Taajuuden löytäminen radiokanavan kotisivuilta

Jos minulla olisi oma radiokanava, sen kotisivut haistelisivat kävijän todennäköisen sijainnin tämän IP-osoitteen avulla ja kertoisivat, millä taajuudella kanava tällä alueella on löydettävissä.

Erään kanavan taajuutta hieman liian pitkään etsimään joutuneena katsoin läpi, kuinka asia on muutamilla kotisivuilla toteutettu.

Radio Helsinki kertoo taajuuden isolla heti sivun ylälaidassa. Kanavan kuuluvuusalue on toki suppea eikä taajuksia ole monia, mutta kertoo yhtä kaikki.

Radio Nova näyttää taajuusvalitsimen etusivulla, tosin niin alhaalla, että sen löytääkseen joutuu vierittämään ruutua. Valitsimen yhteydessä on käytetty oikeaa tekstiä, joten etsimällä etusivulla ’taajuu’ löytää oikean kohdan. Ponnahdusvalikko näyttää suurempien paikkakuntien tiedot suoraan, mutta jostain syystä Helsinki ei ole mahtunut mukaan.

Radio Rock
näyttää taajuudet heti etusivulla ilman vierityksiä. Sittenkään silmäni ei heti listaa haapean värityksen takia huomannut ja tekstit on valitettavasti toteutettu niin, ettei niitä voi etsiä.

YleX, NRJ ja SuomiPOP kertovat taajuudet jossain, josta en jaksanut alkaa niitä etsiä.

[On tietenkin valtavan houkuttelevaa verrata radiota vaikkapa webiin ja ihmetellä, kuinka radionkäyttäjät suostuvat miettimään taajuuksia, kun webissäkään ei tarvitse ip-osoitteiden kanssa puljata. Erityisen kummallista on, etteivät autoradioiden fiksut skannaustoiminnot edelleenkään ole tämän yleisempiä paikallaan pysyvissä radioissa.]

Mainokset

9 kommenttia artikkeliin ”Taajuuden löytäminen radiokanavan kotisivuilta

  1. Ei tarvita webissä IP:tä juu, mutta osoite pitää yleensä silti tietää. Harva sivusto löytyy suoraan nimellään, ilman erilaisia rimpsuja edessä ja takana, pisteitä ja viivoja, aakkosten poistoa jne. Vieläpä tiedonsiirtoprotokollakin pitää ilmoittaa. Onneksi on bookmarkit. Ja radiossa muistipaikat.

  2. Aivan liian moni ihminen tuhlaa aikaansa kirjoittelemalla päivittäin lukuisia kertoja http://-yhdistelmiä osoitekenttiinsä. Senhän selaimet osaavat täydentää itsestäänkin. Www:n jätän yleensä pois ja kiukuttelen, jos sivu on tyhmä eikä toimi.

    AOL ajoi aikoinaan omaa keyword-juttuaan, jossa ei käytetty varsinaisia urleja vaan selkokielisempiä avainsanoja. En ole varma, osasivatko peräti välilyönnitkin. Nykyään noita ei ole samoissa määrin näkynyt – en tiedä, ovatko käytössä.

    Itselläni osoitepalkin on korvannut varsin tehokkaasti selaimen Google-luukku + Inquisitor -yhdistelmä.

  3. IP-osoite ei kovin luotettavasti sijaintia kerro, joten ehkä siksi tällaisia systeemejä ei ole otettu käyttöön. Haku kanavan nimen perusteella olisi ehkä toimivampi ja RDS-radioissahan jonkinlaisia hakutoimintoja kai onkin, mutta kun media on analoginen, niin kaikki on vähän vaikeampaa.

  4. Ajoittain tulee vastaan epäilyttäviä mainoksia (ihan kunniallisilla sivuilla), jotka tietävät kiusallisen tarkasti, missä olen, joten ainakin jotkut tahot ovat todenneet IP-pohjaisen arvauksen kyllin tarkaksi.

  5. ”Jos minulla olisi oma radiokanava, sen kotisivut haistelisivat kävijän todennäköisen sijainnin tämän IP-osoitteen avulla ja kertoisivat, millä taajuudella kanava tällä alueella on löydettävissä.”

    Miten ajattelit toteuttaa tämän vaikka siinä tapauksessa, että käyttäjän Web-päätelaite on yhteydessä Internetiin kännykkäverkon kautta?

  6. Äh, älkää nyt jaksako. Blogieni lokien perusteella esim. kännykän käyttäjiä on alle prosentti, joten ihan kohtalaisen arvion saa IP:n perusteella.

    Postauksen pääpointti oli sittenkin, että luulisi taajuuden olevan jossain määrin relevanttia sisältöä radiokanavan kannalta ja ihme juttu, että sitä ei saada mahtumaan etusivulle.

  7. Ymmärtääkseni tuo IP-paikannus toimii siten, että suurilta rekisteröitymistä vaativilta portaaleilta ja vastavilta on ostettu tietoa IP-osoitteiden ja käyttäjien asuinpaikkojen vastaavuuksista. Tämän perusteella sitten päätellään IP-alueiden maantieteellinen sijainti.

    Useinhan noita tietoja ei mitenkään tarkisteta. Mainokset ovatkin arvelleet minun asuvan Espoossa ja Vantaalla, vaikka asun Helsingissä. Tällaiset pikku epätarkkuudet eivät radiotaajuksissa haittaisi, mutta suuremmatkin ovat mahdollisia. (Suomessa esiintyy jopa brittiläisiä IP-alueita.)

    Paikannusohjelmia ja -palveluja tarjoava MaxMind ilmoittaa pystyvänsä Suomessa 81% tarkuuteen kaupunkien suhteen (25 mailin säteellä). Lähde:
    http://www.maxmind.com/app/city_accuracy

    Hyvä ratkaisu olisi ehkä valikko, jossa oletuksena olisi generoitu tuon IP-tietokannan näyttämä paikkakunta, mutta muutkin olisisivat sitten helposti comboboxista valittavissa. Vieressä sitten lukisi paikkakunnan radiotaajuus.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s