YTV:n Reittiopas-WidSets-Widget

Kokeilin ensimmäistä kertaa WidSets-palvelua joskus loppukeväästä, mutta se toimi liian takkuisesti vanhalla epä-älypuhelimellani ja GPRS-yhteyksillä. Saatuani käyttööni modernimman puhelimen ajattelin kokeilla uudestaan, mutta en muistanut enää käyttäjätunnustani. Verkkosivujen Olen unohtanut salasanani -toiminto vaati sittenkin sekä käyttäjätunnuksen että sähköpostiosoitteen tietämistä. Enkä edes ollut unohtanut salasanaani, vaan tunnukseni. Se oli oletettavasti lähetetty tekstiviestinä edelliseen puhelimeeni, mutta sen paremmin numero kuin luurikaan ei ollut enää käytössä, joten en saanut tunnustani selville mistään.

Minun nähdäkseni vakiintunut hyvä käytäntö on, että jos palvelu käyttää erillistä käyttäjänimeä sähköpostiosoitteen lisäksi, uuden salasanan tilaamiseen riittää kumman tahansa muistaminen. Näemmä purnasin samasta aiemminkin.

Kunnon kuluttajan tavoin kapinoin joulukuulle asti ennen kuin loin uuden käyttäjän palveluun. Nopeammalla yhteydellä ja nykyaikaisemmalla puhelimella (Nokia E65) palvelu toimi varsin sujuvasti. Paitsi että sitä käynnistäessäni sain useimmiten ilmoituksen, että muisti on lopussa. Samassa yhteydessä puhelin sammutti selaimeni ja Gmailini, muttei siltikään välttämättä onnistunut käynnistämään WidSetsiä ennen kuin olin käynnistänyt puhelimen uudelleen.

Wigteteistä lupaavimmaksi osoittautui Reittiopas. Se on monilta osin sitä, mitä YTV:n oman mobiilireittioppaan pitäisi olla. Mukana on sittenkin pari käyttöä haittaavaa omituisuutta. Valitettavasti kuvakaappauksien ottaminen puhelimesta vaikuttaa niin vaivalloiselta, etten ala nyt yrittää sitä.

planner

Alkunäkymä on yksinkertainen. Käyttäjä saa valita lähtöpaikkansa ja määränpäänsä ja painaa suoraan Hae. Ajankohta- ja päivämäärävalinnat ovat vasta napin alla, sillä useimmiten käyttäjä haluaa hakea reitin saman tien. Tämä on viisasta.

Kun tekstikenttää klikkaa keskinapillaan, aukeaa kenties hieman yllättäen lista tallennetuista paikoista. On mainiota, että palvelu muistaa, mitä paikkoja on aiemmin käytetty, sillä kirjoittaminen puhelimella on kovin vaivalloista. On tosin lievästi hämmentävää, että valikon avaava elementti näyttää ulkoisesti tavanomaiselta tekstikentältä. [Korjaus: kenttä ei näytäkään oikeasti tuolta kuin kuvassa. Varsinaisesti se näyttää combo boxilta, mutta toimii kuin ponnahdusvalikko.]

Jos paikkaa ei vielä listasta löydy, listan viimeinen kohta antaa syöttää uuden paikan. Hetken käytön jälkeen minulle on kertynyt jo toistakymmentä paikkaa, jolloin listan loppuun vierittäminen on hieman vaivalloista. Olisi varmaankin parempi, jos listan loppuun pääsisi painamalla listan alussa ylöspäin tai jos uuden kohteen lisääminen olisi listan ylimpänä vaihtoehtona.

Uuden kohteen syöttämisen jälkeen palvelu etsii sen tietokannasta ja näyttää mahdolliset eri kaupunkien samannimiset kohteet. YTV:n hölmöilyä pysäkkien ja paikkojen välillä ei harrasteta. Tämä näkymä on hieman hämmentävä, sillä vaikuttaa, että ainoa mahdollinen painike on oikea soft key, jonka selite on Takaisin. Tämän painaminen johtaa kuitenkin paikan lisäämisen peruuttamiseen. Oikea vaihtoehto on painaa keskipainiketta, mutta tällä ei ole selitettä.

Ehkä tuon huomaamattomuus on vain omaa outouttani, eikä Nokia harrasta keskipainikkeen selitteitä yleisemminkään. WidSets-ohjelma itse niitä tosin käyttää.

Kaikkiaan tuntuu, että joskus olisi mukavaa, että reittiä voisi etsiä ilman kohteen tallentamista.

Reitin hakemisen jälkeen saa eteensä listauksen muutamasta seuraavasta vaihtoehdosta. Tässä näkymässä on pienoisena häiritsevyytenä, että ennen kellonaikaa kerrotaan päivämäärä, joka tuskin on kovin kiinnostava tieto, jos kuitenkin ollaan lähdössä liikkeelle pikapuoliin. Pahemmaksi asian tekee, että päivämäärä on ilmaistu väärin ilman järjestysnumeron pistettä kuukauden perässä. Kun hain reittiä joulukuun 18. päivänä neljän maissa, ja puhelimessani luki 18.12, tulkitsin tuon tarkoittavat 12 minuuttia yli kuutta ja ihmettelin, eikö busseja todella kulje pariin tuntiin.

Haluamansa reitin voi valita ja sitä voi katsoa vaihe vaiheelta liikkumalla vasemmalta oikealle. Tämä toimii oikein kivasti. Harmittaa ainoastaan, että palvelu ei mahdollista pääsyä karttanäkymään.

Pienoinen ongelma on myös, että reittivaihtoehdot listaavassa näkymässä on hieman epäselvää, mikä reitti on valittuna. Valittuja ja valitsemattomia reittejä ilmaistaan värjäämällä reittien painike kirkkaan vihreäksi tai kirkkaan siniseksi enkä osaa sanoa (enkä muista nytkään ulkoa), kumpi tarkoittaa kumpaa. Koska näytölle ei mahdu yhtä aikaa monia reittejä ei voi helposti sanoa, että yksi näyttää erilaiselta kuin muut.

Vielä viimeinen asia, jota kaipaisin, on YTV:n versiosta tuttu Myöhemmin-painike. Nyt myöhempiä reittejä hakiakseen joutuu tekemään uuden haun ja syöttämään lähtöpaikan ja määränpään uudestaan.

Kaikkiaan widgetti on kovin lupaava ja helpottaa elämääni, ja toivon, että sitä voitaisiin kehittää vielä inauksen paremmaksi. Hienoa olisi myös, jos sen voisi avata suoraan selaimessa ilman muistisyöpön WidSets-sovelluksen käynnistämistä.

Yksi kommentti artikkeliin ”YTV:n Reittiopas-WidSets-Widget

  1. Välitin Widgetin kehittäjälle nämä terveiseni ja hän lupasi harkita asiaa, hyvä juttu.

    Oikein kattava revikka widgetistä, Kiitokset! Olen juuri korjaamassa muutamaa pikku typoa widgetistä, ja voisin samassa koittaa implementoida ”myöhemmin”-nappia, sekä listan ”ympäri scrollausta”. Mietin samalla myös muita UI parannuksia.

    Vielä yksi nillityksen arvoinen pikkujuttu on, että jos tallennetun kohteen valitsee listasta ja painaa vasenta softkeytä, aukeaa valikko, jossa on kaksi kohdetta: Poista kohde ja Lisää kohde. Näistä ensimmäinen poistaa kontekstuaalisesti valitun kohteen ja toinen taas lisää uuden riippumatta siitä, mikä on valittuna. Joku voisi pitää epäloogisena, että vain toinen samantapaisesti nimetyistä toiminnoista liittyy valittuna olevaan kohteeseen.

    Yhtenä Widsets-sovellukseen liittyvänä hankaluutena muuten on, että se katkaisee yhteyden itsestään jonkin ajan kuluttua eikä yhteyden avaaminen uutta hakua varten onnistu ilman, että peruuttaa pois Reittioppaasta.

    Olen sittemmin huomannut sähköposti-widgetin hyväksi. Se väräyttää puhelinta, kun viesti saapuu, joten osaan avata gmail-ohjelman ja lukea viestin. Kaikkiaan Widsets tuntuu toimivat paremmin puhelimen ohjelmiston päivitettyäni. [Sepä olikin kamala kokemus, postaus luvassa joskus.]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s