Adage vahvistaa käyttöliittymäsuunnitteluaan

Tuukka Muroke ja Raino Vastamäki

Tuukka Muroke (vasemmalla) ja Raino Vastamäki

– Onko aina pakko olla niin kiire? Kauheesti tehdään, mutta missä on ne tähtituotteet. Eivät Suomessa ainakaan – enää, Adagen tutkimusjohtaja Raino Vastamäki huokaa.

Käyttäjän ystävät -yhdistyksen nykyiset ja tulevat käytettävyysammattilaiset ovat ahtautuneet Adagen neuvotteluhuoneeseen kuulemaan yhtiön tuoreita kuulumisia. Aiemmin pelkkään käytettävyystutkimukseen keskittynyt yhtiö on laajentumassa myös suunnittelun puolelle.

– Käytettävyystutkimus on edelleen kapea niche, joka ei ole kovin kilpailtu. Suunnittelupuolella peli on sen sijaan kovaa, Vastamäki taustoittaa.

Monet yritykset eivät halua maksaa pelkästä tutkimuksesta, ja siksi myös Adage hakee uutta kasvua käyttäjäkeskeisen suunnittelun puolelta.

– Hyvässä kasvussa olemme olleet tähänkin saakka. Vuosituhannen alun perustamisen jälkeen olemme kasvaneet viidenkymmenen prosentin vuosivauhtia, Vastamäki muistuttaa.

Parinkymmenen hengen yritys on alallaan varsin tavallisen kokoinen.

– Pieniä firmojahan nämä tapaavat olla maailmallakin. HFI taitaa olla suurin, mutta se on ymmärtääkseni pienentynyt viime aikoina, Vastamäki kertoo.

Muistoja matkakortinlukijasta

Powerpoint-kalvon matriisi esittelee yrityksen palveluita. Kalvo on tyylikäs. Ilme ei vastaa parin vuoden takaisia hieman pölyisiä muistikuviani Adagesta.

Design, tutkimus ja tuki ovat toiminnan muodot – alustoja ovat web, ohjelmistot ja mobiili.

– On meillä historiaa myös hardiksesta. On tutkittu satamanosturia ja testattu veroilmoituksen paperilomake, mutta nämä kolme ovat nykyään pääalueet, Vastamäki tarkentaa.

Esiin nousee, että Adage on tutkinut myös matkakortin lukulaitteita. Tosin heidät kutsuttiin hätiin vasta siinä vaiheessa, kun vahinko oli jo tapahtunut.

– Yksi konkreettinen tekemämme juttu oli poistaa virhepiippaus, kun kortti tunnistetaan kortiksi, mutta ei saada kunnolla luetuksi. Kun laite onkin hiljaa, käyttäjät ymmärtävät, ettei lukeminen onnistunut ja yrittävät uudestaan.

Vastamäki selittää, kuinka matkakortin lukijaa olisi voinut testata vaikka kuinka, mutta kaikki asiat eivät nouse esiin testissä.

– Pitää miettiä myös sitä kautta, että tunnistaa virheet ja tekee niistä mahdottomia.

Vastamäki innostuu pohtimaan käyttäjä- ja käytettävyystutkimuksen eroja.

– Kun väki väittää, ettei muutamalla käyttäjällä saada luotettavasti yleistettäviä tuloksia, tulee ymmärtää, ettei tutkitakaan käyttäjiä vaan käytettävyyttä. Käyttäjistä ei tietenkään saada noin pienellä otoksella yleistettävää tietoa, Vastamäki sanoo psykologin varmuudella.

Esteettömyys vilahtaa kalvoilla yhtenä tarjottavana palveluna. Yleisöä kiinnostaa, millaisia toimeksiantoja tältä suunnalta tulee.

Kuten arvata saattaa, esteettömyys ei suuresti kiinnosta yrityksiä.

– Aina ei tajuta, että se koskee muitakin kuin sokeita. Tuotteita suunnitellaan hävittäjälentäjille, mutta aika harva meistä on hävittäjälentäjä, Vastamäki havainnollistaa ja huomauttaa, että vain pieni osa sokeistakaan on todella sokkoja.

– Sitä paitsi vain harva sokea osaa lukea braille-aakkosia, hissejä vuosikaudet suunnitellut Aapo Puskala lisää.

Kysyn, kuinka oleellisena Vastamäki pitää käytettävyystesteihin osallistuvien käyttäjien tarkkaa kuulumista kohderyhmään. Muun muassa Steve Krug on korostanut, ettei kannata stressata tästä liikaa, sillä ilmenevät ongelmat ovat usein niin geneerisiä, että ne löytyvät, vaikka käyttäjien tausta vähän ideaalista poikkeaisikin. Oikeiden käyttäjien etsimisessä kuluu kuitenkin helposti jonkin verran aikaa.

– Meidän ratkaisumme on löytää oikeat käyttäjät nopeasti, Vastamäki kuittaa.

skitched-20091026-165944.jpg

Käyttäjällä on vähintään yksi neuvotteluhuoneellinen ystäviä

Dokumentaatio kevenee

Vastamäki esittelee prosessia, joka muistuttaa pääpiirteiltään oppikirjojen käsitystä käyttäjäkeskeisyydestä. Kokonaisuudessaan se on sittenkin varsin lineaarinen.

Keskustelua syntyy terminologiasta. Prosessissa ei ole erotettu vuorovaikutussuunnittelua ja käyttöliittymäsuunnittelua, ja kyselen, pitäisikö. Näiden tarkkaa erottelua ei kuitenkaan koeta tarpeelliseksi, sillä käytännön työssäkin asiat menevät luontevasti limittäin.

Adage on suunnittelulaajentumisensa myötä alkanut tuottaa myös lopulllista grafiikkaa suunnitelmiinsa. Keskustelussa nousee esiin ilmiö graafikoista, jotka eivät pysy aisoissa, vaan suunnittelevat visuaalisen ilmeen ohessa uudestaan jo valmiiksi mietityn vuorovaikutuslogiikan. Vastamäki toteaa, että aidolla rinnakkaisella yhteistyöllä selvitään tästäkin haasteesta.

Esiin nousee myös dokumentoinnin luonne, kun nykyään vallalla oleva agiili kehitys vannoo mahdollisimman kevyen dokumentaation nimiin.

Käytettävyysasiantuntijana työskentelevä Tuukka Muroke kertoo, että tavanomainen sykli, jolla käytettävyystesti etenee alkupalaverista tulosten raportointiin, on noin kaksi viikkoa. Vastamäki lisää, että tiukimmillaan tuo on puristettu yhteen päivään.

Asiantuntija-arvioita tehtäessä arvioita tehdään yleensä 1–2 hengen voimin.

– Harva firma halua maksaa Nielsenin suosittamasta vähintään kolmesta, Vastamäki toteaa.

Monelle asiakasyritykselle menetelmät ovat edelleen hieman vieraita. Yritykset saattavat puhua testistä, kun tarkoittavat asiantuntija-arviota.

Käytettävyysala yliedustettu Suomessa

Vastamäki esittelee maailmankarttaa. Adagella ei ole konttoreita ulkomailla, mutta yhteistyötahoja ja valmiuksia projektien toteuttamiseen on kaikilla mantereilla.

– Matkustaminen liittyy lähinnä käytettävyyasiantuntijan työnkuvaan, suunnittelutyö tapahtuu meidän yhtiössämme etupäässä Suomessa, Vastamäki vinkkaa uraansa suunnitteleville.

Kaukomailla haasteeksi tulee, ettei ihmisten eleitä enää osaa tulkita oikein. Hankalimmaksi paikaksi tehdä tutkimusta Vastamäki mainitsee arabimaailmaan, jossa jo lupakäytännöt saattavat olla uuvuttavia.

Kysyn vakiokysymyksen: Kuinka Ruotsissa?

Vastamäki kertoo, että käytettävyysala on Suomessa poikkeuksellisen hyvin edustettu ”ilmeisestä syystä”. Ruotsissa hän arvioi olevan suurin piirtein saman verran alan toimintaa, vaikka maa on suurempi.

Muistelen kuulleeni arviosta, että Venäjällä oli jokunen vuosi sitten alle 100 käytettävyysasiantuntijaa ja kysyn, kuinka nykyään mahtaa olla.

– Tuskinpa juuri enempää, Vastamäki hymähtää.

Laaja asiakaskunta

Kiinnostavin osa käytännön työstä jää verhon taakse. Kiusallista alalla on, että tehdyistä töistä saa harvoin puhua, ja monet yhtiöt kieltävät mainitsemasta edes asiakkuuksia.

Yleisöstä kysytään, eikö kannattaisi laittaa maininta referenssioikeudesta mukaan projektisopimukseen. Vastamäki kertoo, että näin on tapana tehdä, mutta isot firmat päättävät lopulta mitä tahtovat.

Esiin nousee ajatus, eikö asiakasfirmalle luulisi olevan suorastaan ylpeyden aihe, että tuotteeseen voi lyödä tunnetun testausfirman logon: Adagen testaama tuote.

Vastamäki kiittelee sanan kuitenkin kiirineen: yleensä ne, jotka ymmärtävät käytettävyystutkimuksen merkityksen, tuntevat myös Adagen.

– Me emme hypetä turhia. Adage on no-nonsense, Vastamäki linjaa.

Hän pohtii, että jotkin muut alan yritykset ovat etääntyneet liian kauaksi käyttäjistä, mutta Adage on pysynyt uskollisena juurilleen.

Viimeisenä viestinään opiskelijoille Vastamäki kehottaa seuraamaan Adagen tietä:

– Opetelkaa suunnittelemaan. Pelkällä käytettävyysasiantuntijan profiililla töiden löytäminen voi olla hankalaa, mutta suunnittelutaitoinen löytää aina tekemistä.

8 kommenttia artikkeliin ”Adage vahvistaa käyttöliittymäsuunnitteluaan

  1. Hups, sanominen ja kertominen liittyivätkin tähän tekstiin. Hieman kummastelin, kun luulin kommentin koskeneen tuota uudempaa merkintää.

    Tarkoitatko, että johtolauseissa saisi käyttää vain verbejä sanoa ja kertoa? Eikö tuo käy vähän tylsäksi?

    Minun journalistin urani kun rajoittuu Ruotuväkeen, en ole kumma sanomaan, mutta meillä pyrittiin pääsemään eroon etenkin kertoa-sanasta. Toki välillä johtolauseet menevät liioittelun puolelle ja tulee seiskahenkinen fiilis.

    – Voi olla, Kimi sivaltaa.

    Miten niin sivaltaa.

    Mutta tässä tekstissä ei minusta kovin väkinäisiä johtolauseverbejä esiintynyt.

  2. Makuasia se onkin. Osa omistakin pomoista on ohjeistanut varioimaan enemmän, mutta sitten taas tuolla Ameriikan maalla on vakaa ”to say is to say” -koulukunta.

    Tässä jutussa: huokaa, taustoittaa, muistuttaa, kertoo, tarkentaa, havainnollistaa, lisää, kuittaa, toteaa, vinkkaa, hymähtää, linjaa. Ja jätin pois johtolauseina toimineet mutta irralliset pläjäykset.

    Yritän kai sanoa, että verbin vaihtaminen joka kerta vaikuttaa jotakuinkin yhtä paljon maneerilta kuin pelkkä sanominen.

  3. Ymmärrän kritiikin tilanteissa, joissa johtolauseet ovat teennäisiä, mutta moinen kategorinen kieltäminen tuntuu hupsulta. Kyllähän johtolause voi kertoa aika paljon sanomisen tavasta. Tuo tieto jää välittymättä, kun lukija ei itse näe ja kuule, kuinka se sanotaan, ja lukiessaan hän luottaa, että kirjoittaja raportoi sen jokseenkin luotettavasti.

    Jos sanotaan aina sanoi, se on tietty objektiivisempaa, mutta hukkaa informaatiota.

    Samalla tapaa voitaisiin sanoa, että kävely on kävelyä ja kieltää kaikki tarkemmat synonyymit, vai.

    Tuon huomasi hyvin Ruotuväessä. Virallisen kantahenkilökunnan johtolauseita sai välillä yrittää elävöittää väkisin. Kun taas kirjoitin vaikka juttua Jari Sarasvuosta, painokkaat johtolauseverbit tulivat itsestään.

  4. Hyvä reportaasi, kiitoksia! Olisin saattanut tulla itsekin paikalle mutta kilpailijan leivissä ei kehtaa.

    Ei yllätä että veroilmoituslomaketta on testattu, viranomaisen paperilomakkeeksi se on mielestäni harvinaisen vähän hirveä (ottaen huomioon itse verojärjestelmän, jonka ymmärrettävyys onkin ihan oma lukunsa).

    Mitä graafikoihin tulee, itse suhtaudun heihin samalla tavalla kuin ohjelmistokehittäjiin: Jos ei tullut sitä mitä piti, sopii katsoa peiliin – antamasi kuvaus (”mitä piti”) oli liian vaikeaselkoinen, tylsä tai harhaanjohtava eli oman ”tilauksesi”/speksisi käytettävyys oli huono. Toki Raino on siinä oikeassa, että mitä tiiviimpi yhteistyö graafikon (tai kehittäjän) kanssa, sitä helpompi on havaita ja ajoissa korjata kurssista harhautumiset. Ja usein käy niinkin, että graafikko/kehittäjä löytää näkökulmia, joita interaktiosuunnittelija ei ollut ajatellut – joihin fiksu suunnittelija tietysti suhtautuu mahdollisuuksina sen sijaan, että jääräpäisesti yrittäisi runnoa läpi alkuperäisen näkemyksensä.

  5. Lauri, kiitos kiittämästä. Toki on noinkin, mutta on tullut vastaan myös tapauksia, joissa graafikko ei suostu ymmärtämään, että asiat on todella mietitty valmiiksi ja että hänen ad hoccina keksimänsä ratkaisu ei todennäköisesti ole parempi.

  6. Niinhän mä sanoin, että makuasia.

    Ei tästä kannata tapella (ennen kuin maksan sulle siitä, että kirjoitat jotain haluamaani. Sitten nimittäin tapellaan, ja lillukanvarsista kans’.)

  7. Joo, ei ole tarpeen tapella. Aloin vain vasta pohtia asiaa, kun en ole sitä ennen kummemmin ajatellut.

    En ole koskaan myynyt muuta tekstiä kuin runoja, joten hintani on kohtuulinen 50 senttiä per sana.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s