Älä kompastu kynnykseen – 30 vinkkiä mobiilin sisäänkirjautumispolun suunnitteluun

Sujuva sisäänkirjautuminen on elintärkeää. Se on usein käyttäjän ensimmäinen kohtaaminen palvelun kanssa ja näin mahdollisuus tehdä hyvä ensivaikutelma. Valitettavasti kirjautuminen saatetaan mieltää ratkaistuksi ongelmaksi, minkä vuoksi se suunnitellaan ja toteutetaan laiskasti. Mobiiliympäristössä ongelmat korostuvat entisestään, kun tiedonsyöttö on vaikeampaa.
 

Lue loppuun

Mainokset

Android 4 kk käyttökokeessa: paluupainiketta tulee ikävä

Olen käyttänyt iOS:ia ensimmäisestä iPod Touchista lähtien. Viime kesäkuussa iPhone 4:ni liittyi jatkoksi hajoinneiden Apple-tuotteideni listalle, joten siirryin evakkoon Android-leiriin. Tässä tekstissä listataan huomioita reilun neljän kuukauden Android-taipaleelta. Android-käyttöjärjestelmää, Samsungia ja yksittäisiä sovelluksia käsitellään suloisessa sekamelskassa – vähän niin kuin kuluttajilla on tapana – joten on täysin mahdollista, että tekstissä vahingoitetaan fanipoikia.

Lue loppuun

Sarastusvalotesti, osa 2: kevyem­piä herätyksiä

Kirjoitin aiemmin ensivaikutelmia Philips HF3550 -sarastusvalosta. Kehuja saivat ulkomuoto ja fyysinen viimeistely. Sen sijaan iPhone-yhteyteen liittyi alkukangertelua ja laitteen iPhone-riippuvaisuus tuntui kaikkiaan huonolta ajatukselta. Nyt valoa arjessa käytettyäni on aika kertoa tarkempia kokemuksia. Taustatietona, että en ole maksanut valaisimesta, mutta arvioin sitä sitäkin kriittisemmin.

Lue loppuun

Windows Phone 8 lopetti hurskastelun

Minä pidän Windows Phone -käyttöjärjestelmästä. Tykkään tavasta, jolla se on lähtenyt etsimään omia latujaan iPhonen suoran seuraamisen sijaan. Pidän myös siitä, että se hyödyntää viisaasti pyyhkäisyjä painikkeiden sijaan ja nostaa sisällön keskiöön koristeornamenttien kustannuksella. 

Sen sijaan en ole ollut täysin vakuuttunut kotinäkymän Live Tiles -lähestymistavasta enkä oikein ymmärrä lehtijuttuja, joissa näiden perusteella väitetään iPhonea tai Androidia auttamattoman vanhanaikaiseksi. On hyvä asia, että puhelimessa on tarjolla näkymä ajankohtaisista asioista – kuten WebOS:ssä, N9:ssä, Androideissa ja viimein jollain lailla iOS 5:ssä. On myös hyvä olla oman maun mukaan muokattava näkymä, josta sovellukset saa helposti käyntiin. En ole kuitenkaan vielä vakuuttunut, että nämä kannattaa yhdistää Windows Phonen tapaan.

Live Tile -tiilet saattavat olla passiivisia laatikoita, joissa ei näy muuta kuin sovelluksen kuvake. Toinen vaihtoehto on, että niissä näkyy ajankohtaista tietoa, esimerkiksi viimeisimpiä uutisotsikoita. Vaikka tiili olisi jäljempää viisasta tyyliä, todennäköisyys, että se näyttää jotain kiinnostavaa juuri sillä hetkellä, kun satun katsomaan sitä on aika pieni. Odottelevan tuijottelun sijaan seuraisin ilmoituksia mieluummin listasta, jota saan itse vierittää omaan tahtiini.

IPhonen notifikaatiolistassa minua häiritsee, että se on lajiteltu sovelluksen mukaan. Uskoisin pitäväni jostain N9:n kaltaisesta toteutuksesta. (Kirjoitin aiemmin tarkemmin N9:n kotinäkymistä.)

N9:n yksi kolmesta kotinäkymästä näyttää listan tapahtumista (Kuva: Nokia)

Vastaavasti halutessani käynnistää sovelluksia, haluaisin voida löytää ne vakiopaikoilta. IPhonessa sovellusten järjestely on tuskaisen työlästä, kun määrä kasvaa suureksi, mutta sivutettu ohjelmalista on avuksi. En ehkä muista, millä sivulla sovellus on, mutta tiedän sen paikan. Sitten selailen näkymästä toiseen ja kohdistan katseeni valmiiksi oikeaan kohtaan. Windows Phonen tai Androidin vierittämiseen perustuvalla listalla tämä ei onnistu yhtä helposti.

En ole kuitenkaan käyttänyt Windows Phonea niin paljon, että uskaltaisin tyrmätä koko lähestymistapaa. Kertokaa ihmeessä omat kokemuksenne kommenteissa.

Suuri laatikko ei ole avain onneen

Pahinta kuulemaani Windows Phone -kukkua on ollut passiivisten Live Tile -elementtien hehkuttaminen. Olin viime syksynä seminaarissa, jossa kerrottiin Windows Phonen designfilosofiasta, ja evankelista julisti että siinä missä iPhonen kuvakkeet ovat vain kiillotettuja koristeita, Windows Phonella niissä on keskitytty informatiiviseen sisältöön.

Niin kuin esimerkiksi tässä Internet Explorerin Windows Phone -tiilessä.

Vastaavasti kiillotetusta koristelinjasta esimerkkinä iPhonen kalenterikuvake.

Kalenterikuvake kertoo päivämäärän, viikonpäivän sekä uusien kalenterivarausten määrän. Internet Eplorerin kuvake ei kerro muuta kuin sovelluksen nimen.

Windows Phonen kuvake taustalaatikoineen on kooltaan 173*173 pikseliä. iPhonen kuvake  on 57*57 pikseliä. Vertailu on tietty hieman epäreilu: Windows Phonen näyttö on tarkempi kuin vanha ei-retina iPhone, joten suora pikseleiden vertaaminen ei ole mielekästä. IPhonella sovelluksen nimi ja numeropallullukka menevät myös yli kuvakkeen koosta. Lisäksi myös Windows Phonella kalenterikuvake on yhtä informatiivinen kuin iPhonella.

Myönnetään, Internet Explorer oli tarkoitushakuinen esimerkki, mutta se osoittaa, että pahimmillaan Windows Phonen tiilet eivät ole kummempaa kuin ylisuuria kuvakkeita ja on tekopyhää väittää muuta.

***

Windows Phone 8:n myötä hurskastelu onneksi loppuu: Microsoft on myöntänyt epäsuorasti, ettei suuri kuvake tuo aina lisäarvoa. Kohta kotinäkymän kohteiden koon pääsee valitsemaan suuren, keskikokoisen ja pienen väliltä. Näin sovellukset, jota eivät tarjoa kuvakkeessaan lisäsisältöä voi pienentää ja varata tilan niille sovelluksille, jotka käyttävät tilan hyödykseen. Joku voisi sanoa, että tämä on aika lähellä Androidin kotinäkymää widgeteineen.

Samalla kotinäkymän oikean laidan tyhjästä tilasta on luovuttu. Tämä tila oli vanhassa designissa minua kummastuttanut valinta. Samalla kun puhuttiin tehokkaasta tilankäytöstä ja informaation korostamisesta, päänäkymästä oltiin valmiita varaamaan vajaa viidennes ohjelmalistaukseen vievälle nappulalle. Helpottihan se listan löytämistä, mutta uhraus tuntui kaikkiaan melkoisen suurelta.

On kiinnostavaa nähdä, kuinka hyvin Windows 8:n kotinäkymä otetaan vastaan. Ennakkoon on ehditty esittää arviota, että se on sekava ja tuo MySpacen riemunkirjavuuden mobiiliin. Toisaalta myös innostuneita arvioita on nähty.

Windows Phone 8 sallii pienemmät kuvakkeet. Loppu on käyttäjästä kiinni. (kuva: Techradar)

Saako sinun mobiilikäyttöjärjestelmäsi hihanapit auki?

Olen oppinut, että kalliin pikkutakin tunnistaa siitä, että hihansuun napit pystyy avaamaan. Tavallisissa takeissa napit ovat mukana vain koristeina.

Analogia on vähän heikko, mutta yhtä lailla kiinnostava yksityiskohta liittyy iPhonen herätyskelloon. Jos hälytyksen toistumispäiviksi valitsee maanantain, tiistain, keskiviikon, torstain ja perjantain – tai kuten ihmiset sanoisivat arkipäivät – iPhone näyttää tallennuksen jälkeen, että hälytys toistetaan arkisin.

Vastaavasti, jos valitsee kaikki päivät tai vain sunnuntain ja lauantain, vahvistusteksti on joka päivä tai viikonloppuisin.

Mukava pikku yksityiskohta, joka löytyy myös Windows Phonesta. Androidista ei.

N9 vs. iPhone – helppo vs. ilmeinen

Kommentoin lokakuussa Nokian N9:n kotinäkymää hämmentäväksi. Kenties on aika viimein selitellä sanojani.

Finally tried out Nokia N9: it doesn’t lag. Back buttons were at times hard to find and the home screen architecture confusing, though.

Guardian julkaisi hiljattain pitkähkön lukujutun Nokian design-johtajasta Marko Ahtisaaresta. Ahtisaari kertoo haastattelussa N9-puhelimen ja Lumioiden suunnittelusta ja tölväisee iPhonea tutulla heitollaan: siinä missä N9:ssä sovelluksesta toiseen voi siirtyä kuin kuin kulkisi suoraan makuuhuonesta keittiöön, iPhonessa joutuu kulkemaan huoneesta toiseen aina eteisen kautta.

N9:ssä on käytössä kolme eri kotinäyttöä, joista yksi on iPhone-käyttäjille tuttu sovelluslistaus, toinen näkymä listaa avoimet ohjelmat ja kolmas näyttää käyttäjän haluamia tietovirtoja – Facebookia ja sen sellaista. Avonaiset sovellukset on tuotu näkyvälle paikalle yhteen kolmesta kotinäkymästä eikä käyttäjä näin voi olla huomaamatta niitä.

iPhonessa sovelluksesta toiseen taas on perinteisesti siirrytty painamalla laitetta hallitsevaa fyysistä kotipainiketta ja valitsemalla tämän jälkeen kotinäkymästä seuraava sovellus. Tätä Ahtisaari vertaa nokkelasti eteisen kautta kulkemiseksi. Ja paha häntä on syyttää: jos Jobs olisi sanonut aikoinaan vastaavasti jostain kilpailijan tuotteesta, me fanipojat olisimme toistaneet lausetta papukaijoina.

iOS 4:n myötä tarjolle tuli toinen vaihtoehto. Käyttäjä voi painaa kotinappia kahdesti avatakseen listan edellisistä sovelluksista ja siirtyä siitä suoraan haluamaansa sovellukseen. Ahtisaari myöntää, että näin voi välttyä kulkemasta eteisen kautta, mutta joutuu vastaavasti hyppimään yhdellä jalalla.

***

Nokian ja Applen tekemiä valintoja voi pohtia 37 signals -blogista poimitun yksinkertaisen ajatusmallin avulla. Ryan Bradley kehottaa miettiämään, mitkä toiminnot tehdään ilmeisiksi, mitkä helpoiksi ja mitkä mahdollisksi.

Making something obvious has a cost. You can’t make everything obvious because you have limited resources. I’m not talking money—although that may be part of it too. I’m primarily talking screen real estate, attention span, comprehension, etc.

Kaikista toiminnoista ei voi tehdä ilmeisiä, vaikka kuinka mieli tekisi. Ei, vaikka Microsoft on tavannut sitä sovellustensa monenkirjavilla kilpaa kiljuvilla työkalupaleteillaan yrittää. Jotta jokin voi erottua, muiden on oltava taka-alalla.

Applen tapa harrastaa rankkaa karsintaa tässä vaiheessa on merkittävin syy, miksi sen tuotteet tapaavat olla parhaimmillaan todella käteviä ja pahimmillaan raivostuttavan rajoittavia.

Huomataan, että Apple on päättänyt, että takaisin kotiin pääseminen on niin tärkeää, että siitä on tehtävä ilmeistä. Niinpä iPhonen etupaneelin ainoa fyysinen nappula on pyhitetty kotiin palaamiseen.

On huomattavaa, että nappi tuo juuri kotiin eikä vaikkapa palaa taaksepäin. iPodeissa esimerkiksi ei ollut kotipainiketta. Niissä oli oudosti nimetty menu-niminen nappi, joka vei käyttäjää pykälän taaksepäin. Kätkettynä oikotienä nappia pohjassa pitämällä pääsi suoraan kotiin. iPhonessa päätettiin jostain syystä tehdän kotiin palaamisesta prioriteetti ja hoitaa taaksepäin liikkuminen vaihtelevasti sovelluksesta riippuen.

Vastaavasti sovelluksen vaihtaminen on pudotettu kylmästi ilmeisestä helppo-kategoriaan. Kun on kerran oppinut kuinka sovelluksesta toiseen siirrytään, temppu onnistuu nopeasti ja ajattelematta. Yhdellä jalalla hyppiminen on vähän karrikoitu heitto.

Entä N9? Siinä on otettu kunnianhimoiseksi tavoitteeksi tehdä sovelluksen vaihtamisesta ilmeistä tuomalla se näkyvämpään rooliin. Toteutuksessa on ongelmansa, mutta se ei ole yhtä paha kuin luulin alussa lainaamaani twiittiäni kirjoittaessani.

Jos käyttäjä pyyhkäisee epähuomiossa sivusuunnassa liian laidasta aloittaen niin, että poistuu sovelluksesta ja päätyy johonkin kolmesta kotinäkymästä, ensimmäinen luonnollinen reaktio olisi pyyhkäistä takaisin ja olettaa pääsevänsä takaisin äskeiseen sovellukseen. Tämäpä ei toimikaan niin, vaan käyttäjä siirtyy kotinäkymästä toiseen. Takaisin sovellukseen hän pääsee pyyhkäisemällä moniajokotinäkymään ja valitsemalla äskeisen sovelluksen.

Kohdassa 50 s käyttäjä pyyhkäisee vasemmalle ja päätyy kotiin, mutta valitettavasti epäonnistuu pyyhkäisyssään oikealle, joten emme näe, kuinka hän ei palaisi sovellukseen vaan siirtyisi toiseen kotinäkymään.

Alun perin messuilla testaamani puhelin oli jotenkin buginen, sillä siinä sovellus ei vielä tässä vaiheessa tullut näkyviin moniajonäkymään. Jouduin ensin käymään jossain muussa sovelluksessa ja palaaman sitten takaisin ennen kuin sovellus tuli näkyviin ja pääsin palaamaan sinne. Tätä kommentoin alun perin hämmentäväksi.

Nokian ratkaisu tuo moniajonäkymän ilmeisemmäksi kuin iPhone, mutta uhraa toisaalta ilmeisen yksinkertaisen kotinäkymän ja ilmeisen keinon kotinäkymään palaamiseen. Kotinäkymään palataan joko pyyhkäisemällä sivulle, jolloin sovellus jää käyntiin tain pyyhkäisemällä alaspäin, jolloin se sammutetaan. iPhonen kotinapin löytää helpommin.

Sääli sinänsä, että Windows Phonen toteutus dedikoituine kotinäppäimineen ja piilotettuine moniajonäkymineen on varsin suoraan iPhonen kaltainen. N9:stä tuskin tulee koskaan sellaista massojen laitetta, että olisi päästy kunnolla vertailemaan, kuinka lähestymistapaerot lopulta kannattivat.

***

Oma kysymyksensä on myös, kuinka hyvin ihmiset ymmärtävät mitä moniajolla tarkoitetaan ja onko koko näkymää syytä tuoda kaiken kansan nähtäville. Applen filosofia on ollut, ettei käyttäjän tarvitse tietää, onko sovellus päällä vai poissa vai jossain välimuodoista. Kunhan se käynnistyy nopeasti ja siitä tilasta, johon käyttäjä olettaisi päätyvänsä.

Näin myös moniajonäkymä on ymmärretty väärin. Sehän vain listaa sovelluksen käynnistysjärjestyksessä, viimeisestä alkaen, mutta ei erikseen kerro, mitkä muutamat viimeisimmät niistä ovat todellisuudessa käynnissä.

On huomattu, että ihmiset kokevat huonoa omaatuntoa mukamas auki jääneistä sovelluksistaan ja luulevat, että niitä täytyisi erikseen sammutella. Apple mahdollistaa sovelluksen sammutuksen, mutta se ei ole ilmeistä eikä helppoa vaan mahdollista. Kun moniajonäkymässä pitää sormeaan painettuna sovelluskuvakkeen päällä, esiin ilmestyy symboli, jota painamalla sovellus pakotetaan lopettamaan.

Tiettävästi jopa Apple Storen genius-neropatit ovat opettaneet käyttäjille, että sovelluslistaa kannattaa tällä tavoin tyhjentää, jotta puhelin ei suotta söisi niin paljon akkua. Apple on kenties tehnyt virheoletuksen arvellessaan, etteivät ihmiset halua tietää mitkä sovellukset ovat käynnissä ja seurauksena säätämishimoiset käyttäjät tuhlaavat aikaansa poistellessaan oikoteitä viimeisimpiin ohjelmiinsa.

Luultavasti sama väki, joka ennen vanhaan korjaili Mac OS X:n oikeuksia ja muinaisella 90-luvulla rakenteli varmuuden vuoksi työpöytätiedostoa uudestaan.

Myös PRAM:in zappausta kannattaa kokeilla.

Näitä et välttämättä huomannut iOS 5:ssä

Apple rakentaa iOS-käyttöjärjestelmäänsä piinaavan hitaasti mutta varmasti. Vuotuisten suurten päivitysten myötä tekee aina mieli koluta nurkat ja katsoa, onko Apple kaikessa hiljaisuudessa tuonut ratkaisun pitkään riivanneisiin hankaluuksiin – tai pahimmassa tapauksessa poistanut jonkin tärkeäksi muodostuneen toiminnon. Tässä hajanainen lista huomioita iOS 5:n muutoksista. 

[Lisään kuvakaappauksia, jahka Photo Stream suvaitsee toimia.]

iCloud

iTunes-synkkauksesta eroon pääsemistä on odotettu kauan. Samaa puhelinta sekä koti- että työkoneeseen yhdistellessäni kokonaisuus on ollut kahta kauheampi, kun puolihuolimaton virheliike on saattanut lanata puhelimen koko sisällön. Parhaimmasskin tapauksessa yhden podcast-jakson siirtäminen puhelimelle on vaatinut, että kaikki valokuvat siirretään edestakaisin ja ohjelmat varmuuskopioidaan.

Olen huomannu, että Spotifyn, Dropboxin, podcastien manuaalisen  WLAN-lataamisen ja Elisa Kirjan langattoman äänikirjalataamisen myötä olen kaikkiaan synkronoinut puhelinta tietokoneen kanssa viime ajat kovin harvoin.

iCloud murtaa Applen vanhan Digital Hub -strategian ja keskipiste siirtyy tietokoneelta verkkoon. Jatkossa kaikki laitteet jakavat saman tiedon eikä käyttäjän tarvitse aktiivisesti tehdä mitään. Synkronointiin liittyvät konfliktitkin luvataan ratkaista taianomaisesti taustalla. Monella tapaa tämä toimii yllättävän hyvin alusta asti.

iOS 5 -päivitystä ennen tekemääni varmuuskopioon ei jostain syystä tullut mukaan lainkaan ohjelmia, mutta asentaessani niitä uudestaan, asetukset kirjautumistietoineen olivat ilahduttavan hyvin tallessa. App Store myös muistaa nykyään ostohistoriani, joten omien ohjelmien metsästäminen ei ole enää yhtä tuskaista kuin viime vuosina.

Uuteen toteutukseen liittyy myös pari ongelmaa. Tähän saakka on ollut yleistä, että ohjelmat tallentavat sisältöään sisäiseen Documents-hakemistoonsa, jonka koko on saattanut kasvaa suureksikin. Nykyään tämä hakemisto synkronoidaan automaattisesti iCloudille, joten käyttäessään sovellusta, jota ei ole vielä toteutettu iOS 5 -yhteensopivaksi käyttäjä saattaa tietämättään synkkailla taustalla satoja megatavuja tavaraa per ohjelma vailla sen kummempaa hyötyä.

iOS mahdollistaa synkronoinnin säätämisen sovelluskohtaisesti, joten päivitystä odotellessaan kannattaa kytkeä synkronointi pois iOS 5 -optimoimattomilta ohjelmilta. Toivoa sopii, että palveluntarjoajilla riittää halua päivittää sovelluksensa. Kaikkiaan Apple on toteuttanut muutoksen vähän haljusti, sillä suuri osa sovelluksista ei vielä tue oikein iOS 5:ttä, käyttäjile ei kerrota mitään, mutta synkkaus on silti oletusarvoisesti käytössä kaikissa ohjelmissa.

Vielä vakavampi ongelma liittyy Applen tapaan tyhjennellä nykyään sovellusten Caches-kansioita ilman ennakkovaroitusta. Kehittäjillä ei ole enää paikkaa, jonne tallentaa sisältöä niin, että se säilyisi varmasti, mutta sitä ei suotta varmuuskopioitaisi iCloudiin. Odotettavissa vihaisia asiakkaita, jotka ihmettelevät, mikseivät heidän e-kirjansa aukea kirjahyllystä. Marco Arment kirjoittaa tarkemmin.

Paitsi synkattavat datamäärät, iOS kertoo nykyään myös sovellusten kuluttaman levytilan aivan Android-tyyliin. Tämä on tervetullutta. Ei tarvitse enää sokkona poistaa sovelluksia tarvitessaan lisää tilaa.

[Levytila on kömpelö sana, mutta tekisi mieli varata muisti tarkoittamaan keskusmuistia. Vaikeaa.]

OK-nappi on yläoikella

Tämä ei ole sinänsä uutta, mutta iOS 5:n myötä tuntuu entisestään vahvistuneen patterni, jossa jatkamisnappi on kiinteästi paikallaan pysyvän yläpalkin oikeassa laidassa. Hyötynä tästä on, että jos alaosan sisältö ei mahdu yhdelle näytölle – etenkään näppäimistön kanssa – jatkamisnappi pysyy aina näkyvissä. Uusi natiivi Twitter-näkymä on tästä hyvä esimerkki.

iOS 5 opettaa käyttäjänsä painamaan oikeasta ylälaidasta jo uudessa alkuun lisätyssä kovasti androimaisessa käyttöönottovelhossaan.

Käyttökelpoinen lukitusnäkymä

Uudistettu notifikaatiojärjestelmä tekee lukitusnäkymästä huomattavasti aiempaa paremman, sillä kertyneet tapahtumat näkee nyt yhdellä vilkaisulla. Apple ei välttämättä tee kyllin ilmeiseksi, että haluttuun tapahtumaan pääsee pyyhkäisemällä tapahtuman kuvaketta samaan tapaan kuin näytön lukitus avattaisiin normaalistin.

Joku voisi myös huomauttaa, että kovasti vastaavaa elettä käytetään muissa listoissa kohteiden poistamiseen.

Piilossa on myös uusi tarpeeseen tuleva keino aktivoida kamera suoraan lukitusnäkymästä. Olisi tuonkin voinut tuoda iPhonelle ennen kuin se mentiin esittelemään Windows Phonessa. Kameranappi tulee näkyviin vasta, kun kotipainiketta keksii painaa kahdesti.

Huomasin jo, että halutessani avata kameran käytin sekvenssiä: lukitusnappi, kotinappi kahdesti, virtuaalinen kameranappi.

Lukitusnäkymään saa asetuksista lisättyä näkyviin myös sähköpostit. Tämä on yksi harvoista vanhoista Nokia-puhelimista kaipaamistani ominaisuuksita. Tulevia tapahtumia ei kaiketi kuitenkaan saa listattua. Ne tulevat vähän hölmösti näkyviin vasta hälytyksinä.

Turvakoodi on vanhaan tapaan vain joko numerosarja tai monimutkaisempi salasana. Kuviopohjainen koodi on yksi eniten Androidista kaipaamiani ominaisuuksia. Mahtavatko patentit olla syynä, ettei Apple halua moista tarjota?

Notifikaationäkymä

Notifikaatioviestit näkyvät lukitusnäkymän lisäksi omassa notifikaationäkymässään kovasti Android-tyyliin. Tapa, jolla valikko tulee esiin kahdella pyyhkäisyllä koko ruudun ohjelmissa, on nokkela. Ensimmäisellä saa jo indikaation, että jotain tapahtui, kun korvake tulee näkyviin, mutta jos kyseessä oli vahinko, korvakkeen saa takaisin piiloon pyyhkäisemällä toiseen suuntaan.

Tämä ratkaisee myös minua vaivanneen ongelman: koko ruudun sovelluksissa ei ole ollut kätevää keinoa nähdä kelloa mistään. Olen ihmetellyt, miksei se ole ollut näkyvissä ohjelmien vaihtonäkymässä, mutta nytpä on jossain.

Toivoa sopii, ettei tarvitse odottaa vuotta ennen kuin Apple sallii 3. osapuolten sovellusten hyödyntää notifikaationäkymää.

Harmillista on, ettei Apple ole raaskinut kopioida Androidista oikotietä WiFi:n päällä ja pois kytkemiseen, vaan sen joutuu yhä kaivamaan työläästi asetuksista. Liian usein sattuu tilanteeseen, jossa laite ottaa kiinni yrityksen sinänsä avoimeen WiFi-verkkoon, joka kuitenkin vaatii erillisen autentikoinnin selaimessa. Lopputuloksena ei toimi sen paremmin WiFi kuin 3G-netti.

Uusi Safari

iPadin Safari sai välilehdet ja kyvyn avata linkkejä taustalla. Viimein. Kestää tovin, että valikkopalkin uuteen ilmeeseen tottuu. Apple käyttää iPadissa IE 7 -tyylistä plusnappia uuden välilehden luomiseksi. Mac-Safarissakin plussa on nykyään mukana, mutta paljon huomaamattomampana.

Lukija-toiminto toimii kuten tietokoneella ja siistii sivut turhasta kuonasta. Tuntuu kovin käyttökelpoiselta niin puhelimella kuin tabletilla.

Lukulistan jätän jo periaatteesta väliin, sillä haluan sympatiseerata Instapaperia. Sillä on niin hieno nimikin (ja integraatio Twitter-sovellukseen).

Safarikin on saanut jo niin monta eri toimintoa, joita yhdelle sivulle voi tehdä, että varsinkin iPhonella valikko alkaa näyttää hankalalta nappirivin peittäessä koko näytön. Odotettavissa satunnaista karsintaa iOS 6:een…

Kiintoisa parannus on myös tapa, jolla haku sivun sisältä on toteutettu. Aiemmin tulokset ilmestyivät Google-tulosten sekaan, mutta nykyään niille on oma hakuluukkuunsa virtuaalinäppäimistön päällä. Näppämistön saa tosin näkyviin vain painamalla ensin Google-luukkua. Ja puhelimella toiminnallisuus on kuin aiemmin.

Mikä kiinnostavinta, Applen näkemyksen mukaan suomeksi tviitataan tavallisella veellä.

Voisiko olla mahdollista, että kun Twitter on nyt integroitu järjestelmään ja kaikkea, en saisi notifikaatiota samasta twiitistä monelle laitteelle?

Erittäin tervetullut uudistus on mahdollisuus tallentaa salasanoja Macin Safarin tapaan. Tuntuikin oudolta, että tietokoneella salasanan voi tallentaa, mutta laitteella, jolla sen syöttäminen on hankalaa, sen joutuu kirjoittamaan.

Kameran kätevä laukaisu

Kamera on yhä hidas käynnistymään. Siksi kai kuuluu ostaa iPhone 4S. HDR:n päälle ja pois kytkemisestä on tullut astetta hankalampaa, sillä saman napin taakse on ympätty apuviivojen näyttäminen ja kätkeminen.

Tärkein uusi ominaisuus on minusta fyysisen äänenvoimakkuusnapin käyttö laukaisimena. Täytyy vain olla tarkkana, sillä linssi sattuu puhelinta näin päin pidettäessä hyvin lähelle sormia.

Saatan olla hölmö, mutta en tykkää tarkentaa kuvaa tökkimällä näyttöä sormella. Samsung Galaxy S II:ssa kuvan voi ottaa yhdellä kädellä tarkentamalla kuvan ensin painamalla napin pohjaan ja ottamalla kuvan päästämällä napin irti. Kaipaisin vastaavaa iPhoneen.

Kiehtovin uusi ominaisuus on kuitenkin kaukolaukaisin. Kuulokkeiden äänenvoimakkuusnappi toimii myös laukaisimena. En tiedä, onko tuo tarkoitukseton seuraus normaalin äänenvoimakkuusnapin aktivoinnista vai onko joku varta vasten lisännyt sen mukaan, mutta ajatus on briljantti ja ainakin teoriassa käyttökelpoinen, jos joku käyttää jalustaa iPhonella kuvatessaan.

Mukava yksityiskohta on sekin, että selattaessa filmirullaa takaisin kameraan vievä nappi on saanut kamerasymbolin. Aiemmin siinä luki hämmentävästi valmis, ja olen useampaan otteeseen joutunut pysähtymään puoleksi sekunniksi miettimään, mistä pääsinkään kameraan.

Sähköpostin tekstin muotoilu

Mail-ohjelma on saanut paljon lisävoimaa tekstin muotoiluun. Jos olen tähän saakka halunnut vähentää lainauksen määrää viestissä, olen joutunut kopioimaan tekstin esimerkiksi Evernoteen leikepöydän kautta. Lainaus häviää matkalla, minkä jälkeen voin kopioida tekstin takaisin ja tuntea itseni idiootiksi koko toimenpiteen ajan.

[Mutta toisaalta salaa tyytyväiseksi, etten sentään käytä Windows Outlookia, josta en ole löytänyt mitään keinoa säätää lainauksen syvyyttä.]

iOS 5 tuo valinnan samaan valikkoon, josta tekstiä kopioidaan leikepöydälle. Tämän lisäksi tarjotaan mahdollisuus tekstin lihavoimiseen, alleviivauksiin ja kursivointiin. En ole kokeillut, ovatko ominaisuudet tuettuja muissakin ohjelmissa. Voi olla, että ohjelmaan pitää rakentaa tuki rikkaalle tekstille eriseen.

Tekstistä puheen ollen, iOS 5:n myötä iPhoneen on lisätty kaikki tähän saakka vain iPadillä käytössä olleet fontit.

Sähköpostin vastaanottajatietoja voi nykyään myös raahata kätevästi kentästä toiseen.

Muita irtohuomioita

Muistutin-sovellus paikkapohjaisuuksineen on kiehtova, mutta en ole vielä muistanut keksiä sille käyttöä. Eilen koetin muistuttaa itseäni ottamaan hammasharjan mukaan aamulla, sillä olin menossa hammaslääkäriin.

Muistutuksen viimein aktivoituessa n. puoli kilometriä kotoani olin jo itsekin ehtinyt muistaa unohtaneeni sen.

Paikasta poistumiseen liittyvää tapahtumaa on tietty vaikea liipaista tarkasti. Sovelluksen design on taas överiksi vedettyä tekstuurikikkailua. En jaksa kamalasti innostua moisesta. Mukana on myös välilehtityyppinen kontrolli, jossa on kaksi valintaa, joten on hankala tietää, kumpi on valittu. Apple on päättänyt tehdä toisin päin kuin yleensä iOS:llä ja käyttää vaaleampaa valittuna.

Myös erikseen App Storesta haettava Find My Friends on kovin rikkailla grafiikoilla höystetty. En ole kokeillut sitä käytännössä – ja nähtäväksi jää, onko alusriippuvainen paikkatietopalvelu kestävä ratkaisu – mutta ajatus etäisyyden ilmoittamisesta minuutteina on nokkela.

Kun puhelinta käyttää modeemina, ylös ilmestyy tuttuun tapaan asiasta kertova sininen palkki. Erona aiempaan on, että palkkia koskettamalla pääsee kytkemään ominaisuuden pois päältä. Aivan kuten pari vuotta sitten toivoin.

Myös iPadin kalenterissa voi viimein selata sivuja pyyhkäisemällä, mikä on vain oikeus ja kohtuus. Jos Apple tekee käyttöliittymät reaalimaailman objektien näköisiksi, on kohtuullista olettaa, että ne myös toimivat niin.

Olli tosin huomasi, että osassa näkymistä muodostuu ongelmaksi, että pystysuunta on varattu vierittämiselle, joten pyyhkäisyele pitää tehdä vaakasuunnassa, vaikka animaatio on pystysuuntainen.

Tarkkaavainen havainnoitsija huomaan parannusta myös herätyskellonäkymässä. Kun aika loppuu, on aiempaa selkeämpi ymmärtää unenpöpperöisenäkin, mistä hälytys sammuu ja mistä se menee torkulle.

Valitettavasti WiFi:n salasanansyöttökenttä on yhä entisensä. Olisin luullut, että kun tietokoneellakin voi nykyään halutessaan näyttää salasanan, sen saisi näkyviin kosketusnäytölläkin, jossa virheitä on helpompi tehdä, mutta ei.

Näppäimistö myös toimii yhtä typerästi kuin aiemmin salasanoja syötettäessä. Jos operaattori tarjoaa tukieaseman, jonka verkon salasanaa ei voi muuttaa ja se on muotoa FJKF843FJF2AIEIEI93VIRM939, olisi mukavaa laittaa caps lock pohjaan, jotta saisi versaalit kätevästi luotua. iOS valitettavasti kytkee caps lockin pois päältä aina kun käydään numeroiden puolella.

[Olin kerran suunnittelemassa yhtä virtuaalinäppäimistöä, jossa otimme tämän huomioon – siksi kai tätä niin tarkasti vahtaan. Galaxy S II taitaa osata tämän myös.]

iOS 5 tuo mukanaan myös iPadin monen sormen eleet sovellustan vaihtamiseen ja kotinäkymään siirtymiseen. Nämä sai käyttöön pienellä temppuilulla aiemminkin, ja ehdin tykästyä kutsumaan ohjelmanvaihtonäkymän esiin monen sormen pyyhkäisyllä kotinapin hakkaamisen sijaan. Valitettavasti iOS 5 poistaa ominaisuuden tuen alkuperäisestä iPadista ja tuo sen vain iPad 2:een. [Tarkennettu Erkan kommentin pohjalta.]

iPadin uudelle musiikinsoitto-ohjelmalle minulta ei löydy ymmärrystä. Ulkoasun lisäksi hiertää nimeämiskäytäntö. Sen nimi on Musiikki ja kauppa on iTunes. Tietokoneella soittimen nimi on iTunes ja kaupan nimi iTunes Store.

Aiemmin ostamaani musiikkia en näe ladattavana missään, vaikka luulin, että näin piti olla. Ehkä se koskee vain tästedes ostamiani kappaleita.

En ole vielä saantu aikaiseksi siirtää musiikkia laitteisiini, mutta kuulemma Android-henkinen pitkä painallus on tuotu kappalelistoihin.

Elisa Kirja tekee monta asiaa oikein

Tämä teksti lienee syytä aloittaa disclaimerilla. Olen töissä Elisalla [päivitys: lähdin toisaalle toukokuussa 2011] ja olin kovasti mukana suunnittelemassa Elisa Kirja -palvelua, joten mielipiteeni saattavat olla värittyneitä. Yritän pitää tarkastelun objektiivisena ja korostan, että tekstissä esitetyt näkemykset ovat omiani ja perustuvat yksinomaan julkisiin lähteisiin.

Sähkökirjat Suomessa

Akateeminen Kirjakauppa avasi sähkökirjapelin syksyllä 2010 ensimmäisenä suurempana toimijana Suomessa ja sai moitteet DRM-toteutuksestaan, Kindle-yhteensopimattomuudesta, korkeista hinnoista, suppeasta valikoimasta ja iPad-version puutteesta sekä kaikkiaan amatöörimäisestä kokonaisuudesta.

akateeminen

Suomalaisen Kirjakaupan hieman myöhemmin avattu palvelu on toteutukseltaan tyylikkäämpi ja sisältää jonkinmoisen tuen myös iOS- ja Android-laitteille. Samat pääongelmat vaivaavat silti sitäkin. Satunnaista selailijaa myös hämmentää, että Suomalaisella Kirjakaupalla on kolme erinäköistä verkkopalvelua: suomalainenkirjakauppa.fi, suomalainen.com ja ekirja.suomalainen.com.

suomalainen

Akateemisen ja Suomalaisen julkaisujen jälkeen e-kirjoja on alettu myydä myös Anttilan verkkokaupassa Elokuvat ja musiikki -osiossa, jossa selaaminen onnistuu vain kirjailijan nimen perusteella.

Tammikuussa julkaistu uudistettu Elisa Kirja Suomen laajimpine e-kirjavalikoimineen tuskin myöhästyi pahasti e-kirjapelistä markkinoiden kannalta, mutta median kiinnostus taisi olla jo ehtinyt kääntyä syksyn jälkeen muualle. Palvelun lanseeraus on jäänyt lopulta varsin vähälle huomiolle.

elisakirja

Elisa Kirja ja operaattoreiden palvelut

Äkkiseltään Elisa Kirjan merkittävin ero suomalaisten operaattoreiden perinteisiin palveluihin on sitomattomuus. Palvelu on avoinna kaikkien operaattoreiden asiakkaille eikä sitä käyttääkseen joudu sitoutumaan mihinkään määräaikaan, kiinteään kuukausimaksuun tai tiettyyn laitteeseen. Edes rekisteröityminen ei ole pakollista.

Tuskin olen ainoa, jota ahdistaa ajatus sitoutua useammaksi vuodeksi palveluihin. Mistä minä tiedän, asunko kahden vuoden päästä yksin vai erikseen vai Suomessa vai muualla tai onko palvelu enää silloin kilpailukykyinen – mutta maksavani tiedän, kävi miten kävi.

Tilauspohjainen mallikin voi toki toimia kuluttajan kannalta hyvin. Spotify, TVkaista ja Evernote käyttävät tilausmallia, mutta ne antavat tilata palvelun vaikka kuukauden erissä, jolloin ajatus ahdistaa paljon vähemmän.

Laitteet

Akateeminen Kirjakauppa lähti myymään e-kirjoja voimakkaasti sähköisten lukulaitteiden avulla eikä heillä ole vieläkään tarjolla omaa iOS- tai Android-sovellusta, jonne kirjoja voisi siirtää langattomasti. Suomalaisella Kirjakaupalla on oma kankeahko sovelluksensa, minkä lisäksi he myyvät lukulaitteita.

Elisa Kirja poikkeaa muista sikäli, että se on painottanut omia iOS- ja Android-sovelluksiaan eikä ole ottanut myyntiin satunnaisten valmistajien lukulaitteita. Voisi arvella, että aivan ensi vaiheessa e-kirjoista ovat kiinnostuneita tekniset edelläkävijät, jotka valitsevat mieluiten itse laitteensa ja haluavat sisältöä juuri hankkimaansa iPadiin. Valtavirtaväki taas ei kuitenkaan halua ostaa kallista ja hankalaa lukulaitetta vaan hankkii sen vasta, kun hinta ja kokonaiskokemus ovat riittävällä tasolla.

Nähtäväksi jää, mikä eink-lukulaitteiden rooliksi kaikkiaan tulee. Mitä olen itse moisia kokeillut, nautin niiden kiirettömyydestä, mahtumisesta takin povitaskuun ja näytön lukukokemuksesta, mutta suuri osa laitteista on muuten melkoisia rimpuloita. Olen toisaalta lukenut tyytyväisenä toistakymmentä kirjaa iPadillä, ja pidän väitteitä taustavalaistun näytön soveltumattomuudesta pitkän tekstin lukemiseen liioiteltuina. Suurempi riski on, että keskittyminen herpaantuu ja luikahdan päivittämään inboxiani.

Yhdysvalloissa lukulaitteet ehtivät yleistyä ennen iPadin aloittamaa tabletti-innostusta. On kiinnostavaa nähdä, kuinka käy Suomessa, jossa ihmiset osaavat jo verrata hidasta eink-näyttöä iPadin sulaviin animaatioihin. Voi hyvin olla, että halventuessaan eink-lukulaitteet löytävät paikkansa tablettien rinnalta vähän niin kuin radio television.

Kopiosuojaus

Elisa Kirja käyttää e-kirjoissaan samaa Adoben kopiosuojausta kuin muutkin suomalaiset sähkökirjakaupat sekä kirjastot. Äänikirjoissa ei ole kopiosuojausta, vaan pelkkä vesileima, minkä ansiosta ne toimivat kaikissa MP3-soittimissa.

Akateemista kirjakauppaa lyötiin nettikirjoittelussa rankasti DRM-valinnastaan, mutta vaihtoehtoja on kovin vähän. Elisa sen enempää kuin muutkaan kauppiaat tuskin haluaisivat kopiosuojauksia, sillä ne tekevät ostamisen ja ostetun tuotteen käyttämisen vaikeammaksi. Kaupalle koituu DRM-toteutuksesta vielä melkoisia kulujakin.

On vähän haljua syyttää suomalaisia kauppoja yhteensopimattomuudesta ulkomaalaisten tahojen kanssa. Amazon käyttää Kindlessään omaa kopiosuojaustaan, jota ei anneta käyttöön ulkopuolisille. Apple toimii samoin iBooksin kanssa.

Adoben suojauksen hyvä puoli on, että sillä on eink-lukulaitteissa laaja tuki. Kotimaisista kirjakaupoista ostetut kirjat toimivat melkein missä lukulaitteessa vain – kunhan se ei ole Kindle. Sääli sinänsä, että Kindle on näkemistäni eink-laitteista monella tapaa kypsin.

Elisa Kirjaa mainostetaan sloganilla ”Inspiroidu sanan vapaudesta”. Kiihkeämmin asioihin suhtautuva näkee ironiaa siinä, että sanat on kuitenkin vangittu DRM:llä. Vähemmän vihkiytyneelle käyttäjälle kopiosuojaus on tuskin periaatteelinen este, kunhan se toimii hyvin. Kindlessä ja iBooksissa kopiosuojaus toimii taustalla niin vaivatta, ettei sitä tule ajatelleeksi.

Adoben suojauksen pahin ongelma on, ettei Adobe tarjoa sitä käyttäville kaupoille kunnollista tukea. Kopiosuojaukseen käytettävää Adobe ID -tunnusta ei voida piilottaa olemattomiin, vaan käyttäjä joudutaan tekemään tästä tietoiseksi. Elisa Kirjassa käyttöönottoa on helpotettu niin, että tunnus luodaan automaattisesti taustalla, mutta olemassa se on silti.

Toinen hankaluus on, että jos suojattuja kirjoja haluaa lukea tietokoneella, tätä varten joutuu asentamaan ylimääräisen ohjelman, Adobe Digital Editionsin. Kirjakaupat ovat tehneet asentamista varten yksityiskohtaisia käyttöohjeita, joihin linkkaamalla journalistien kelpaa naureskella suomalaisen sähkökirjatoteutuksen huonoudelle. Joku toinen voisi huomauttaa, ettei Applen kautta ostettuja kirjoja ole mahdollista lukea tietokoneella ensinkään eikä Adoben Kindle-sovelluskaan kovin häävi ole.

Yhdellä tunnuksella voi valtuuttaa vain viisi laitetta tai älypuhelinsovellusta. Toisin kuin esimerkiksi Apple, Adobe ei tarjoa valtuutuksien hallintaan työkaluja, vaan kiintiön tullessa täyteen, käyttäjä joutuu olemaan yhteydessä Adoben asiakapalveluun. Elisa Kirjassa on kerrottu hyväksi havaitut sanavalinnat tilanteen hoitamiseen, mutta tilanne voisi olla aika paljon parempikin.

Hinnoittelu

Elisa Kirjan e-kirjat ovat samassa hintaluokassa kilpailijoiden kanssa: kaunokirjat maksavat parikymppiä ja kotimainen ammattikirjallisuus pahimmillaan vallan kamalasti – kuten paperiversionakin.

Yksi usein mainittu hinnoitteluun liittyvä tekijä on paperikirjojen alennettu arvonlisävero, joka ei koske sähkökirjoja. Jos paperikirja maksaa 9% arvonlisäverokannalla 20€, vastaavan sähkökirjan hinnaksi tulee 23% alv:lla noin 22,50€.

Moni muistaa mainita aivan oikein, ettei sähkökirja vaadi materiaalia, kuljetusta, varastointia ja sen sellaista. En tiedä, kuinka kirjojen kulut jakautuvat, mutta melkoisesti uppoaa varmasti myös kustannustoimintaan, jota sähköinen jakelu ei poista. Usein muistetaan mainita kansia suunnittelevien graafikoiden palkat ja kaikenlaiset projektipäälliköt. Syyttäkäämme siis heitä.

Kuluttajana mieltäisin intuititiivisesti, että samaan tapaan kuin musiikkialbumi maksaa sähköisenä 10 euroa ja cd:llä 20 euroa [vai maksaako enää.. maksoi kun viisi vuotta sitten ostin], sähköinen kirja pitäisi saada puoleen hintaan kovakantisesta uutuudesta. Varsinaisen runsaudensarven pitäisi avautua, kun vuosien varrella jo kertaalleen sähköiseksi tuotetuista kirjoista voitaisiin ottaa sähköinen uusintapainos marginaalisin kustannuksin. Itsekin haluaisin ostaa Sirolan Abiturientin, muttei sitä myydä missään.

Elisa Kirjan äänikirjojen hinnoittelu tuntuu e-kirjoja mukavammalta. Nekin maksavat pari kymppiä, mutta kirjan tuottamisen lisäksi se on vielä luettu ääneen. Tutustumisen helpottamiseksi Elisa on tuonut kauppaan 64 ilmaista Guternberg-projektin kautta julkaistua vanhaa klassikkokirjaa uusin kansikuvin.

Vaiheittainen täydentäminen keventää rekisteröitymistä

Vaikeat rekisteröitymisputket ovat monien verkkopalveluiden kompastuskivi. Elisa Kirjassa on muutamia yksityiskohtia, jotka madaltavat tutustumisen kynnystä.

Heti etusivun banneria klikkaamalla saa kuunneltavakseen äänikirjanäytteen ja pääsee katsomaan, miltä e-kirja näyttää. Samalla voi ladata ilmaisen testikirjan koneelleen ja koettaa, kuinka se toimii.

Myös koko palvelun valikoima on selattavissa saman tien. Tämä tuntuu toki triviaalilta Amazoneihin ja muihin verrattuna, mutta esimerkiksi Sonera mainostaa Koti TV -palvelunsa videovuokraamoa Suomen laajimmaksi päästämättä käyttäjää tutustumaan valikoimaan ja hinnoitteluun ennen pitkää sitoutumista.

Kun sopiva kirja löytyy, sen voi ostaa heti ilman rekisteröitymistä ja maksaa verkkopankkimaksun avulla.

Jos kuitenkin haluaa nähdä kaikki ostoksensa yhdessä paikassa ja vaikka ladata ne myöhemmin toiseen laitteeseen, voi rekisteröityä varsin yksinkertaisella kaavakkeella. (Itse en tosin kuluttajana ehkä piruuttani välittäisi antaa oikeaa puhelinnumeroa enkä suostuisi ottamaan vastaan mainospostia koko korporaatiolta, vaikka periaatteessa olisin kiinnostunut palvelukohtaisista viesteistä.) Rekisteröitymisen myötä mahdolliset ennen rekisteröitymistä ostetut kirjat siirtyvät käyttäjän kirjahyllyyn.

Rekisteröitynyt käyttäjä voi ostaa kirjoja verkkopankkimaksun avulla, mutta pidemmän päälle tunnusten kanssa sählääminen on vaivalloista. Halutessaan käyttäjä voi lisätä itselleen laskulleosto-oikeuden. Tällöin häneltä kysytään laskutusosoite ja hänet tunnistetaan pankkitunnuksilla, minkä jälkeen ostaminen onnistuu kahdella klikkauksella ja koostelasku tulee kotiin kuukauden lopussa.

Vastaavasti Adobe ID -tunnus luodaan vasta siinä vaiheessa, kun käyttäjä ostaa ensimmäisen sitä vaativan e-kirjansa. Pelkkiä äänikirjoja käyttävää asiakasta ei näin kiusata turhalla.

Kahden klikkauksen ostaminen

Laskulle ostaminen suoraviivaistaa ostotapahtumaa. Maksutapavalinnan ohella toinen poistettu asia on ostoskori. Ostoskorin konsepti on mielekäs fyysisten tuotteiden verkkokaupassa, jossa yhdellä kertaa määritellään kaikkien toimitustapa, mutta sähköisten tuotteiden kaupassa sen hyöty on kyseenalainen. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Tarkkaaavainen lukija huomaa, ettei AppStoressa ja siitä inspiroituneissa kilpailjoissa niissäkään käytetä ostoskoria. Tyypillissä verkkokauppatoteutuksissa se silti roikkuu mukana.



Ostoskorilla on toki merkityksensä myös tavaran talteenkeräämispaikkana. Tähän tarpeeseen vastaa Elisa Kirjassa erillinen muistilista. Palvelusta tosin puuttu keino ostaa kerralla koko muistilistan sisältö, mikä olisi kätevä toiminto kerralla paljon ostavalle käyttäjäkunnalle.

Ostokset säilyvät tallessa

Tuntuu triviaalilta ajatukselta, että palvelu muistaa kaikki ostokset ja antaa ladata ne helposti uudestaan koska tahansa, mutta esimerkiksi sähköisen verkkokaupan kuningas Apple ei tätä mahdollista. iTunes-kaupasta ostettua musiikkia ei saa ladattua uudestaan millään ilveellä, vaan Apple kehottaa varmuuskopioimaan musiikin cd-levyille. App Storesta ostetut sovellukset voi ladata uudestaan, mutta Apple ei kerro tuotteen sivulla, että käyttäjä on jo ostanut sen. Saati, että tarjoaisi latausmahdollisuutta tilaushistoriassaan. [Kirjoitin tästä tarkemmin aiemmin.]

Elisa Kirjassa ostokset ovat ladattavissa uudestaan Tilaushistoria-näkymässä ja jo ostamiensa kirjojen päällä käyttäjä näkee kaupassa Ostettu-symbolin.

Kevyt sosiaalisuus

Elisa Kirja tarjoaa yksinkertaista sosiaalisuutta. Kirjoja voi arvostella ja kommentoida, kuten missä tahansa kaupassa. Kommentit on myös nostettu näkyviin alueen etusivulle kevyttä dynamiikkaa tuomaan. Kommentin kirjoittajan nimeä klikkaamalla pääsee käyttäjän profiiliin, jossa hän voi halutessaan suosistella omistamiaan kirjoja ja näyttää, millaisia arvosanoja on niille antanut.

Kukapa ei olisi tehnyt päätelmiä asunnon omistajasta tämän kirjahyllyn perusteella. Älykkäät kirjat ovat esillä olohuoneen vitriinissä ja nolot pokkarit piilossa makuuhuoneessa. Vastaavan vuorovaikutuksen siirtäminen verkkoon on hedelmällistä, vaikka Elisa Kirjassa tuossa vasta alkutekijöissä ollaankin. Kirjoissa on se vinkeä piire, että monesta muusta kuluttamisesta poiketen niiden kuluttaminen on hienoa ja sivistynyttä ja sillä kelpaakin vähän kehuskella.

Facebook-integraatiota sosiaalisuus tietty huutaa kunnolla toteutuakseen.

Elisa Kirjan Facebook-sivu on varsin eloisa paikka, ja statuspäivityksissä on lämmin keskusteleva tunnelma yksipuolisen markkinointi-informaation sijaan. Itse palvelussa kommunikaatiota ei juuri harrasteta. Jos palvelu olisi pienen startupin kehittämä, sillä olisi luultavasti blogi, jossa keskusteltaisiin kehityssuunnitelmista, mutta Elisa Kirja ei paljoa itsestään kerro.

Yleisiä huomioita kauppatoteutuksesta

Siinä missä moni kauppa tukee huonosti satunnaista sisällön selaamista, Elisa Kirja tarjoaa pääsyn koko kaupan sisältöön heti ääni- ja e-kirjaosioidensa etusivulla. Valikoiman kasvaessa tämänkaltainen listaus ei ole enää käyttökelpoinen, jolloin esiin nousee tarve viisaammalle suosittelulle. Nykyään Elisa Kirja tarjoaa varsin yksinkertaiset suositeltujen, myydyimpien ja uusimpien kirjojen nostot.

Kirjalistauksen alalaidassa on perinteinen sivutus trendikkäämmän Näytä lisää -napin sijaan. Sivutus puoltaa paikkaansa tilanteessa, jossa sisältö on jonkin logiikan mukaan järjestettyä ja käyttäjällä voi olla tarve hypätä suoraan tiettyyn osioon – vaikka aakkosten loppupäähän. Näytä lisää -napin avulla tämä vaatisi ennalta arvaamatonta määrää napinpainalluksia. Aakkostetun sisällön tapauksessa sivutuksen nappien olisi tietty hyvä kertoa, mitä aakkosia niiden takaa löytyy.

Kirjalistaus on pelkistetty äärimmilleen. Hinnat ja Osta-painikkeet tulevat näkyville vasta, kun hiiren vie kirjan kannen päälle. Tämä voi olla toteutustavasta riippuen hyvinkin raivostuttavaa, mutta valikko on toteutettu varsin tukevasti ja Osta-nappi sijoitettu niin, että sitä on helppo klikata ilman, että koko valikko sulkeutuu. Valikko myös aukeaa niin, ettei se peitä muita kirjoja alleen.

Pohdin blogissani taannoin murupolkuja ja tilannetta, jossa tuote kuuluu useampaan kategoriaan yhtä aikaa. Elisa Kirjassa osa kirjoista kuuluu useampaan kategoriaan ja ongelma on ratkaistu eräänlaisella kompromissilla. Molemmat kategoriat on listattu tuotteen tiedoissa, mutta vasemman laidan kategoriavalikossa näkyy valittuna vain se kategoria, jota kautta käyttäjä on kirjan sivulle tullut.

Itse kirjasivu on yksinkertainen, mutta perusasiat ovat kunnossa. Kirjan sivulla pääsee selaamaan esikatselua ostamastaan kirjasta tai kuuntelemaan näytteen lukijan äänestä. Kirjailijan nimeä klikkaamalla saa hänestä lisätietoja ja voi tutustua muihin teoksiin. Sivulla myös kerrotaan, jos sama teos on saatavilla myös äänikirjana.

Mobiilisovellus

Elisa Kirjan mobiilisovellus julkaistiin palvelun tammikuisen uudistuksen myötä iOS-laitteille ja Androidille. Sovellus on pidetty ominaisuuksiltaan pelkistettynä, ja se keskitytty tekemään kirjojen hankkiminen ja lukeminen mahdollisimman suoraviivaiseksi.

Applen iBooks-sovellus on vienyt reaalimaailmaa jäljittelevän kirjavisuaalisuuden äärimmäisyyksiin. [Kaksi hyvää artikkelia aiheesta: Avoiding the uncanny valley of interface design ja Designing for iPad – reality check] Elisa Kirja pitäytyy abstraktimmalla tasolla. Sivujen kääntyminen on animoitu, mutta sivu kääntyy toisaalta reunaa kosketettaessa niin nopeasti, ettei tarvita erillistä valikkoa efektin säätämiselle, kuten joissain lukuohjelmissa.

Kun kirjan kannen päällä pitää sormeaan hetken, kirja nousee hyllystä ja pyörähtää ympäri. Takakannesta löytyy kirjan kuvausteksti. Efekti tuntuu niin applemaiselta, että on ihme, ettei iBooks käytä sitä.

iOS-versio on käyttöjärjestelmänsä ansiosta visuaalisilta efekteiltään ja yleiseltä tuntumaltaan Android-versiota sulavampi. On silti mielenkiintoista havaita, että Android-versio on kerännyt käyttäjiltä parempia arvosanoja. Ehkä Android Marketin kommentaattorien kynnys ei ole yhtä korkealla kuin App Storessa. Tosin suurin osa iOS-version moitteistakin liittyy kirjojen hinnoitteluun, joka ei sinänsä koske sovellusta.

Sovelluksesta on suora yhteys Elisa Kirjan kauppaan, josta on omat kännykkä- ja tablet-käyttöön sovitetut versionsa. Tässä Elisa Kirja eroaa edukseen Kindlestä, joka käyttää kosketusnäyttölaitteillakin Amazonin tavallista web-kauppaa. Toisaalta kauppaa voi Amazonin tapaan selata myös tietokoneella, josta ostokset latautuvat automaattisesti sovellukseen. Applella kirjoja ei pääse selaamaan tietokoneella mitenkään.

Kaupan puhelinversio on lukittu pystysuuntaiseksi, mutta tableteilla kirjakarusellit muuttavat muotoaan, kun laitetta kääntää. Olen silti samaa mieltä muiden kommentaattoreiden kanssa, että karusellit voisivat toimia paremminkin. Jostain syystä on miellyttävämpää painaa iBooksin nuolta oikealla päin ja nähdä, että karuselli liukuu oikealle kuin painaa Elisa Kirjan näytä lisää -nappia, joka tuo vastaavasti näkyviin yhden lisärivin, vaikka molemmissa tapauksissa on kyse vain yhdestä napinpainalluksesta. Yhteensopivuus erilaisten laitteiden kanssa tuo valitettavasti omat tekniset rajoitteensa.

Mobiilisovellus ei myöskään tue vielä äänikirjojen kuuntelua, mutta Elisa Kirjan Facebook-sivuilla on kerrottu, että ominaisuus on tulossa. Langaton äänikirjojen ostaminen vapauttaa iTunes-synkkauspiinalta ja helpottaa äänikirjojen ystävien arkea merkittävästi.

[lisäys 7.4.] Mobiilisovelluksen äänikirjaominaisuuden tarjoava 1.1-versio on sittemmin julkaistu Androidille. iPhone-versio on tulossa myöhemmin.[/lisäys]

Nimen oikeakielisyys

Innokkaimmat kieli-ihmiset ovat ehtineet teilata palvelun nimen suomen kielen vastaiseksi. En täysin ymmärrä moista. Ei tässä ole minusta kyse mistään Sampo Pankista. Tämä on ennemminkin kuin Volkswagen Golf.

Ok, tämä on mainos [mutta hyvää tarkoittava sellainen]

Elisa Kirja tekee yhteistyötä Crime Time -kustantamon kanssa. Kevään ajan on käynnissä Tykki-jatkoromaanin seuraaminen. Kokonaisuus koostuu Suomen eturivin dekkaristien luomista parikymmensivuisista tarinoista. Yksittäisiä osia voi ostaa viiden euron hinnalla tai ratkaista edelliseen osaan liittyvän arvoituksen, jolloin saatavalla koodilla seuraavan osan voi lunastaa ilmaiseksi.

Ajatus on hauska, mutta valitettavasti vaikuttaa siltä, että keskivertolukijan salapoliisitaipumukset ovat sen verran matalat, että tehtävistä on jouduttu tekemään turhan helppoja. Kirjat ovat sittenkin mukavaa työmatkaviihdettä ja saatavilla sekä ääni- että e-kirjamuodossa.

Jos dekkarointi ei nappaa, mutta ilmaiset kirjat kiinnostavat, kannattaa mennä Elisa Kirjan Facebook-sivulle ja ryhtyä tykkääjäksi. Siellä on tavattu jakaa kuukausittain yksi ilmainen kirja.

5 +1 Reasons Why App Store Sucks

The App Store is the benchmark all the other mobile application stores are compared against. Nobody’s perfect, though – after several years of operation, it’s still ridden by some problems and weird design decisions. These are my pet peeves.

1. You need Wi-Fi to buy large applications

too large

It’s understandable that Apple doesn’t want to let you download the largest apps over cellular connection. However, the 20 MB limit is rather low and what’s worse the feature has been implemented poorly.

There’s no way of knowing beforehand whether the app can be downloaded – let alone the ability to show only the apps that are available over cellular connection. What is more, once you try to download something too large, it’s not remembered anyway when you later connect to to Wi-Fi or use the App Store on iTunes. Business wise, it’s weird Apple doesn’t want to help you remember and buy an app that you already once tried to buy.

2. Reloading something you’ve already bought

free update

Once you’ve purchased an app you can always download it for free again later on. This is great, or rather the only acceptable way of doing things nowadays (Ahem, iTunes Store).

Then again, it’s weird that the user interface doesn’t anyhow inform the user that the current application has been already bought and can be downloaded for free. It’s a leap of faith to click the buy button, insert your password and hope that you get the dialog that tells that the app has been already bought. Otherwise you end up paying again.

This is especially difficult if you happen to use several iTunes accounts and can’t remember which you have used to buy the app in the first place. (This is a niche case, of course.)

3. The App Store is closed after every purchase

The App Store does a good job with solving a common problem with installing applications onto mobile phones: once the users install the applications, they don’t know where to find them later on. The App Store application closes after the purchase and walks the user through the process to show exactlly where the new app is located on the home screen.

This is good for novice users but gets irritating once you try to buy several apps in a row. Certainly, it should be possible to ask the user whether he wants to exit the App Store after a purchase or continue shopping.

4. You only get the local reviews for an app

In the Finnish App Store there are many apps that don’t have any reviews even they had been reviewed in other stores. However, I have no way of reading the reviews that have been written in other countries.

5. Lack of real browser-based App Store for the desktop

itunes

If you wan’t to browse the store on your computer, you need to use iTunes. I have nothing against iTunes per se – I think it’s a nice media player application – but as a store browser it’s certainly worse than Safari or other web browsers. Things like the lack of tabs or the resize button that instead of resizing my browser window turns my store window into a mini-player drive me crazy every time.

Nowadays there exists the itunes.apple.com website that lets you view the App Store apps [iTunes link] also in your browser. However, it’s not designed for browsing. Whenever you click a link there, the it’s opened in iTunes. What is more, when you click a link that opens an app’s page on itunes.apple.com the iTunes app is still opened in the background. (Fortunately there’s a Safari extension that stops this madness: NoMoreiTunes)

The Buy button is hidden

buy

This is not an actual problem but rather a compromise. The screen area on the iPhone is so limited that Apple has decided to combine the price information and the Buy button. Clicking the price once reveals the buy button, doubling as a confirmation for accidental pushes. It’s a clever idea but in practice I’ve seen many people (myself included in the beginning) lost trying to find the Buy option.

It’s interesting to notice that the same approach is used on the iPad as well even though the screen size shouln’t be an issue. It feels weird that the all important Buy button is so much smaller than the much less important Developer Web Site button.

The Cover Flow of the iPad App Store

skitched-20100909-004910.png

I was going to say that the Cover Flow of the App Store on iPad sucks but it seems that Apple has noticed this too, since it’s been removed. Now, this is promising. I hope they’ll have a look at the other problems, too.