Synninpäästö nahalle – skeuoformismin kolme tasoa

Olli Sulopuisto huhuili taannoin Twitterissä kommenttia skeuomorfismiin – reaalimaailmaa jäljittelevään design-tyyliin. Kehitin mielipiteen siltä varalta, että minulta kysyttäisiin. Aiheesta syntyi mainio juttu ilman lausuntoanikin, mutta tulin samalla ajatelleeksi asiaa tarkemmin. Näyttäisi, että siihen liittyy kolme tasoa, joista kahta on syytä välttää.  Kolmas on makuasia.

Lue loppuun

Sarastusvalotesti, osa 2: kevyem­piä herätyksiä

Kirjoitin aiemmin ensivaikutelmia Philips HF3550 -sarastusvalosta. Kehuja saivat ulkomuoto ja fyysinen viimeistely. Sen sijaan iPhone-yhteyteen liittyi alkukangertelua ja laitteen iPhone-riippuvaisuus tuntui kaikkiaan huonolta ajatukselta. Nyt valoa arjessa käytettyäni on aika kertoa tarkempia kokemuksia. Taustatietona, että en ole maksanut valaisimesta, mutta arvioin sitä sitäkin kriittisemmin.

Lue loppuun

Analyysissä Jollan Sailfish-käyttöliittymä

En päässyt paikalle seuraamaan Jollan julkistusta Slushiin enkä ole ikinä nähnyt Sailfish-käyttöliittymää oikeasti käytössä. Aihe on sittenkin sen verran mielenkiintoinen, etten malta olla kommentoimatta ensivaikutelmia julkaistujen esittelyvideoiden pohjalta.

Jollan virallinen esittelyvideo on värikäs, mutta luonteeltaan kovin tiiserimäinen. Ero Applen PR-videoihin on selvä. Applella on valkoinen tausta, tuote on keskiössä ja käyttäjällä selkeä tavoite, johon ollaan pyrkimässä. Katsojalle ei jää epäselväksi, mitä videossa tapahtuu.

Jollalla taas läpikuultavat näyttökalvot liukuvat toistensa lomitse ja taustalla vaihtuvat värikkäät kuvat. Tulee vähän tunne, että käyttöliittymä on yritetty väkisin tuunata videota varten näyttämään kiinnostavammalta kuin se onkaan. Toki tämä on helppo ymmärtää markkinointivideossa, jonka tehtävä on vaikuttaa myyvältä. Yllättävämpää on, ettei käyttöliittymästä ole tuotettu sen laadukkaampia esittelyvideoita, vaan ollaan tärisevien messuvideoiden varassa.

Kuvakaappaukset suttuisista videoista ovat sen verran töhryisiä, että en nyt sisällyttänyt niitä tekstiin.

Ensivaikutelma

Olen samoilla linjoilla Twitter-kommentaattorien kanssa: visuaalinen ulkoasu on vähän persoonaton. Ensimmäinen ajatus on Android-skini muiden joukossa. No, ilmettä on helppo iteroida. Interaktiomielessä käyttöliittymässä esitellään onneksi kiinnostavia uusia ideoita.

Jolla seuraa Windows Phonen linjaa kätkeä informaatiota, jotta näkymät pysyisivät rauhallisina. Periaate on sinänsä hyvä, mutta liioiteltuna se tuntuu häiritsevältä. Lukitusnäkymässä ei esimerkiksi näy sen paremmin päivämäärää, akun tilaa kuin kentän voimakkuuttakaan. Olenko ihan outo, kun tapaan näitä kyllä vilkuilla? Päivämäärän saa näkyviin vetämällä näyttöä alaspäin. Akun tilan ja kentän voimakkuuden taas löytää vetämällä näyttöä ylös.

Varsin tarpeeton operaattorin nimi sitä vastoin on ilmeisesti näkyvillä koko ajan. En julkaistuista videoista täysin ymmärrä, kuinka notifikaatiot oikeasti näytetään lukitusnäytöllä.

Samaan tapaan kotinäkymästä on piilotettu kello, akun tila ja kentän voimakkuus. iPhonella ne ovat aina näkyvissä ja vievät korkeussuuntaita tilaa vain 20 pikseliä – ja ovat nähdäkseni harvinaisen hyödyllisesti käytettyjä pikseleitä. Sovelluskohtaisesti ne voidaan tietty kätkeä tarpeen mukaan (tällöinkin ihmettelen, mikseivät tiedot tule näkyviin notifikaationäkymään vaan sovelluksesta joutuu poistumaan nähdääkseen akun tilanteen).

En malta olla mainitsematta, että minulla pistää silmään, kun ylisuuria tekstikokoja käytetään ikään kuin käyttöliittymä-chromen roolissa. Esimerkkinä mediasoittimen kappalelistalla suurimmalla on merkitty kappaleen kesto. Ennen vanhaan isolla laitettiin se mikä on tärkeää, mutta nykyään tärkeintä on luoda fonttikokojen kontrastilla visuaalista ilmettä. Apple ei ole laittanut kappalelistaan kestoa näkyviin lainkaan, mutta on vastaavasti saanut mahtumaan mukaan levyn nimen.

Kaksiosainen kotinäkymä

Pyyhkäisyjen käyttö N9:n tapaan vaikuttaa toimivan siinä missä siinäkin. On yllättävää, ettei Nokia ole sen enempää suojannut pyyhkäisyvetoista käyttöliittymäkonseptia, jos miettii, kuinka voimakkaasti Swipe-sanaa puskettiin N9:n julkaisun aikaan ja kuinka Marko Ahtisaari hehkutti, että se on ainoa oikea tapa toteuttaa moniajo. (Nykyäänhän Windows Phonella kävellään olohuoneesta keittiöön eteisen kautta, kuten Ahtisaari irvaili iPhonea.)

Kotinäkymä on yhdistetty moniajonäkymä ja sovellusten käynnistin. N9:ssä käynnissä oleville ohjelmille oli tarvittaessa enemmän tilaa ja niitä näytettiin 9 kerralla. Videoissa ei näy, kuinka näkymä käyttäytyy, kun avonaisia sovelluksia on yli neljä.

Puhelinvertailu-sivuston videossa asiaa kysytään suoraan (3:15) ja Jaakko Roppola vastaa hieman kierrellen, että näkymästä ei ole haluttu tehdä vieritettävää vaan vähiten käytetyt sovellukset yksinkertaisesti piilotetaan. Tämä tuntuu äkkiseltään hämmentävältä.

Moniajonäkymässä sovelluksen kantta pohjassa pitämällä aukeaa oma näkymänsä, josta sovelluksia sammutetaan. Tässä näkymässä näkyvät ilmeisesti kaikki käynnissä olevat sovellukset. (4:20)

N9:stä poiketen kotinäkymiä on vain kaksi. Notifikaatioille omistettu kolmas kotinäkymä puuttuu kokonaan. Haastattelussa Roppolan vastaus tähänkin on hieman epämääräinen (7:40). Keskitetty notifikaatioalue on koettu tarpeettomaksi, sillä jos viesti saapuu puhelimen ollessa taskussa, notifikaatio lisätään lukitusnäkymään ja jos taas viesti saapuu puhelinta käytettäessä, se voidaan avata suoraan.

Ajan ennen iOS 5:ttä muistavat tietävät, että on hyvin rasittavaa, että tekstiviesti avataan suoraan näytölle sillä hetkellä, kun huomio on jossain muualla. Notifikaatioalueiden tarkoitus on, että käyttäjä saa itse päättää, koska huomioi ne. Voi tietty olla, että lukitusnäytölle on tarkoitus päästä kätevästi ja notifikaatiot säilyvät siellä, jolloin erilliselle näytölle ei ole tarvetta.

Äkkiseltään mietityttää, kuinka lukitusnäyttö käyttäytyy notifikaatiomäärän kasvaessa, kun pystysuuntainen vierittäminen on pois laskuista, sillä se on varattu näkymästä pois pääsemiseen.

Kommenteissa moniajonäkymän on mainittu toimivan samaan tapaan kuin Blackberry 10 -käyttöjärjestelmässä, ja väite näyttäisi pitävän suurilta osin paikkansa. Tämä ei sinänsä yllätä, sillä uusi Blackberry tuntuu mallintaneen kotinäkymälogiikkansa pitkälti N9:n pohjalta. Siinä on oma sovelluslistansa, moniajonäkymänsä sekä notifikaatiovirtansa – vieretysten kuten N9:ssä.

Jollassa lukitusnäkymä sekä kaksi kotinäkymää on sijoiteltu allekkain. Tämä aiheuttaa omat rajoituksensa, mutta kenties myös apua aiemmin pohtimaani N9:n ongelmaan. Jos käyttäjä pyyhkäisee vahingossa liian reunasta vaikkapa vasemmalta oikealle ja siirtyy kotinäkymään, voi olla vaikeaa siirtyä takaisin. Pyyhkäisy oikealta vasemmalle ei vie käyttäjää takaisin, vaan siirtyy eri kotinäkymien välillä. Oikea ratkaisu on pyyhkäistä itsestä moniajonäkymään ja löytää sieltä äskeinen sovellus.

Sailfishissä palataan ilmeisesti aina moniajonäkymään, joten eksyminen on vaikeampaa. Lisäksi tätä näkymää voi pyyhkiä vain pystysyynnassa.

Vaikka kotinäkymää vieritetään pystysuunnassa, vieritys on N9:stä poiketen sivutettu. Se helpottaa sovellusten löytämistä sijainnin perusteella iOS:n tapaan.

Pyyhkimään

Pyyhkäisyt ovat Sailfishissä kaikkiaan ahkerassa käytössä. Myös paluu hierarkian edelliselle tasolle tapahtuu pyyhkäisemällä, mutta tällöin pyyhkäisy ei saa alkaa aivan näytön reunasta. Elepohjaisuudella pyritään välttämään turhia nappuloita, mutta eleissä on hankaluutena, että ne ovat hankalampia oppia ja muistaa kuin näkyvät napit.

Paluueleen ongelma on myös, että se rajoittaa vuorovaikutuksen suunnittelua. Usein on luontevaa, että pyyhkäisyllä ei liikutakaan hierarkiatasolta toiselle vaan pysytään saman tason sisällä – siirrytään esimerkiksi uutisartikkelista toiseen. En tiedä, kuinka vapaasti Sailfish antaa näitä hallita, mutta käyttäjäparat ainakin saa äkkiä sekaisin käyttämällä samoja pyyhkäisyjä eri tarkoituksiin.

Uusia konsepteja

Taustalle oleville sovelluksille voi antaa komentoja suoraan moniajonäkymästä sovelluksen kuvaa pyyhkäisemällä. Tämä on nokkela ajatus ja tuntuu luontevalta esimerkin musiikkisoittimessa. Aivan hypetyksen veroisesta mullistuksesta ei silti nähtyjen demojen perusteella ole kyse. Myös muissa mobiilikäyttöjärjestelmissä on kätevät oikotiet hallita nopeasti musiikkisoitinta, eikä muita luontevia käyttökohteita ominaisuudelle oikein esitelty.

Esimerkiksi iOS:n soitinratkaisun hyvä puoli on, että se toimii aina samalla tavalla. Sailfishillä musiikkisoittimen kansi saattaa olla eri paikassa sen mukaan, kuinka monta kertaa käyttäjä on vaihtanut sovellusta sen käytön jälkeen. Mikä pahinta, aina se ei välttämättä edes mahdu näkyviin moniajonäkymään, jos musiikkiohjelmassa ei ole hetkeen käyty.

Toistettavuus on usein oleellisempaa kuin tarkka painallusten määrä. Huomaan avaavani kameran nykyään iPhonella yleensä lukitsemalla ensin näytön ja pyyhkäisemällä sitten ylöspäin sen sijaan, että etsisin kameran kotinäkymästä.

Mietin ensin, että moniajonäkymän sovellusten kannet olisivat nokkela tapa tuoda mukaan Android-henkinen widget-tuki kotinäkymään, mutta aloin pohtia, onko sittenkään järkevä oletus, että widgetit ovat sidoksissa siihen, missä järjestyksessä sovelluksia on käytetty. Tämä johtaa turhaan etsimiseen, ja voi hyvinkin olla niin, että jokin ohjelma on hyödyllinen minikokoisena, mutta sitä ei ole juuri koskaan syytä avata suureksi ja päinvastoin.

Toinen pyyhkäisyjä hyödyntävä vuorovaikutusmalli on vetämällä käytettävä valikko. iOS 6:n myötä Apple viimein virallisti, että näkymän pyyhkäisy alaspäin päivittää näkymän. Tämä Tweetie-sovelluksen lanseeraama ja Twitterin patentoima ele on luonteva: jos listan uusin sisältö on ylhäällä ja päädytään listan loppuun, on loogista yrittää etsiä vielä uudempaa sisältöä eli päivittää lista.

Sailfishin toteutuksessa semantiikka on unohdettu, mutta on keksitty hyödyntää havaintoa, että näkymää vetämällä ja irti päästämällä voidaan valita kohteita vaivattomammin kuin avaamalla valikko ensin napista ja painamalla sitten erikseen haluttua valintaa. Toki tämä vaatii, että kohteiden määrä on vähäinen, sillä kovin pitkää matkaa ei ole mukavaa vetää yhtäjaksoisesti sormea nostamatta. Löydettävyys ja vahinkovalinnat saattavat myöt nousta ongelmaksi, mutta uskoisin, että vastaavia valikoita nähdään pian muillakin alustoilla.

Jollain tapaa tuosta tulee mieleen vanhan hyvän ajan Mac-käyttöjärjestelmän pudotusvalikot, jotka pysyivät auki vain pitämällä hiiren painiketta pohjassa valikkoa käytettäessä. Mac OS 8:n myötä Apple taipui tukemaan Windows-tyylistä toteutusta, jossa valikko pysyy auki, vaikka napista hellittäisikin.

Listojen vetämiseen liittyy myös temppu, jolla listan lopussa pompauttamalla pääsee hyppäämään listan alkuun. Tämä on hyödyllinen ja hauskasti toteutettu toiminto. Ongelma on vain, että se vaikutti videon perusteella toimivan vain listan lopussa. iOS:llä listan yläosaan pääsee koskettamalla näytön ylälaidan tilapalkkia myös keskellä listaa oltaessa. Tämä onkin yksi ensimmäisiä ominaisuuksia, joita tapaan kaivata Androidia käyttäessäni.

Yksi paikka, jossa demovideossa käytettiin uutta vetovalikkoa, oli Ambient-valinnan kytkeminen päälle. Se mukauttaa käyttöliittymän värit sointumaan valittuun taustakuvaan. Näppärää, mutta herää kysymys, paljonko tästä on iloa varsinaisia sovelluksia käytettäessä. Windows Phonessa on nähty, etteivät sovellusten tuottajat halua, että brändimanuaalin perusteella vaivoin laadittu visuaalinen ilme muuttuu käyttäjän tehostevärien myötä riitasointuiseksi. Vastaavan hankaluuden luulisi tulevan vastaan myös Sailfishillä.

***

Jollan Sailfish-demo oli kiinnostava, mutta paljon on vielä tekemistä. Toisaalta kukaan tuskin olettikaan, että näin lyhyessä ajassa olisi paljoa valmiimpaa saatu aikaan. Oma tässä kokonaan huomiotta jäänyt osuutensa ovat kehitystyökalut, joista olen kuullut kehuja. On  mukavaa toivoa yritteliäälle porukalle menestystä ja seurata mitä tuleman pitää.

Ai niin, jos joku jäi kaipaamaan fanipoikamaisempaa otetta, Jollausers.com tarjoaa mainion esimerkin.

Kirjoittaja suunnittelee työkseen käyttöliittymä iOS-, Android, ja Windows Phone -laitteisiin. (Toivottavasti joskus vielä Sailfishillekin.)

Mitä ikinä teetkin, älä hukkaa Postin saapumis­ilmoituslappua

Tämän tekstin oli tarkoitus kertoa postin tuomasta paketista, mutta kerrotaanpa sittenkin Postista. 

Pakettien toimituksessa kuluu ylimääräinen päivä

Pakettini oli lähettäjän mukaan määrä saapua eilen tai viimeistään tänään. Eilen sitä ei näkynyt, mutta tänään kotiin tullessani löysin eteisen lattialta saapumisilmoituksen. Poimin sen käteeni ennen kuin riisuin takkia päältäni, valmiina lähtemään saman tien pakettia noutamaan.

Viime viikolla tein tämän virheen ja päädyin matkustamaan koko matkan Jätkäsaaren postiin turhan takia. Tällä kertaa olin tarkkana: tämä ei ollut saapumisilmoitus vaan tieto siitä, että lähetystä oli yritetty toimittaa tänään, ja että sen voisi noutaa huomenna. Mitä hankalimmin vasta kello 10.30 alkaen.

En saanut jätettyä lähetystä, koska se ei mahtunut postiluukustanne / laatikkoonne.

Lapun copy oli mukavasti personoitu kuin postinkantajan itse kertomaksi.

Voisi kuvitella, että Postin ammatti-ihmisille ei tulisi yllätyksenä, että paketti ei mahdu oveni läpi. Luulisi, että tämä huomattaisiin jo lajitteluvaiheessa. Eikö sen voisi tällöin suosiolla kantaa lähimpään postiin sen sijaan, että se kuljetetaan ensin suotta kotiini, sitten takaisin varastoon Vantaalle (Postin työntekijän kertoman mukaan) ja seuraavana päivänä uudestaan postiin?

Seuraavan päivän toimitusajankohtakin on mahdollisimman turhauttavasti 10.30 niin, ettei lähetystä ehdi hakea aamullakaan ennen töihin lähtöä, vaan joutuu väkisin odottamaan ylimääräisen päivän.

Kokemus asiakkaan kannalta on erityisen ähäkuttimainen. Olisi mukavampaa kuulla, että paketti on noudettavissa huomenna kuin saada tietää, että se oli täällä jo ja veimme sen pois.

Kansainvälisillä kuljetusfirmoilla oli takavuosina paha tapa soittaa suotta ihmisten ovikelloja keskellä päivää, mutta nykyään ne osaavat kiitettävästi ilmoittaa etukäteen puhelimella, milloin lähetys olisi tulossa. Posti ei valitettavasti näytä kykenevän samaan.

Voi olla, että tämä toimii eri tavoin kirjeiden tai pakettien tai erikoissuurten kirjeiden tai jonkin muun minulle tuntemattoman tuotetyypin kohdalla. Minulla ei valitettavasti ole keinoa tietää, missä formaatissa saapuvat paketit tulevat eikä keinoa määrittää, että ne saisi kantaa suoraan postiin.

[Totta, helpoin keino on tilata lähetykset jatkossa työpaikalle. Pitää yrittää muistaa jatkossa.]

Lähetyksestä kerrotaan vain paperilapulla

Jos tietäisin töistä lähtiessäni, että paketti on saapunut, matkustaisin raitiovaunulla suoraan Jätkäsaareen. Nyt kävelen sen sijaan ensin puolimatkassa sijaitsevaan kotiini löytääkseni eteiseen sidotun tiedon saapuneesta lähetyksestä ja kävelen tämän kanssa postiin.

En ehkä ole osannut konfiguroida Netpostiani oikein, mutta en panisi pahakseni, että saisin tiedon saapuneesta lähetyksestä jollain paikkariippumattomalla tavalla. En voi edes omalla aktiivisuudellani parantaa tilannetta, sillä lähetystä ei voi seurata eikä toisaalta noutaa postista ilman saapumisilmoitusta.

Mahdollisuus seurata saapuvia lähetyksiä tuntui taianomaiselta yleistyessään kymmenen vuotta sitten. Sitä omituisemmalta tuntuu, ettei posti tarjoa kaikille lähetyksille moista toimintoa. Kansainväliset kuljetusyhtiöt tapaavat laittaa seurantakoodin syöttökentän keskeiselle paikalle verkkopalvelujensa etusivulle. Postin sivuilla näin ei ole tehty, mutta sieltäkin löytyy pienen hakemisen jälkeen luukku, johon voi syöttää lähetyksen koodin, mutta se koskee ilmeisesti jotain erityyppisiä lähetyksiä, sillä minun lähetystäni sillä ei löydy.

Lähetyksen noutaminen vaatii saapumisilmoituksen

Näinä aikoina undo-toiminnon keksimisen jälkeen ihmisen on vaikeaa tehdä peruuttamattomia virheitä. Kaiken salasanoista verokorttiin voi unohtaa tai hukata – uuden saa aina tilalle käden käänteessä.

Merkittävimmät poikkeukset ovat käteinen raha ja postin saapumisilmoituslappu. Myönnetään, tämä on pitkälti oma virheeni. Hyvä järjestelmä olisi silti anteeksiantavainen myös käyttäjien tehdessä virheitä.

Viime keväänä olin saanut lähetyksen jostakin. En tiedä mistä, sillä postin saapumisilmoituslappu ei usein kerro tätä. Menin noutamaan lähetystä postista, mutta sitä ei ollut enää olemassa. Sain oppia, että lähipostini Eerikinkadun päässä oli juuri suljettu ja toiminta oli siirretty Jätkäsaareen.

Iltakävelyllä suuntasin Jätkäsaaren jännittävään SmartPOST (sic) -laitokseen lappuineni. Koodini ei kelvannut automaatille. Seuraavana päivänä soitin postin asiakaspalveluun, josta selvisi, ettei pakettini ollutkaan SmartPOSTissa vaan seinän toisella puolella Verkkokauppa.comin kioskissa toimivassa postissa. [Äkkiseltään tuntuu hassulta, että ympäri vuorokauden palveleva SmartPOST on pystytetty paikkaan, jossa toimii myös ympäri vuorokauden palveleva Verkkokauppa.comin kioski, mutta tämä on toinen juttu.]

Kannoin saapumisilmoituslappua kiltisti mukanani aikeenani käydä uudestaan Jätkäsaaressa, mutta jossain vaiheessa päivien saatossa lappu oli kadonnut. Menin postiin, kyselemään, saisinko lähetyksen pelkällä henkilöllisyystodistuksellani. Kuulemma sitä oli mahdotonta löytää ilman saapumisilmoituksessa olevaa koodia.

Sen paremmin Verkkokauppa.comin postipisteen työntekijöillä kuin postin asiakaspalvelussakaan ei ollut mahdollisuutta selvittää nimeni perusteella minulle matkalla olevien pakettien koodeja.

Paketti jäi ikuisiksi ajoiksi saamatta. Toivottavasti siellä ei ollut mitään tärkeää. Epäilen, että kyseessä oli Lyö rumpua -kirja, josta luvattiin lähettää oma kappale meille kaikille tekijöille.

Yllä oleva valokuva on sekin viime keväältä. Noin viikkoa edellisen tapauksen jälkeen kävelin taas postiin noutamaan Deal Extreme -tilauksiani. Ajatus Kiinasta lähetetyn elektroniikkasälän noutamisesta elektroniikkasälää kauppaavaan liikkeen myymälästä tuntui huvittavalta.

Vähemmän huvittavalta tuntui tajuta kassalle päästyäni, että olin taas hukannut ilmoituslaput. Tällä kertaa onni oli myötä. Kävelin jälkiäni taaksepäin ja löysin laput puolimatkasta kiltisti vieretysten keskeltä kävelytietä. Olin ajatellut, että muuten tyhjässä takataskussa ne olisivat turvassa, mutta näköjään kävelytyylini on sellainen, että se puskee taskun sisällön vaivihkaa ulos.

Siitä lähtien olen tunkenut laput lompakkoon siitä huolimatta, että tuntuvat varta vasten muotoillun niin, etteivät sinne mahdu.

Tosiaan, vaikka purnaaminen on hauskaa, olen ihan kiinnostunut ratkaisuistakin. Jos postin vastaanottaminen on mahdollista jotenkin saada toimimaan paremmin ja teen vain jotain väärin – paitsi hukkaan papereitani – kertokaa toki.

Arkistoista: Postin saapumisilmoituksia ihmeteltiin tässä blogissa viimeksi vuonna 2008