Wow-kokemuksia vuosien varrelta

Näinä kyynisinä aikoina tämäkin blogi saattaa äkkiseltään näyttää keskittyneen silkkaan purnaamiseen ja viisasteluun. Muistellaanpa siis tällä kertaa vaihteeksi hetkiä, jolloin tekniikka on saanut aikaan erityisen mieleen jääviä wow-kokemuksia.

Sanotaan, että tulevaisuus on jo läsnä arjessamme, se vain on epätasaisesti jakautunut. Niinpä hetkittäin törmää sattumiin, joiden jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Windows 3.1 ja raahaamalla kopioiminen (1996)

Ensimmäiset käyttämäni DOS-pohjaiset tietokoneet olivat toki peleillään tehneet vaikutuksen jo aiemmin, ja Paintbrushilla piirtäminen oli ollut ihmeellistä, mutta voimakas wow-muisto liittyy niinkin arkiseen asiaan kuin Windowsin käyttöön.

Äiti oli käynyt jollain ATK-kurssilla ja näytti kerran minulle, että Windowsin File Managerissa oli mahdollista asettaa levykkeen ja kovaleyn ikkunat vierekkäin ja kopioida tiedostoja tarttumalla niihin kiinni ja raahaamalla paikasta toiseen. Näinhän sen kuului mennä!

[Olin selvästi tuolloin aika pahasti aikaani jäljessä, jos huomioidaan, että Macintoshissa vastaavaa raahausihmettä oli päässyt kokeilemaan jo yli kymmenen vuotta aiemmin.]

Windowsin File Managerissa hurmasi mahdollisuus kopioida tiedostoja raahaamalla niitä paikasta toiseen (kuva: msdn.com)

Tarinalla on synkeä loppu. Äiti innostui raahaamisesta enemmänkin. Hänelle oli kerrottu, että Startup-kansioon raahatut kohteet käynnistyvät itsestään Windowsin käynnistämisen myötä. Äiti ajatteli, että sehän olisi kätevää ja taisi innostua raahaamaan sinne liki kaikki vanhan 386-koneemme vähäiset sovellukset. Lopputuloksena oli, että Windows kaatui heti käynnistettäessä yrittäessään ladata kaikkia sovelluksia koneen neljän megatavun keskusmuistiin.

En tiedä, kuinka ongelma lopulta ratkesi, mutta äiti säikähti niin paljon, että sai alkusysäyksen hankkia ensimmäiseksi uutena ostetuksi koneekseen Macintosthin.

Dabbler ja Wacom-piirtopöytä (1996)

Niin siinä lopulta kävi, äiti osti Macin estelyistäni huolimatta. Ala-astekaverini olivat sentään kertoneet, että Maceistä ei ole mihinkään.  Ei sillä, Macintosh Performa 6200 oli monilta osin oikeasti tyhmä valinta. Edellisvuoden rautaa täyteen hintaan, mutta äiti päätyi siihen mielekkäämmän PowerMacin sijaan, sillä mukana tuli paketti pelejä ja multimediaa, jota ammattikoneessa ei olisi ollut.

Koneen lisäksi äiti hankki Wacomin piirtopöydän ja Dabbler-piirto-ohjelman. (Se oli karsittu versio Painterista ja saattoi tulla piirtopöydän mukanakin.)

En onnistunut piirtämään mitään kovin ihmeellistä, mutta ihailin ohjelmaa silti. Se tarjosi monia oikean näköisiä kyniä. Kun spraymaalilla maalasi, kuului aivan oikeaa suhinaa. Kynä toimi langattomasti ja tunnisti paineen. Ja mikä hienointa, kun kynän käänsi ympäri, se toimi pyyhekumina!

Dabblerin realismi yhdistettynä Wacomin piirtopöytään tekivät vaikutuksen. (kuva: SAP Design Guild)

[En tiedä, oliko piirtopöytä 90-luvulla suhteettoman kallis, mutta muistan ihmetelleeni, kun hankimme uuden laitteen 2000-luvulla, ettei juuri mitään kehitystä ollut tapahtunut. Kynästä oli tullut huonommin käteen istuva, levy oli muotoiltu rumemmin ja ADB-liitäntä oli vaihtunut USB:hen, mutta muuten se tuntui olevan ennallaan.]

3D-mallinnus ja Photoshop 5 (1998)

Hankkimamme CorelDraw-paketin mukana tuli jonkinlainen 3D-mallinnusohjelma, jolla oli hauskaa leikkiä. Yläasteella kuvaamataidon tunnilla, piti suunnitella katos koulun pihalle. Sain luvan tehdä omani tietokoneella. Koristelin valmiin kuvan vielä muodikkaasti Photoshopin linssiheijastuksella.

3D-mallinnusohjelma innosti leikkimään. Muistan, kuinka mietin, että kaareva penkki olisi suoraa tehokkaampi. Kuva viimeistelty aikakauden tapaan pilvisuotimella ja linssiheijastuksella.

Photoshopin olin saanut kaverilta, joka lataili waresoftaa Hotline-purkeista. Olin käyttänyt Photoshop 3:a mainostoimistossa TET-harjoittelussa, mutta häneltä sain nelosen, jossa oli parempi tuki layereille. Riemu repesi kuitenkin saadessani käyttöön Photoshopin 5-version, jossa layer stylet toimivat aika lailla samoin kuin tänäkin päivänä.

[Tuon jälkeen Photariin ei olekaan tainnut tulla juuri muuta tarpeellista kuin vektorikappaleet. Olenkohan muistanut mainita, että Photoshopista on sittemmin tullut epäelegantti kökkö.]

Laajakaista (2000)

Muutimme Helsinkiin aloittaessani lukion. Tuolloin ADSL-yhteydet olivat vielä varsin kalliita, mutta kuulin luokkakavereilta, että olisi toinenkin vaihtoehto. HTV tarjosi tekniikkaa nimeltä kaapelimodeemi. Sellainen hankittiin, ja yhtäkkiä verkossa saattoi killua samalla rahalla kuinka kauan vain.

Kiinteä yhteys muutti koko internetin käytön. Enää ei tarvinnut erikseen mennä nettiin – soittaa modeemilla ja odotella – vaan verkossa saattoi olla jatkuvasti. Muistan elävästi, kuinka kerran striimasin radiota uudella iTunesilla, imuroin taustalla musiikkia Napsterista, selasin nettisivua ja keskustelin IRC:ssä. Tuolla hetkellä tuntui, että maailma on näpeissä.

Mac OS X (2001)

Mac OS X oli suuri mullistus. Dockin kasvavat kuvakkeet sekä animoituvat pienennetyt ikkunat, uudenlaiset kiiltävät nappulat. Toisaalta kikkailun taakse jäi, että monilta osin käytettävyys oli heikompi kuin vanhassa Mac OS:ssä. Ihastelun ohella aloin tuolloin lukiossa ollessani huomaamattani syventyä käytettävyysaiheisiin artikkeleihin, joissa pohdittiin Mac OS X:n suunnittelussa tehtyjä valintoja. Opintojen ohjaus ei ollut vielä sillä tasolla, että kukaan olisi osannut kertoa, että noita asioita voi halutessaan pohtia ihan työkseenkin.

Reittiopas (2001)

Reittiopas tuli kuin tilauksesta. Olin vasta oppinut, että Helsingissä oli verkossa tarjolla kattavat pysäkkikohtaiset aikataulut. Muistan pohtineeni, olisikohan niiden avulla mahdollista toteuttaa palvelu, jolle voisi kertoa, mistä minne haluaa matkustaa, ja tuloksena saisi parhaan reitin.

Mahdoinko ottaa ajatuksen koulussa puheeksi, ja joku kertoi, että Reittiopas oli jo olemassa. Nykyään on vaikeaa ymmärtää, kuinka ennen sitä tultiin toimeen. Vastaavasti puhelimiani pikku hiljaan älykkäämmäksi päivittäessäni Reittiopas on ollut yksi tärkeimpiä kaipaamiani palveluita. On vaikea uskoa, ettei siitä niin monta vuotta ole, kun vielä jouduin printtaamaan mukaan nipun paperia tai ottamaan valokuvan tietoneen näytöstä, kun matkustin vieraaseen osoitteeseen.

[Siihen nähden, kuinka edistynyt Reittiopas oli aikoinaan, se on kyllä kehittynyt valitettavan hitaasti. Onneksi API:t ovat sentään tarjolla, joten ReittiGPS:n tapaisia palveluita on päässyt syntymään.]

iBook (2001)

Applen alkuperäinen värikäs iBook ei ollut minua kauheasti innostanut, mutta valkoinen iBook G3 oli täysosuma. Muistan, kuinka kävin kuolaamassa sitä Eteläisen Rautatiekadun Mac-kaupassa. Se taisi olla siihen aikaan nimeltään vielä e. [eepiste].

Kannen samettinen tuntuma, koneen nukkuessa rauhallisesti sykkivä valkoinen virtavalo. Pääsin käymään Yhdysvalloissa ja toin sieltä tuliaisina iBookin, ensimmäinen oman tietokoneeni. Se maksoi 1290 taalaa ja sai nimekseen Matilda.

iBook oli valkoinen ja upea. (Minulla oli G3-malli. Applen kuvan G4:ssä, iBook-teksti on kirjoitettu Myriadilla eikä Apple Garamondilla, kuten minulla vielä. Myös näppäimistön edessä oleva pinta vaihdettiin sittemmin metallista muoviksi.)

Yritin käyttää konetta abivuonna koulussa muistiinpanojen tekemiseen, mutta hyöty jäi kyseenalaiseksi ja luovutin ensimmäisen jakson jälkeen. Siihen aikaan lukiossa jaettiin niin suuri määrä aineistosta erinäköisinä monisteina, ettei paperista päässyt eroon kuitenkaan. Wlan-verkkoakaan ei Ressussa ollut ja 3G oli vasta markkinointipuheen asteella. Kätevämpää oli lopulta kirjoittaa muistiinpanotkin käsin, niin sai kaiken aineiston yhteen paikkaan.

iPod (2002)

iPod julkistettiin jo vuonna 2001, mutta minä pääsi hipelöimään sellaista vasta seuraavan vuoden puolella. Siihen aikaan Suomen Apple järjesti tilaisuuksia, joissa esitettiin suorana Applen messujen Keynote-puheita. Vuoden 2002 alun MacWorldin Keynote-tilaisuus järjestettiin TaiK:n Mediakeskus Lumeessa.

Esillä oli myös Applen tuotteita, kiinnostavimpana iPod. Vaikutuin ennen kaikkea siitä, kuinka hyvältä alkuperäisen iPodin mekaaninen ohjauspyörä tuntui. Oli tyydyttävää pyörittää sitä ja nähdä, kuinka äänenvoimakkuus päivittyi portaattomasti ja hyvin täsmällisesti.

Samalla hetkellä ymmärsin kapeakatseisuuteni. Tiesin kyllä, että laite käytti Firewireä ja että siinä oli viiden gigan kovalevy ja jännä ohjauspyörä mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että siinä oli oltava myös käyttöliittymä. Olin mietinyt vain, mitä laitteella voi tehdä enkä kuinka se tapahtuu. [Sittemmin analysoin pyöräkäyttöisiä iPodeja varsin yksityiskohtaisesti.]

Hankin oman iPodin toisen sukupolven laitteiden tultua myyntiin samana vuonna. Niissä ei valitettavasti ollut enää mekaanista ohjauspyörää, mutta kosketusherkkä toteutuskin toimi hyvin. Tunsin oloni vähän noloksi valkoisissa kuulokkeissani. Mikä hassuinta, mietin, mitä ihmisetkin ajattelevat.

Miettivätkö kaikki, että tuokin hölmö on maksanut 450 euroa mokomasta lelusta, pohdin.

[Olin fuksi tuolloin ja ollut raksalla töissä heti kirjoituksista lähtien, ja tunsin, että minulla olisi varaa vähän humputella.]

Bluetooth ja kännykän sekä tietokoneen yhteispeli (2003)

Minä kyllästyin Nokiaan jo paljon ennen kuin se oli muodikasta. Olin oppinut, että Erikssonin puhelimet saisi toimimaan Bluetooth-yhteyden avulla viisaasti yhteen Macin kanssa. iBookissani ei ollut Bluetooth-vastaanotinta, joten kävin ostamassa USB-vastaanottimen Erottajan PC-Superstoresta.

Sepä olikin hienoa. Yhtäkkiä pystyin synkronoimaan puhelinmuistioni ja kalenterini tietokoneen ja kännykän välillä. Myös tekstiviestit saattoi siirtää turvaan tietokoneelle. Toimipa puhelin tietokoneen modeeminakin.

Erityisen hienoa oli sittenkin käyttää puhelinta tietokoneen kaukosäätimenä. Tämän mahdollisti Salling Clicker, ensimmäinen koskaan ostamani shareware-ohjelma [se vaati vaivannäköä ennen app stroreja]. Puhelimella saattoi valita iTunesin soittaman kappaleen tai vaihtaa diaa Keynote-esityksessä. Mikä hienointa, musiikki osasi mennä tauolle puhelimen soidessa, jotta sain puhua rauhassa. Tunsin nykyajan viimein koittaneen.

Amazon ja eBay (2003)

Kirjoja ja musiikkia Amazonista, valkoisia kuulokkeita eBaystä, kun Suomessa myytiin vain mustia. Tuntui upealta, että tavara liikkui maailman ääristä yhtä nopeasti ja vähän helpommin kuin Suomesta.

YouTube (2005)

Asuin Saksassa, kun aloin yhtäkkiä törmätä YouTube-linkkeihin [ensimmäiset olivat mahdollisesti Just Sopivasti -blogissa]. Muistan pitäneeni enemmän Google Video -linkeistä, sillä YouTubeen oli Saksassa jotain pääsyrajoitteita. Google Video oli muutenkin enemmän makuuni. Se oli designiltaan tyylikäämpi, ja siihen aikaan Googlea oli kaikkiaan vielä tapana fanittaa jokseenkin kritiikittä.

Kirjoitin taannoin YouTuben soitinkäyttöliittymän evoluutiosta. Sehän ei ensin alkuun ollut kovin häävi.

YouTuben alkuaikojen soitin oli varsin rujo.

YouTube oli ihmeellinen muutos. Siihen asti video webissä ei ollut ikinä toiminut. Ainakaan Macillä. Se oli aina pakattu jollain codecilla, jota ei lopulta pitkällisen asennuslinkkien klikkailun jälkeenkään ollut olemassa. YouTube-videot – ne vain toimivat. Oli tosiaan aika, jolloin Flash-teknologia oli osa ratkaisua eikä ongelmaa.

Samaan aikaan, kun olin haltioissani, olin myös vähän ahdistunut. Olin tottunut ajatukseen, että video ladataan koneelle kerran ja sen jälkeen sitä katsotaan paikallisesti, turhaa verkkoliikennettä aiheuttamatta. Vielä muutama vuosi aiemmin olin odottanut kiltisti tuntikausia, että haluamani musiikkivideo valuisi Limewirestä, niellyt pettymykseni latauksen katketessa vain muutamaa megaa ennen loppua – ja aloittanut alusta.

Nyt tuntui kamalalta kerskakulutukselta ladata video toistamiseen, jos sen halusi nähdä seuraavana päivänä uudestaan.

Google Maps (2005)

Näemmä 2005 oli hyvä vuosi. Google Maps on YouTuben ohella vedenjakajapalvelu: on aika ennen ja aika jälkeen. Google Mapsiin saakka olin pitänyt hienona AJAX-temppuna, että sivulla pysyy vaihtamaan välilehtä ilman, että koko sivu ladataan uudestaan. Yhtäkkiä tulee Google Maps, jossa karttaa voi vierittää näkyviin tuosta vain, ja uutta sisältöä ladataan melkein reaaliajassa.

Sitäkin suurempi yllätys oli lopulta, että Google Maps alkoi toimia melkein heti myös Suomessa. Olin pelännyt, että Suomi on kuitenkin mitannut omat maansa jollain kolmiomittaustekniikalla, joka ei takuuvarmasti ole yhteensopiva minkään kanssa eivätkä kadunnimivirastot nyt ainakaan luovu aarteistaan, jos kerran nimipäivädatan käytöstäkin pitää maksaa, mutta kas, yhtäkkiä koko Suomen kartat olivat selattavissa yhtä kätevästi.

[Varsinaista karttatoimintoa lukuunottamatta olen aina kokenut Google Mapsin varsin hankalaksi. Omien paikkojen lisääminen ja tallentaminen on tuntunut sekavalta enkä koskaan meinaa löytää, voiko kartalle piirtää reittejä ja mitata matkoja vai olenko sittenkin käyttänyt tähän jotain ulkopuolista palvelua.]

Facebook (2007)

Nykyään tuntuu oudolta ajatella vuoden 2007 Facebookia. Mitä ihmettä siellä tehtiin ennen kuin statuksia pystyi kommentoimaan ja sittemmin peukuttamaan? Jostain syystä se tuntui silti heti lupaavalta palvelulta. Olen sitä ikäluokkaa, että olin aiemmin harmitellut, että IRC-galleriassa hengaavat vain nörtit. Facebookiin löysivät tiensä kaikki.

Tuskin nykyteineillä on mitään käsitystä, kuinka vaikeaa stalkkaaminen vanhaan hyvään aikaan oli.

iPhone (2007)

iPhonesta näki heti (asiavirheineen), että se oli monella tavalla merkittävä tapaus. Eikä silti aavistanut kuin pienen osan siitä, kuinka merkittävä se lopulta olisikaan.

Minulle se opetti etenkin, että kosketusnäyttö onkin käyttökelpoista teknologiaa. En ollut koskaan ennen nähnyt kapasitiivista kosketusnäyttöä ja olin luulossa, että kosketusnäytöt ovat väistämättä tuntumaltaan niin huonoja, ettei puhelinta ole mahdollista toteuttaa miellyttävästi ilman fyysistä näppäimistöä. Oppia ikä kaikki.

Hankin oman iPhonen vasta, kun iPhone 3G:tä alettiin myydä Suomessa, mutta iPod Touchin hankin heti, jotta pääsin ihmettelemään uutta uljasta maailmaa. Minulla kesti pitkälle vuoden 2007 loppupuolelle ennen kuin pääsin ensimmäistä kertaa koskemaan varsinaista iPhonea. Siihen mennessä monet isot pojat olivat jo leuhkineet omilla iPhone-kokemuksillaan. Olin ihan hissuksiin enkä suotta tehnyt tiettäväksi, että olin itse vielä tyystin kokematon.

Jaetut kalenterit (2007)

Pääsin töihin Elisalle ja sain ensimmäistä kertaa kohdata organisaation, jossa sähköiset kalenterit olivat oikeasti käytössä. Olin yllättynyt, kuinka hyvin se toimi. Sen kuin loi tapaamisen tietokoneelta, niin toinen sai siitä push-viestin puhelimeensa ja pystyi hyväksymään ehdotuksen saman tien. Kätevää kuin mikä.

[Neuvotteluhuoneen varaaminen olikin sitten hankalampi prosessi. Huoneita varattiin siinä missä ihmisiäkin, minkä vuoksi homma menee vaikeaksi suuressa organisaatiossa. Aika harvoin on kiinnostunut varaamaan juuri tiettyä huonetta, kunhan jonkin saisi. Ajallakaan ei usein ole niin väliä. Olisi syytä tarjota mahdollisuus ilmoittaa, että haluan järjestää neljän hengen tapaamiseen jossain vaiheessa iltapäivällä. Etsi huone, joka on vapaana niin, että kaikki pääsevät paikalle. Koneet ovat hyviä etsimään, ihmiset eivät. Ehkä tuollaisia toteutuksia onkin, mutta Elisalla ollut ratkaisu ei moista tarjonnut.]

Elisalla oli työsuhde-etuna myös rajaton mobiililaajakaistan käyttöoikeus, mikä oli tuolloin vielä uutta ja ihmeellistä. Omalla rahalla en ollut raaskinut käyttää nettiä muuhun kuin Reittioppaaseen ja sähköpostin lukuun. Merkittävin este mobiilinetin käytölle oli enää työ-Nokian huono selain.

Spotify (2008)

Armeijan teknologiasta ei juuri wow-kiljahduksia irronnut. Jurmo-alukset vaikuttivat kyllä hyvältä. Uutuspalvelu Spotify sen sijaan vakuutti kertalaakista. Toki kutsuvierasbeta lisäsi tärkeyden tuntua, mutta palvelu myös toimi yllättävän hyvin. Erityisesti vakuutti se nopeus, jolla striimattavat kappaleet alkoivat soida käytännössä yhtä nopeasti kuin paikallisella levyllä majailevat.

iTunes oli siihen mennessä muuttunut jähmeäksi keoksi ominaisuuksia, joten kevyt vaihtoehto tuntui tervetulleelta. Eräänä iltana halusin taustamusiikkia iltakävelylleni. Olin juuri vaihtanut puhelinta, joten siellä ei ollut lainkaan musiikkia. Ajatus musiikin synkronoinnista iTunesin kautta tuntui niin raskaalta, että tilasin sen sijaan Spotify Premiumin kymmenellä eurolla.

Sittemmin Spotifykin on kaikkine pakotettuine sosiaalisuusominaisuuksineen muuttunut ahdistavaksi. Inhottaa, kun en ole ihan varma, lähteekö kuunteluistani julkinen syöte jonnekin.

Ja on myönnettävä, että YouTuben tapaan hirvitti edelleen ajatus musiikin turhasta siirtämisestä verkkoa pitkin sen sijaan, että se olisi tallessa paikallisesti.

E-ink-näytöt (2009)

Nähdessäni ensimmäistä kertaa e-ink-näytön tuntui kuin kyseessä olisi ollut pelkkä mallilaite. Näytön kuva näytti samalla tapaa epätodellisen realistiselta kuin Ikean myymälän somistetietokoneiden näyttötarra. Vaan uskottava se oli. E-ink-laitteelta kirjan lukeminen on etenkin hyvässä valossa mielyttävämpää kuin muilla laitteilla ja mikä parasta, näyttö saa laitteen tuntumaan orgaanisemmalta, vähemmän tekniseltä laitteelta.

Näyttää siltä, että e-ink-laitteet eivät tule Suomessa kunnolla myyntiin, kun eivät ehtineet ennen tabletteja eikä valtavirta näe niiden arvoa.

Minua on alkanut viime aikoina himottaa Kindlen tai vastaavan hankkiminen. Kertokaapa, toimiiko ilmainen 3G kunnolla Suomessa? Entä saako sinne kätevästi artikkelit Instapaperista tai vastaavista?

iPad (2010)

iPad oli iPhonen tapaan melkoinen kokovartaloelämys. Muistan hyvin, kuinka olin kuullut huhua lounaalla, että yksi työkaveri oli hankkinut iPadin Yhdysvalloista ja yritin pysyä tyynenä, kun pääsin laitetta pikaisesti hipelöimään. Kirjoitin taannoin ensitunnelmia iPadin julkistuksen aikaan (asiavirheineen) sekä laajemmin, mikä tabletissa puhuttelee.

Videoneuvotteluhuone (2010)

Elisalla oli käytössään joitakin videoneuvotteluhuoneita. Virallinen nimitys telepresenssi oli kömpelö, mutta kokemus toimiessaan mainio. Laadukkaan, koko seinän kokoisen videokuvan lisäksi huomio kiinnittyi puheen laatuun ja viiveettömyyteen. Luultavasti juuri viiveen puute ja häiriötön ääni on se, mikä erottaa kokemuksen tavallisesta Skype-keskustelusta ja saa aikaan illuusion kasvokkaisesta kohtaamisesta. Hankalinta on päättää, minne katsoo, sillä kamerat eivät osu vastapuolen kasvojen kohdalle.

Saadaankohan joskus vielä puhelimiinkin kunnon ääni?

Kannettavien tietokoneiden muutokset

Äkkiseltään tuntuu, että kannettavat tietokoneet nyt eivät ole ainakaan muuttuneet miksikään. Silti niissäkin on tapahtunut yksittäisiä huomattavia hyppäyksiä

LED-näyttö (2007) Olihan se kova paikka, kun PowerBook-nimi muutettiin Intel-suorittimien myötä MacBook Proksi. Olin vaihtanut iBookini 12-tuumaiseen PowerBookiin, joka alkoi vuorollaan käydä vanhaksi. Jouduin hankkimaan 15-tuumaisen kannettavan, koska Applella ei ollut enää Intel-kauden aluksi tarjolla pienempää.

Muita merkittäviä edistysaskeleita en huomannut, mutta uusi LED-näyttö oli niin kirkas, että säikähdin koneen ensimmäistä kertaa käynnistäessäni. Ja tietysti menin heti vaatekomeroon kokeilemaan uutta taustavalaistua näppäimistöä.

Akun kesto (2010) Sain töissä käyttööni Applen unibody MacBook Pron, jossa oli integroitu akku. Olin luullut, että kannettavissa tietokoneissa ei ole MacBook Airia lukuunottamatta tapahtunut mitään kiinnostavaa, mutta yllätyksekseni sain huomata akun keston kaksinkertaistuneen. Siinä missä vanhalla koneella pärjäsi jotain kahden ja kolmen tunnin väliltä, uudella tunnuttiin puhuttavan yli viidestä tunnista. Uskalsi lähteä pidempäänkin palaveriin ilman virtajohtoa.

SSD-levyt (2011) Olin lukenut vertailuja solid state -kovalevyistä tiekoneissa ja ymmärtänyt, että niiden tuoma nopeushyöty ei olisi lopulta kovin suuri. Kun vuosi sitten käynnistin ensimmäistä kertaa uuden SSD-varustetun työkoneeni, hämmästyin suuresti. Käynnistyminen kesti vain kymmenkunta sekuntia. Maailmankirjat ovat sekaisin, kun tietokone käynnistyy nopeammin kuin puhelin.

Tarkka näyttö (2012) Työkaveri sai hiljattain koneekseen uuden Retina-näyttöisen MacBook Pron. Siitä on vaikea sanoa mitään. Kannattaa katsoa. [Päivitys: Marco Arment onnistuu sanomaan koneesta sanan jos toisenkin.]

4 kommenttia artikkeliin ”Wow-kokemuksia vuosien varrelta

  1. Kiitos muisteluista, niitä oli hauska lukea ja peilata omiin muistikuviin.

    Instapaperin saa lähettämään artikkelit automaattisesti Kindleen. Homma toimii oikein hienosti, vaikka toki siinäkin olisi parannettavaa yhden blogipostauksen verran🙂
    http://david-smith.org/blog/2012/01/13/instapaper-on-the-kindle/

    Jos haluaa ohittaa Instapaperin, tällainenkin palvelu on olemassa:
    http://sendtoreader.com/

    Kindlen 3G on omasta mielestäni aika turha: silloin harvoin kun tarvitsen lisää lukemista wifi-yhteyksien ulkopuolella, puhelin toimii Kindlelle wifi-tukiasemana. Kuulopuheiden mukaan se 3G kyllä toimii moitteetta Suomessakin.

  2. Hei,

    Kindlen 3G on toiminut ainakin tähän asti hyvin sekä kotimaassa että ulkomailla. Melkoisen mukavaa, kun reissuun lähtiessä (kotimaahan tai ulkomaille) ei tarvitse etukäteen miettiä, onko riittävästi lukemista ladattuna. Eikä tarvitse ulkomailla ihmetellä yhteyksien kanssa, se vain toimii (ja kohtuullisen kattavasti ympäri maailmaa). Wow!

    Mukava kuulla, että joku muukin on viritellyt Salling Clickerin Ericssoniin (tai Sony-Ericssoniin). Kauko-ohjaukset ja musiikin striimaukset oli aika virittelyn takana. Bluetoothit ja nettiyhteydet ja sähköpostit taisi tosiaan pelata SE:n laitteilla hyvin, vaikkakin itsellä Palm sovelluksineen hoiti sen ”älypuolen” siihen aikaan.

    Napster oli musiikin saralla aikanaan kyllä hurja mullistus (jopa niillä silloisilla isdn/adsl-yhteyksillä).

    Ja olihan se ensimmäinen iPhone ainakin itselleni aika wow, varsinkin kun joutui oston jälkeen vielä odottamaan jonkun kuukauden ennenkuin sen sai toimimaan (jailbreak + unlock ei olleet heti valmiina).

    Ja se oli insinöörille hämmästys ja wow-elämys, että tekniset speksit eivät ratkaisseet laitteen käytettävyyttä vaan käyttöliittymä ja käyttökokemus😉

    Hienot ja kattavat muistelot ja hyviä näkökulmia tekniikan etenemiseen!

  3. Kiitos kommenteista ja etenkin Kindle-vinkeistä. 3G:tä ei tosiaan tarvitse kovin usein, mutta ajattelin, että jos sen voisi suhteellisen pienellä kertahinnalla saada mukaan niin, että toimii ulkomaillakin, diili voisi olla houkutteleva.

    Verkkoyhteyttä tarvitsee useammin, jos lähtee käyttämään laitetta myös Instapaper-saaliin lukemiseen. Tosin tästä taisi joka tapauksessa joutua maksamaan vähän ylimääräistä.

  4. ”En tiedä, kuinka ongelma lopulta ratkesi”
    Enkö muka koskaan kertonut, vaikka tuo oli nörtteyshistoriani merkittävin tapaus (myönnetään: oli todella epänörttiä ajautua koko tilanteeseen, mutta pelastautuminen oli silti tyylikäs). Taustaa: Minähän siis opiskelin fuksina pakollisen Basic-kurssin syksyllä 1976. Harjoitustehtävää en ikinä saanut tehdyksi. Yritin tyrkyttää sitä kahdelle poikaystävälle tehtäväksi, mutta vasta kolmannella tärppäsi (isäsi kanssa olen sittemmin ollut naimisissa viittä päivää vaille 33 vuotta). Sen verran olin kurssilla oppinut, että kun rivin alkuun kirjoittaa REM, toiminnon saa disabloitua. Tämän tiedon turvin aloin herättää henkiin sitä nuukahtanutta Wintoosaa. Ensin käynnistin Doshell-ohjelman (DOS oli minulle käsittämätön, mutta tuo doshell tms. oli vähän niin kuin visuaalinen), josta etsin, missä tiedostoissa oli tapahtunut muutoksia sinä päivänä, kun olin raahausoperaationi suorittanut. Tiedostoja löytyi kolme kappaletta. En muista, millä perusteella päädyin tonkimaan juuri sitä oikeaa. Muistaakseni avasin tiedoston regeditissä (vai oliko regedit sittenkin jotain, jolla teidän muksujen oli tapana harjoittaa laittomuuksia?). Joku sinipohjainen juttu se kuitenkin oli, ja näkymään aukesi pikkasen toistakymmentä riviä, osa tyhjiä, joissain vain muutama merkki, vähän kuin kessun kiroilua Masissa. Tunnollisesti lisäsin REM yhdelle riville kerrallaan ja käynnistin koneen uudestaan. Noin kymmenennellä kerralla Windows helpotuksekseni ja hämmästyksekseni käynnistyi. Siihen ei koskaan enää tullut näkyviin Startup-valikkoa, ja minusta tuntui, kuin koneen sisään olisi jäänyt koteloitunut syöpä! Tämän kokemuksen jälkeen päätin ostaa Macin.

    Paketti tilpehööreineen maksoi 24 000 markkaa (olin juuri saanut mummonperinnön). Se oli huikea summa, mutta jälkeenpäin arvioiden paras tekemäni investointi ikinä. Macistinä voimaannuttuani päädyin it-opettajaksi ja verkkokouluttajaksi, mutta vielä isompi merkitys oli sillä, että sinä ja veljesi Macin myötä päädyitte niihin ammatteihin, joihin päädyitte..

    Aika moni noista wow-kokemuksistasi on koskettanut myös minua (Spotifykin, vaikken itse sitä kuuntele, mutkun sinun kutsusi sentään tuli minun kauttani blogikaveriltani Maurelitalta). Oma tärkeä wowini tapahtui marraskuussa 2002. Olin ostanut samanlaisen valkoisen iBookin kuin sinulla, ja sinä olit jostain netistä hankkinut siihen airport-kortin. Olin Hämeenlinnassa suorittamassa erityisopettajaopintojani. Minulla piti olla seuraavana päivänä esitys. Se oli vielä hiukan kesken, mutta sen sijaan, että olisin hionut raportin loppuun, juutuin kämppiksen kanssa puhumaan pedagogiikkaa. Ajattelin, että onhan siinä yö aikaa naputella, mutta sitten tajusin, etten saisi tulostettua raporttia Maciltäni (kyllä, se piti palauttaa paperipunttina!). Ensin hätäännyin hiukka, mutta sitten funtsin, ettei langaton verkko pysähdy seiniin: vaikka kirjasto oli yöllä kiinni, sen wlan-verkko (kukaan ei silloin puhunut wifistä) varmasti kantaisi pihalle. Voisin lähettää tuotoksen itselleni sähköpostilla, avata sen luokan Windows-pc:llä ja tulostaa ennen esityksen alkua. Päässäni humisi, kun yöllä neljältä istui tähtikirkkaan taivaan alla, kuura kiilteli ruohonkorsilla ja koko maailma oli wifin kautta avoinna sylissäni! Wow-kokemusten aatelia minun ikäluokkani ihmiselle!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s