Vertailu: iBooks vs. Elisa Kirja

Viime vuoden kirjamessujen aikana puhuttiin kovasti Suomeen tuloaan tehneistä e-kirjoista. Tänä vuonna vaikutti, ettei enää oikein viitsitty. Suurten kirjakauppojen osastoilla e-kirjat tuntuivat olevan viime vuotta pienemmässä roolissa. Elisa oli Kirjoineen suuresti esillä, mutta silläpä ei ole tällä saralla kuin voitettavaa.

Elisan messuosaston näytelaitteiden suosituin teos näytti olevan Angry Birds.

Applea ei messuilla tietenkään näkynyt, mutta sen iBooks-palvelu avattiin hiljattain Suomessakin. Kaltaiseni kaikin tavoin puolueellinen kommentaattori on vaikeassa tilanteessa: yhtäältä olen fanittanut Applea kritiikittä jo 90-luvun puolivälistä, toisaalta olin kovasti vaikuttamassa moniin juttuihin Elisa Kirja -palvelussa Elisalla työskennellessäni eikä lukkarinrakkauteni ole vielä kuollut.

Ensimmäiset yleisön reaktiot iBooksista ovat vaikuttaneet tyytyväisiltä: viimeinkin Suomeenkin saadaan kunnon kirjakauppa tähänastisen puuhastelun sijaan. Katsotaanpa, kuinka kaupat vertautuvat suomenkielisestä kaunokirjallisuudesta kiinnostuneen lukijan näkökulmasta.

Hinnoittelu

Suomalaisia e-kirjakauppoja on haukuttu kalliiksi – ja ovathan ne. Musiikki on opettanut, että sähköisen version pitäisi maksaa puolet fyysisestä versiosta tai ainakin kymmeniä prosentteja vähemmän, mutta kirjoissa tähän ei ole päästy syystä tai toisesta. iBooks osoittautuu hinnoittelultaan hieman Elisa Kirjaa kalliimmaksi: useimmat kirjat maksavat euron enemmän kuin Elisalla. Poikkeuksena Minä, Ozzy, jossa hintaeroa on peräti neljä euroa. Vastaavasti Steve Jobs -kirja maksaa iBooksissa euron vähemmän.

[Kuluttajana miellän vastaavasti 20 euroa maksavan äänikirjan varsin edulliseksi, jos se maksaa vain kaksi euroa e-kirjaa enemmän ja mukaan kuuluu sentään tuntikaupalla näyttelijän työtä. Toisaalta tuntuisi kohtuulliselta saada äänikirjan mukana myös luettava teksti – edes edullisella yhteishinnalla. Eihän elokuvissakaan makseta tekstityksestä enää uudestaan.]

iBooks Elisa Kirja
Harjunpää ja Rautahuone 18,99 17,90
Minä, Ozzy 23,99 19,90
Keisari I Rooman portit 18,99 17,90
Totta 18,99 17,90
Steve Jobs 19,99 20,90

Voittaja: Elisa Kirja

Valikoima

Tämän vertailun mielekkyys on hieman kyseenalainen iBooksin vasta aloitettua, mutta ero on selvä. iBooksissa on silmämääräisesti laskien parikymmentä myytävää kirjaa ja kymmeniä vanhoja ilmaisia Gutenberg-kirjoja. Kätevää keinoa maksullisen valikoiman koon selvittämiseen iBooks ei tarjoa.

iBooksin kirjavalikoimassa korostuvat ilmaiskirjat.

Elisa Kirja esittelee periaatteessa kätevästi koko valikoimansa etusivullaan, mutta suomenkielinen aineisto hukkuu hämmentävästi suuren ruotsinkielisen kirjavalikoimansisään. Tarkempi tutkimus osoittaa, että suomenkielisessä kaunokirjakategoriassa kirjoja on noin 600 ja tietokirjoja yli 250. Elisa mainitsee suomenkielisen valikoimansa maan laajimmaksi ja kehuskelee myyvänsä yksinoikeudella muun muassa Fingerpori-albumeita.

Elisan etusivun listauksessa kielet ovat sekaisin.

Lisäksi Elisa Kirjassa on tarjolla äänikirjoja, jotka puuttuvat kokonaan iBooksista.

Voittaja: Elisa Kirja

Kopiosuojaus ja laiteyhteensopivuus

E-kirjojen pääasiallinen tiedostomuoto on kummassakin kaupassa standardinmukainen epub, ja molemmat kaupat suojaavat sisältöään käytönrajoitusjärjestelmällä (DRM). iBooksissa kaikki sisältö on suojattu Applen DRM:llä, joten sisältö on luettavissa vain iOS-laitteilla. Voin hyväksyä, että yhdelle käyttöjärjestelmälle ostettu sovellus ei toimi toisella, sillä sovellus joudutaan joka tapauksessa toteuttamaan suurilta osin uusiksi, mutta kirjan sitominen tiettyyn käyttöjärjestelmään on varsin härskiä. Apple ei myöskään mahdollista lukemista tietokoneella eikä iBooksista ostettua sisältöä ole mahdollista siirtää suojausta purkamatta yhteenkään maailmassa myytävään eink-laitteeseen.

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa valitettavan kankeaa Adoben DRM-ratkaisua kuin muutkin suomalaiset sähköiset kirjakaupat. Hyvä puoli iBooksiin verrattuna on, että kirjat ovat luettavissa iOS-laitteiden lisäksi myös Android-laitteilla, useimmilla e-ink lukulaitteilla ja tietokoneella. Kindlellä Elisan kirjat eivät kuitenkaan toimi, sillä Kindle ei tue muiden kauppojen kopiosuojauksia.

Tunnelin päässä näkyy myös valoa: Elisa Kirjan äänikirjat ja ruotsinkieliset e-kirjat on DRM-suojauksen sijaan vesileimattu, joten ne toimivat suoraan ilman ylimääräisiä temppuiluja. Ostajan tunnistetiedot on piilotettu kirjaan niin, että luvaton levittäjä saadaan tarvittaessa kiinni, mutta laillista asiakasta ei kiusata. Elisa Kirja kertoi hiljattain Facebook-sivuillaan, ettei heillä ole erityistä hinkua DRM:n käyttöön:

Olemme samoilla linjoilla ja pyrimme omalta osaltamme edistämään vaihtoehtoa DRM:lle, esim. vesileimausta. Äänikirjat ja Elisa Kirjan ruotsinkieliset e-kirjat ovat jo tällä hetkellä vesileimattuja.

On vaikea kuvitella Veli-Matti Mattilaa kirjoittamassa kustantajille avointa kirjettä Ajatuksia kirjallisuudesta, mutta silti laittaisin toivoni ennemmin Elisaan kuin Appleen, jos haluaisin Suomeen Ruotsin kaltaiset vesileimapohjaiset sähkökirjamarkkinat.

Voittaja: Tasapeli. Applen DRM toimii varmemmin kuin Elisan käyttämä Adoben toteutus eikä vaadi erillistä käyttäjätunnusta. Elisan ratkaisu on yhteensopivampi ja suunta on kohti vesileimausta.

Lukusovellus

iBooks on yksi kauneimmista Applen tekemistä sovelluksista. Kirjahyllyn puutekstuuri on viimeistelty ja kirjankansiin luodaan pieni kohokuvio, jotta ne näyttäisivät enemmän oikeilta kirjoilta. Realistinen sivunkääntöefekti oli ensimmäiseen vaiheen iPadin omistajien suosikkielvistelyn aiheita. Niin hieno se on. Sovellus tasapainoilee joidenkin mielestä mauttomuuden rajoilla, mutta minusta välttyy ylittämästä sitä toisin kuin uudemmat Find my Friends ja kumppanit halpoine keinonahkoineen.

iBooks on yksin Applen kauneimmista sovelluksista ja toimiikin sujuvasti.

iBooksin sivunkääntöefekti hakee vertaistaan.

Efektikikkailu menettää nopeasti merkityksensä kirjoja oikeasti luettaessa, mutta alkuinnostuksen hälvettyäkin iBooks toimii hyvin. Alleviivaukset syntyvät napakasti, ja lukukohta synkronoidaan sujuvasti laitteiden välillä. iCloudin julkaisun myötä iBooks on myös tarjonnut toimivan tavan hallita, mitkä ostetuista kirjoista näkyvät milläkin laitteella.

Elisa Kirja on kotimaisten kirjanlukijoiden kärkeä, mutta iBooksiin verrattuna se kiistatta häviää hienouksissa. Perusasiat ovat sentään kunnossa: lukeminen on sujuvaa ja valikot toimivat tehokkaasti. Kesällä julkaistu 1.3-päivitys toi Elisa Kirjaan ominaisuuden hallita eri laitteiden kirjoja samaan tapaan kuin iBooksissa sittemmin iCloudin myötä.

Elisa Kirjan toteutus on pelkistetympi, mutta se sisältää tuen äänikirjoille.

Elisa Kirjan sivunkääntöefekti on yksinkertaisempi.

Äänikirjojen kuunteluun Elisa Kirjan sovellus on iOS-laitteiden omaa soitinta parempi: kirjat voi hakea hyllyyn langattomasti kaupasta ilman iTunesin kanssa taistelua, ja mukana on varta vasten äänikirjoja varten suunniteltuja ominaisuuksia, kuten torkkukytkin ja tuki kirjanmerkeille. Toisaalta lukunopeutta ei voi Elisa Kirjassa säätää.

Voittaja: iBooks

Ostaminen laitteella

iBooksin kirjahylly pyörähtää ympäri kuin satulinnan salakäytävän ovi ja tarjoaa pääsyn kirjakauppaan. Kirjat ovat esillä kovasti App Storesta tuttuun tapaan, ja ostaminen käy vaivatta suoraan Apple-tiliin.

Elisa Kirjassa oli kauppa mukana 1.0-versiossa, mutta se poistettiin sittemmin. Elisa ei ole tarkemmin syitä eritellyt, mutta syyksi voidaan olettaa Applen tiukentunut politiikka sovelluksissa käytävän kaupan suhteen. Apple vaatii, että jos sovelluksen kautta voi ostaa aineetonta sisältöä, sen on oltava mahdollista myös Applen omalla in app -maksutavalla. Näistä maksuista Apple ottaa 30% provision.

Hinnan lisäksi ongelmana on, että tuotteiden hallinnoiminen Applen järjestelmällä on kirjakauppatyyppisessä tapauksessa kovin raskasta ja katalogin maksimikokko on rajoitettu. Niinpä maailmalla Kindle ja Kobokin poistivat kaupan sovelluksistaan. Kobo jopa kertoi, ettei saanut edes kertoa asiasta asiakkailleen, vaan Apple hylkäsi kaikki sovelluksen päivitykset, kunnes Kobo poisti maininnan kaupan poistamisesta ja sen syistä sovelluksen App Store -kuvaustekstistä. Myös Elisa Kirja -sovelluksen App Store -arvosteluissa näkyy käyttäjien turhautuminen kaupan puuttumiseen.

Kuinka vain, iBooks on iOS:lla voittaja kirjojen ostamisen helppoudessa Elisa Kirjaan verrattuna. Androidilla ero on jokseenkin olematon. Jää nähtäväksi, optimoiko Elisa kauppansa selainversion paremmin iOS-laitteiden selaimilla toimivaksi, jolloin eroa voisi kaventaa.

Voittaja: iBooks

Ostaminen tietokoneella

Elisa Kirjan verkkopalvelu on varsin modernisti toteutettu verkkokauppa, joka tarjoaa kauppojen perusominaisuudet: kategoriat, haut, suositukset, kommentit, muistilistat, Facebook-tykkäilyt ja näyteluvut. iBooksilla taas ei ole web-presenssiä lainkaan. Se toimii ainoastaan alun perin musiikkisoittimeksi tarkoitetun iTunesin syövereissä.

iTunes on hyvä musiikkisoitin, mutta selainohjelmana kankea.

On vaikea nähdä, mitä lisäarvoa eriksen asennettava iTunes-kuori tuo kirjavalikoiman selaamiselle, mutta riesaa siitä on. iTunes on kuitenkin selaimena heikompi kuin tarkoitukseen varta vasten tarkoitettu selainohjelma. Erityisesti häiritsee, että kirjojen näytteitä ei voi kurkata saman tien, vaan ne täytyy ensin ladata iOS-laitteeseen ja lukea sieltä.

Kirjojen varsinainen ostoprosessi on oma lukunsa. Se käy molemmissa rekisteröitymisen jälkeen kätevästi, mutta Elisa tuntuu epäonnistuneen viestimään, että Elisa Kirjan kirjojen ostaminen on todella yhtä helppoa kuin Amazonissa tai iBooksissa. Painetaan Osta-nappia ja vahvistetaan ostos. Tämän jälkeen kirja ilmestyy itsestään lukusovelluksen hyllyyn. Mielikuvaero johtunee eniten siiitä, että iBooksissa tunnukset on joutunut luomaan jo aiemmin laitetta käyttöön ottaessaan. Elisalla on hankaluutena lisäksi erillinen Adobe-tunnus, joka lisää alun henkistö kuormaa.

Ostaminen käy Elisalla kahdella klikkauksella siinä missä muissakin kaupoissa.

[Toki asiat voivat mennä vinoon, ja usein ne menevät, jos Adoben kopiosuojaustunnuksen kanssa sattuu tapahtumaan jotain. Toisaalta, en ole vieläkään saanut noudettua kaikkia ostamiani ohjelmia iPadilleni, vaikka iOS 5 -päivityksestä on jo useampi viikko. Tekniikka on viheliäistä.]

Voittaja: Elisa Kirja

Yhteenveto

Näillä kriteereillä vaikuttaa, että Elisa Kirja on suomenkielistä sähköistä kirjallisuutta kaipaavalle iBooksia parempi vaihtoehto. Äänikirjojen kuuntelijalle sähköinen kirja on jo nyt edullisempi vaihtoehto kuin perinteinen cd-pino, jonka joutuu vaivalla siirtämään soittimeen. E-kirjoissa taas saa yhä turhan usein maksaa lisähintaa fyysiseen esineeseen verrattuna.

Itse jään toivomaan Elisa Kirjalta etenkin edullisempia vanhoja kirjoja, luopumista kopiosuojauksista, tukea muistiinpanoille ja alleviivauksille sekä lukemisesta kiinnostuneen yhteisön syntymistä palvelun liepeille.

6 kommenttia artikkeliin ”Vertailu: iBooks vs. Elisa Kirja

  1. Kiitos linkistä. Tuo artikkeli on tosiaan yksi näistä, joissa annetaan vähän tarkoitushakuisen tuntuisesti kuva, että asiat ovat vaikeampia kuin ovat. Kirjan olisi saanut suoraan iPadille hakemalla sinne Elisa Kirja -sovelluksen.

    Sen sijaan kirjoittaja haki kirjan tietokoneelle, purki DRM:n ja siirsi sen iBooksiin. Toki tuo on hankalaa, mutta eipä sen ole tarkoituskaan noin toimia.

  2. Olisin toivonut vertailuun kolmanneksi pyöräksi iPadin Kindle-appia. Siinä on omat ongelmansa (mm. ettei voi ostaa appin sisältä kirjoja vaan pitää ostaa joko Amazonin kauppa-appilla tai ihan verkkokaupassa, what?) mut valikoima on omaa luokkaansa ja muuten app on kiva käyttää.

    • Henri, hyvä huomio. Jätin Kindlen pois, koska fokuksessa oli suomenkielinen kirjallisuus, jota Amazonissa on vähänlaisesti.

      Jos ei kielestä piitata, vertailu menisi jotenkin näin.

      Hinta: Yleensä edullisin.

      Valikoima: Laajin.

      Yhteensopivuus: Suljettu DRM, mutta laaja laitetuki: iOS, Android, Windows, Mac sekä tietty Kindlet.

      Sovellus: Elisan tapaan pelkistetympi kuin iBooks. Mukana lisäksi alleviivaukset ja lukukohdan sukka.

      Ostaminen sovelluksessa: Poistettu Applen vaatimuksesa.

      Ostaminen webissä: Hyvällä tolalla kuten Elisalla.

  3. Kiinnostava vertailu. Koska iBooksin valikoima on suomeksi niin mitätön, harva joutuu valintaa käytännössä sovellusten välillä punnitsemaan.

    Äänikirjojen kuunteluun Elisa Kirjan sovellus on iOS-laitteiden omaa soitinta parempi

    iOS 5:n langattoman synkronoinnin kanssa iTunesin kanssa ei juuri tarvitse ”taistella”, oli kirja ostettu mistä vain. Onko muuten Elisan sovelluksessa lukunopeuden säätömahdollisuutta? Applen Music-sovellus tarjoaa ”tuplanopeuden” ja esim. Audible jopa 3x-nopeuden, jota tottuneempi kuuntelija osaa arvostaa. Itse en ainakaan malttaisi odotella, että normaalivauhtia laahaava lukija saisi seuraavan sanan suustaan ulos.

    iBooksilla taas ei ole web-presenssiä lainkaan

    On sillä alkeellinen. Kirjan oma www-sivu löytyy vaikkapa googlettamalla. Esim: http://itunes.apple.com/ca/book/totta/id399459019?mt=11

    • Aki, hyviä täsmennyksiä.

      Totta, iOS 5 poistaa periaatteessa iTunes-taistelun. Vertailu äänikirjojen suhteen on tietty vähän turhaa, sillä iBooks ei niitä myy. Tiedostoja ei voi kuitenkaan ladata iOS:llä suoraan verkkokaupoista kuten tietokoneella, joten jotta äänikirjan saisi sovellukseen ilman tietokonetta, sovelluksen pitää käytännössä toteuttaa lataus.

      Elisan sovellus ei tosiaan osaa lukunopeuden säätöä. Applen mediasoitin ei tarjoa tähän valmista tukea, vaan soitin täytyisi toteuttaa itse, eikä tätä ole varmaan arvioitu vaivan arvoiseksi. Minuakin häiritsee äänikirjojen liian hidas tahti, mutta ei yhtä paljon kuin kiihdytetty toistonopeus.

      Ja totta, iBooksin sivut näkyvät näköjään App Storen tapaan webissäkin, jos osaa etsiä, mutta kaupan selaaminen vaatii iTunesin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s