan enkä osaisi vastata, jos jokus kysyisi, kuinka toimimalla hän saisi osoitekentän siihen tilaan, että hänen hiirensä ohjaisi tekstinsyöttökursoria niin kuin normaalissa tekstinkäsittelyssä.

En ole koskaan pysähtynyt opetellakseni tuota, joten kyseessä on sikäli minun vikani. Mutta jotain vikaa on systeemissäkin, jos se ei onnistu luomaan minulle käytön myötä tuon selkeämpää mentaalimallia noinkin yksinkerteisesta asiasta.

***

Ennen kuin kukaan pääsee haukkumaan huonosta taustatyöstä, selvitin asian. IE:llä, jolla olen asian vuoksi menettänyt hermojani, homma toimii näin. Ensimmäinen klikkaus valitsee koko tekstin. Tämän jälkeen seuraaava klikkaus siirtää kursoria. Seuraava kaksoisklikkaus valitsee kaiken. Yhden sanan valitseminen ei ole mahdollista. Näin siis kolmoisklikkaus ensin valitsee kaiken ensimmäisellä klikkauksella ja poistaa valinnan seuraavalla kaksoisklikkauksella. Seuraavan kolmoisklikkauksen lopputulema riippuu siitä, kuinka nopeasti sen aloittaa; luetaanko ensimmäinen klikkaus edelliseen liittyväksi vai ei.

Firefox toimii Windowsilla oletusarvoisesti sikäli IE:n tavoin, että ensimmäinen klikkaus valitsee koko osoitekentän. Tämän jälkeen se alkaa toimia kuin standardi tekstinmuokkausnäkymä. Ensimmäinen klikkaus liikuttaa kohdistinta, seuraava valitsee sanan ja kolmas kaiken.

Kenties opin minäkin tämän nyt, kun olen kirjoittanut sen oikein muistiin.

[Piittaan IE:stä ja Firefoxin oletusarvoista siksi, että yleensä, kun joudun käyttämään Windowsia, joudun käyttämään sitä sellaisissa ympäristöissä, joissa minulla ei ole joko lupa säätää mitään tai joissa tekemäni muutokset eivät tallennu minnekään.]

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s